Naisten Suomen Cupin lohkovaiheen viimeinen kierros pelataan lauantaina 6. maaliskuuta

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Naisten Suomen Cupissa suurin osa jatkajista on jo selvillä ennen viimeistä kierrosta. Ainoastaan neloslohkon ottelussa FC Honka vastaan TiPS ratkotaan vielä jatkopaikan kohtalo. Muissa otteluissa panoksena ovat lohkovoitot.

Neloslohkossa kamppaillaan toisesta jatkopaikasta

Neloslohkon päätösottelussa vastakkain asettuvat FC Honka ja Tikkurilan Palloseura, jotka kamppailevat viimeisestä jatkopaikasta. Neloslohkon piikkipaikkaa pitää neljä pistettä kerännyt PK-35 Vantaa, jonka jatkoon eteneminen on jo varmaa. Punamustien kanssa tasan pelannut FC Honka on yhdellä pisteellä lohkon kakkosena. Vielä nollilla oleva TiPS tarvitsee siis lauantain ottelusta voiton edetäkseen jatkopeleihin, kun taas FC Honka varmistaa jatkopaikan myös tasapelillä. Espoolaisilla on myös mahdollisuus vielä nousta lohkovoittoon, mikäli TiPS kaatuisi riittävän selvin lukemin.

Sekä FC Hongalla että TiPS:lla oli omat haasteensa PK-35 Vantaata vastaan. Hongan laitapelaaja Tiia Savolaisen mukaan joukkueen pallollinen pelaaminen ei ollut riittävällä tasolla, ja espoolaiset hätiköivät pallon kanssa etenkin riistojen jälkeen. Tikkurilalaisten tekeminen sen sijaan on takunnut erityisesti erikoistilanteissa. Lisäksi vaikeuksia on ollut kunnollisille maalipaikoille murtautumisessa. Sekä TiPS että FC Honka ovat pallolliselta peliltään vahvoja, joten ottelusta sopii odottaa tasaista.
 

Kakkoslohkossa JyPK ja KuPS tositoimiin

Myös JyPK ja KuPS pääsevät aloittelemaan kilpailukauttaan epäonnisessa kakkoslohkossa. Kahden joukkueen lohkon ensimmäinen osaottelu merkittiin KuPS:n 3-0 voitoksi, mutta kentällä joukkueita ei ole vielä kilpailullisissa otteluissa tällä kaudella nähty. KuPS on kuitenkin ollut harjoitusotteluissa aktiivinen, sillä otteluita on jo tämän vuoden puolella ehtinyt kertyä peräti viisi kappaletta. Kokoonpanot harjoitusotteluissa ovat vaihdelleet hieman, mutta KuPS:lta on lupa odottaa viime kauden kaltaista tulivoimaisuutta. Kansallisen Liigan ykköshyökkääjiin kuuluvat Gentjana Rochi ja Aino Kröger jatkavat kuopiolaisseurassa. Lähtijäpuolella isoimman loven on jättänyt huippupuolustaja Kayla Sharples, mutta uusi amerikkalaistoppari Gabriella Cuevas tuntuu istuvan hyvin Sharplesin jättämään aukkoon.

JyPK:n osalta tilanne on hieman erilainen. Jyväskylän paha koronatilanne on hidastanut kauteen valmistautumista. Tiedossa kuitenkin on, että viime kauden tärkeistä pelaajista muualle ovat lähteneet ainakin maalivahti Matilda Nurmi, laituri Niia Salminen sekä hyökkääjä Henna Honkanen. Sen sijaan itäisen alueen vuoden tyttöpelaajaksikin valittu Riikka Lilja jatkaa jyväskyläläisten riveissä. Liljan rooli nuortuvassa JyPK:ssa tulee todennäköisesti olemaan vielä viime kauttakin suurempi.
 

Helsingin paikallisottelussa vastakkain HJK ja PK-35

Suomen Cupin lohkovaiheessa nähdään myös naisten puolella Helsingin Derby, kun PK-35 ja HJK kohtaavat. Jos vahvasti uusiutuneen HJK:n kunto oli jollekin ennen talvikautta kysymysmerkki, niin sitä se tuskin enää on. Klubi on napsinut voittoja voittojen perään harjoituskaudella, ja Suomen Cupin avausottelussa FC KTP:ta vastaan helsinkiläiset iskivät hurjat 16-0-lukemat. Ottelun tehopelaaja oli kahdeksan maalia iskenyt Ria Karjalainen, joka on onnistunut maalinteossa kaikissa Klubin tämän vuoden otteluissa. P15 Kakkosta kaudella 2020 HFA Märskyssä pelannut 19-vuotias hyökkääjä lieneekin yksi vahvimmin merkatuista pelaajista tulevassa ottelussa.

PK-35 otti hieman maltillisemman voiton FC KTP:sta lukemin 4-1. Maajoukkuetähti Amanda Rantasen kipparoimat punamustat tarvitsevat siis HJK:sta voiton selvitäkseen lohkovoittajaksi. Molemmat joukkueet jatkavat Cupissa joka tapauksessa. Helsinkiläisjoukkueet olivat viime kaudella suhteellisen tasaväkisiä, joten tiukka ottelu on nytkin odotettavissa. PK-35 ei ole uutisoinut pelatuista harjoitusotteluista, joten on hyvin haasteellista arvioida joukkueen nykykuntoa. Punamustat ovat moniin joukkueisiin nähden uudistuneet hyvin vähän, joten tuskin joukkue lähtee ainakaan viime kautta heikompana HJK:ta kohtaamaan.