Naisten Suomen Cup: KuPS ja PK-35 Vantaa välieriin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Naisten Suomen Cupin välierät saatiin päätökseen sunnuntaina, kun KuPS käänsi tiukan kamppailun FC Hongan kanssa voitokseen ja PK-35 Vantaa nappasi selkeän voiton JyPK:sta. 

KuPS:lle tiukka voitto FC Hongasta

FC Hongan ja Kuopion Palloseuran välisestä puolivälieräottelusta odotettiin tasaista kamppailua, eikä ottelua seuranneiden tarvinnut odotuksistaan tinkiä. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli aaltoileva, mutta kuopiolaiset hallitsivat palloa hitusen enemmän. Honka kuitenkin hyökkäsi vastaan terävästi ja puolusti tiukasti. Ensimmäisellä puoliajalla ei varsinaisesti maalintekopaikoilla juhlittu, mutta molemmilla joukkueilla oli tilaisuutensa siirtyä johtoon. Noin kahdenkymmenen minuutin kohdalla Honka oli yllättää KuPS:n maalilla torjuneen Emma Immosen kaukolaukauksella, mutta ylärima pelasti vierasjoukkueen takaiskulta. Myös kuopiolaisten paras yritys syntyi kaukolaukauksesta. Jenkkipuolustaja Taryn Jakubowski lähetti matkaan komean laukauksen kohti takayläkulmaa, mutta Hongan maalilla Sofia Manner venyi upeaan torjuntaan.

Toisen puoliajan alkaessa kotijoukkue FC Honka aloitti terävästi. Keltamustat pystyivät hallitsemaan palloa enemmän ja luomaan painetta KuPS:n kenttäpäätyyn. Paine palkittiin nopeasti, sillä ajassa 52’ Wilma Spets onnistui ohittamaan Immosen kierteisellä laukauksella kuudentoista tuntumasta. Kun pelattu oli reilu tunti, KuPS sai toisen puoliajan ensimmäisen pidemmän hyökkäyksen ja oli heti tehokas. Manner torjui ensimmäisen laukauksen, mutta pallo jäi pomppimaan maalin edustalle. Emmaliina Tulkki haistoi tilaisuuden ja tuikkasi kuopiolaiset tasoihin. Tasoitusmaali piristi vierailijoiden peliä, ja KuPS sai ottelun jälleen hallintaansa. Ratkaisuosuman viimeisteli Gentjana Rochi, jonka matala vapaapotku otti sopivan pompun juuri ennen maalia ja päätyi suoraan verkon perukoille. 

Näin KuPS jatkaa Suomen Cupissa välieriin, jossa se saa vastaansa Åland Unitedin. Joukkueet kohtasivat välierissä myös viime vuonna. Tuolloin käsittämätön jännitysnäytelmä päättyi ahvenanmaalaisten voittoon rangaistuspotkukilpailussa. 

PK-35 Vantaalle selvä voitto JyPK:sta

Kaksi viikkoa karanteeniolosuhteissa harjoitellut PK-35 Vantaa pystyi haastavista lähtökohdista huolimatta melko suvereeniin esitykseen Jyväskylän Pallokerhoa vastaan. Vantaalaiset ottivat ottelun heti haltuunsa, ja jo ensimmäisellä peliminuutilla Wilma Forsblom oli lähellä viedä punamustat johtoon. JyPK:n maalilla torjunut Fanny Söderström kuitenkin selvitti tilanteen. Ensimmäinen maali nähtiin ajassa 18’. Laura Kölhi pelasi pallon taka-alueelle ja punamustien Anna Olmala tykitti pallon suoraan volleystä takakulmaan. Vain viisi minuuttia myöhemmin Reetta Suomela tarjoili nopean hyökkäyksen päätteeksi pallon superlupaus Oona Seveniukselle rangaistusalueen tuntumaan. Sevenius sijoitti pallon varmasti taka-alakulmaan ja vei punamustat 2-0-johtoon. PK-35 Vantaan hallinnasta huolimatta seuraavaksi maalinteossa onnistuivat jyväskyläläiset. Kavennuksesta vastasi Riikka Lilja, joka laukoi vapaapotkusta pallon tyylikkäästi takayläkulmaan. 

Toista puoliaikaa ehdittiin pelaamaan reilut kymmenen minuuttia, kun Sevenius viimeisteli päivän toisen osumansa. Pallo pomppi hieman onnekkaastikin niin, että nuori hyökkääjä pääsi karkaamaan läpiajoon. Sevenius oli taas pari minuuttia myöhemmin vauhdissa. Punamustien tehopelaaja tarjoili Roosa Bröijerille huippupaikan takatolpalle, eikä Bröijer jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Ajassa 73’ Sevenius pääsi viimeistelemään hattutemppunsa, kun Karoliina Aution laukauksen kakkospallo jäi pomppimaan maalin eteen. Tämä osuma jäi myös ottelun viimeiseksi ja loppulukemiksi kirjattiin 5-1 punamustille.

PK-35 Vantaan matka Suomen Cupissa jatkuu seuraavaksi kotiottelulla HJK:ta vastaan. Välieräottelussa kohtaavat siis mestaruuksien valossa kaksi kaikkien aikojen menestyneintä joukkuetta naisten Suomen Cupissa. 

  • Suomen Cup naiset