Naisten SM-sarjan neljännen kierroksen raportti

Julkaistu

    Neljännen kierroksen namupalana oli kärkiottelu Malmin Palloseuran ja FC Unitedin välillä, jossa emännät ylsivät pisteille. HJK puolestaan tyrmäsi Ilveksen vieraissa, ja Kuopion Mimmifutis otti historiansa ensimmäisen kotivoiton pääsarjatasolla. Yksikään tappiolle jääneistä joukkueista ei saanut maalia aikaan.
      MPS sarjakärkeen kaadettuaan FC Unitedin

      SM-sarjan neljäs kierros tarjosi Helsingissä kahden mestariehdokkaan välienselvittelyn. Malmin Palloseura ja pietarsaarelainen FC United kohtasivat Pukinmäessä. Kaksikko oli sarjan ainoana selvinnyt viikonloppuun asti pistemenetyksittä.

      Ottelu ei noussut tasoltaan aivan huippukamppailuksi, sillä kumpainenkin ryhmä osasi arvostaa vastustajan taitoa. Riskejä ei juuri otettu. Pelin ensimmäinen puolituntinen oli hienokseltaan vieraiden hallintaa, ja Unitedilla olikin pari maalintekopaikkaa. Mirka Ruotsalainen ja Irina Vaelma eivät kuitenkaan viimeistelyaikeissaan onnistuneet.

      MPS:n vastaiskuihin perustunut taktiikka puri pietarsaarelaisiin pelin jatkuessa. Vieraiden ote kenttätapahtumiin alkoi hiipua. Näin emännätkin saivat aikaan pari puolivaarallista tilannetta, mutta maalivahti Noora Matikainen hoiteli tonttinsa hyvin.

      Avausjakson paras tilanne nähtiin aivan sen lopulla MPS:n päädyssä. Kulmapotkusta tullut keskitys ohjautui Marjo Ikolan pään kautta takatolpalle Heidi Matinlassille. Tällä kaudella jo kaksi maalia tehneen maajoukkuepuolustajan puskun pelasti kuitenkin Janina Bergman maaliviivalta.

      Toinen puoliaika alkoi maalittomasta tilanteesta. Peli sai kuitenkin nopeasti uutta pontta, kun MPS onnistui murtamaan vieraiden puolustuksen neljän minuutin jälkeen. Jenni Sibelius karkasi laidasta United-pakki Petra Vaelmalta ja syötti takaviistoon Sari Tuunaiselle. Kärkipelaaja latasi maanuoliaisen, joka livahti sisään maalivahti Matikaisen jalkojen alta. MPS otti näin 1-0 -johtoaseman.

      Ilman kahta avainpelaajaansa, Mari Ingmania ja Pia Silanderia, pelannut MPS joutui viime minuuteilla koville mutta kesti. Lähimmäksi malmilaisverkkoa pääsi Nokso-Koivisto, jonka laukaukseen maalivahti Johanna Lindell kuitenkin sai näppinsä väliin.

      Tehoton United joutui nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella todelliseen testiin. Tuloksena oli 1-0 -tappio. MPS:n kurinalainen puolustuspeli ja onnistuneempi viimeistely takasivat pisteet - ja samalla sarjan kärkipaikan.

      Jo edelliskierroksella yskinyt Unitedin kone ei herännyt edes takaiskumaalista täyteen taisteluun. Kentälle tarvittiin vastikään Yhdysvalloista Suomeen palanneen Katri Nokso-Koiviston työpanosta, ennen kuin United alkoi todella hakea tasoitusosumaa.

      FC Espoo tylynä Vaasassa

      FC Espoo on löytänyt erikoisen rytmin pelata vuoronperään murskavoittoja ja murskatappioita. Viime kierroksella ryhmä jäi HJK:n jalkoihin, mutta nyt espoolaiset nöyryyttivät itse vastustajaansa. Uhriksi jäi ottelua emännöinyt Sport -39.

      Vaasalaiset jaksoivat taistella ensimmäisen, maalittoman puoliajan verran. Toisella jaksolla ottelu kuitenkin repesi käsiin. Kymmenessä minuutissa Päivi Kivistö ja Jannica Tjeder hankkivat tililleen tehot 1+1, ja numeroiksi muutettiin 2-0.

      Vartti ennen loppua kamppailun hahmo Tjeder syötti Anna-Kaisa Moilasen maalintekoon. Moilanen latasi lukemat 3-0, eikä vaasalaisilla enää ollut sanansijaa ottelussa. Veera Vartiaisen viimeistelemän neljännen maalin jälkeen Jannica Tjeder alusti vielä kaksossiskonsa Danielan osuman, ja taululle vaihdettiin tylyt päätösnumerot 5-0 vieraiden eduksi.

      Sport jatkaa näin ollen taisteluaan sarjan viimeisestä paikasta. Joukkueella on plakkarissa vain yksi piste. FC Espoon ensimmäinen tasapeli sen sijaan antaa yhä odottaa itseään.

      KMF nujersi FC Hongan Väinölänniemellä

      Kuopiossa otti yhteen kaksi SM-sarjan debytanttia, Kuopion Mimmifutis ja FC Honka. KMF haki vielä ensimmäistä kotivoittoaan. Kohtaamisesta muodostuikin emäntien kannalta varsin riemukas.

      KMF sai kamppailuun parhaan mahdollisen alun, kun pallo löysi tiensä vastustajan verkkoon jo ensimmäisellä peliminuutilla. Minna Heikkisen sivurajaheitosta Sanna Herranen jatkoi pelivälineen Heini Tiilikaiselle, ja vasta 15-vuotias pelaaja nosti pallon yli Honka-vahti Mira Muikun.

      Ottelun avausjakso sateisella kentällä oli muutenkin KMF:n hallintaa. Emännät jaksoivat raataa ja pitää vauhtia yllä, eikä pahasti loukkaantumisista kärsinyt Honka päässyt kyytiin mukaan. Mimmifutis oli siirtyä jakson lopulla jo 2-0 -johtoonkin, kun nuori Neea Berg laukoi ylärimaan. Taukolukemiksi jäi kuitenkin siis 1-0 emäntien eduksi.

      Toiselle jaksolle nurmelle juoksi tarmokkaampi Honka. Vierasjoukkue lähti kuittaamaan KMF:n yhden maalin johtoa uudella innolla. Ongelmaksi espoolaisille muodostui kuitenkin viimeistely, kun KMF tiukensi puolustusmuuria entisestään. Vain kerran Honka onnistui muurin murtamisessa, ja pallo saatiinkin maaliin saakka. Päätuomari Emilia Parviainen kuitenkin hylkäsi Kaisa Sedigin puskumaalin maalivahdin häirinnän vuoksi. Tilanteessa pientä purnaustaa aiheutti se, että Parviainen näytti ensin hyväksyvänsä osuman, mutta muutti mieltään.

      Kun Honka takoi päätään seinään, iski aivan kamppailun loppuhetkillä KMF vastaiskusta. Jaana Lyytikäinen kiitti eteensä saamasta purkupallosta ja latasi 20 metristä lopullisen niitin ottelulle. Ottelu päättyi Kuopiossa lukemissa 2-0.

      KMF nousi voittonsa myötä sarjataulukossa jo neljännelle sijalle. Samalla joukkue otti siis historiansa ensimmäisen SM-tason voiton Väinölänniemellä.

      HJK murskasi Ilveksen 18 minuutissa

      Taaperrellen kautensa aloittanut mestariehdokas HJK ei jättänyt Ilvekselle mahdollisuuksia Lamminpään kentällä käydyssä ottelussa. Tupsukorvien maalivahti Satu Peltonen oli toivottomassa tilanteessa, kun hänen loukkaantumisista ja sairasteluista kärsivä joukkueensa jäi sinivalkoisen jyrän alle.

      Ottelun avausosuman latasi Anna-Kaisa Rantanen jo neljännellä minuutilla. Toista maalia ei jouduttu odottelemaan kuin pari minuuttia; Taru Hakalan esityö johti Minna Mustosen kudista numeroihin 2-0. HJK oli löytänyt Tampereen matkalle peli-ilon, ja syötöt napsahtelivat oikeisiin osoitteisiin. Ryhmän tekninen osaaminen tuli ensi kertaa tällä kaudella esiin esiin.

      Vartin pelin jälkeen Sanna Malaska puski Rantasen keskityksestä lukemiksi 3-0. Vain kolme minuuttia myöhemmin Hakala iski illan toisen tehopisteensä ja siirsi joukkueensa jo neljän maalin johtoon. Selvässä johtoasemassa vieraiden paras hyökkäystarmo laantui, ja Ilveskin pääsi paremmin kenttätapahtumiin mukaan. Emäntien taistelutahto säilyi HJK:n salama-alusta huolimatta.

      Ilves ei kuitenkaan saanut maalia aikaan. HJK:n 4-0 vierasjohdossa pelattiin aina 73. minuutille asti, kunnes vieraat onnistuivat lisäämään johtoaan Tiina Salmenin osumalla. Tylyt loppulukemat 6-0 iski tauolla peliin vaihdettu Sani Ylitalo.

      HJK:lle kolme pistettä tiesivät nousua sarjakakkoseksi ohi FC Unitedin. Ilves sen sijaan on yhä neljässä pinnassa sarjan häntäpäässä.

      Junioriklubin kuparinen edelleen rikkomatta

      Sarjataulukon hännille juuttunut HJK-Juniorit ei onnistunut vieläkään avaamaan kauden maalisaldoaan. Myllypuron urheilukentälle vieraaksi saapunut Sporting Club Raisio puolusti, eikä nuori emäntäjoukkue pystynyt avaamaan SCR:n solmuja. Helsinkiläishyökkäykset olivat eittämättä tehottomia koko pelin ajan.

      Ottelun ainokainen osuma nähtiin 39. minuutin kohdalla. SCR:n avainpelaajiin kuuluva Katri Lehtoranta iski Nora Jäfsin syötöstä vierailijat johtoon ja lopulta myös voittoon.

      Viime kaudella sarjassa kahdeksanneksi sijoittunut Junioriklubi on tällä kaudella ollut varsin tehoton, mutta myös epäonninen viimeistelyssään. Nytkin joukkue kykeni raisiolaisten kanssa tasaiseen vääntöön, mutta hyökkäyspäästä onnistujia ei löytynyt. SCR:lle lukemin 1-0 tullut voitto oli kauden ensimmäinen.