Naisten SM-sarjan 3. kierros

Julkaistu

    SM-sarjan kolmas kierros tarjosi vihdoin terävää HJK:ta, kun joukkue nujersi FC Espoon vieraissa 4-0. Muut neljä peliä olivatkin tasaisempia. Tapiolan Urheilupuistossa FC Honka ja Malmin Palloseura esittivät tapahtumarikkaan taiston. Sport -39 puolestaan avasi pistetilinsä.
      Vauhtia ja vaarallisia tilanteita TapiolassaMalmin Palloseura oli selvinnyt kahdelta pelatulta sarjakierrokselta ilman pistemenetyksiä. Sunnuntaina MPS matkasi Espooseen FC Hongan vieraaksi. Tiedossa oli aiempaa tiukempaa vääntöä, sillä Honka on kotikentällään varsin kova vastus.MPS lähti kamppailuun hurjalla tempolla. Vierailla oli ensimmäisen reilun vartin aikanapuolen tusinaa oivaa maalintekopaikkaa. Paremmalla viimeistelyllä ja ilman maalivahti Inkeri Anttilaa olisi ottelu voinut jo ratketa, mutta taululla komeilivat edelleen lukemat 0-0.Sitten emännät iskivät ottelun avausosuman kuin salama kirkkaalta taivaalta. MPS:n maajoukkuevahti Johanna Lindell epäonnistui täydellisesti purkupallossaan, ja peliväline napsahti päin Sanna Syrjälää. Syrjälä pääsi pistämään helposti joukkueensa 1-0 -johtoon. Pelitapahtumiin nähden yllättävä takaisku hillitsi MPS:n hyökkäysintoa, ja Honkakin pääsi pelaamaan ylöspäin. Vaarallisia maalipaikkoja nähtiin kuitenkin ennen taukoa enää vain yksi. Jo alkuminuuttien pyörityksessä vahvasti mukana ollut Pauliina Miettinen puski tilanteessa niukasti ohi Honka-maalin.Toinen jakso alkoi jälleen malmilaisten hallinnalla, ja vihdoin he saivatkin ansaitsemansa tasoituksen. Keskikentän hahmoksi noussut Mari Ingman pääsi Hanna Kaarasen syötöstä Hongan puolustukselta karkuun, ja hän sijoitti alanurkkaan helpottavan 1-1 -tasoituksen. Vieraat jatkoivat pelitapahtumien hallintaa maalin jälkeenkin, mutta tarkkuus oli laukauksista kateissa. Vasta vajaa vartti tasoituksen jälkeen Miettinen puski Susanna Heikkilän kulmapotkun verkkoon.MPS:n siirtyminen 2-1 -vierasjohtoon alkoi kääntää pelinhallintaa espoolaisten eduksi. Viimeinen vartti olikin pelisysteemiä vaihtaneen Hongan kovaa painostusta, mutta puolustuskannalle siirtynyt MPS kesti myllytyksen. Kamppailun loppuhetkillä 2-2 -tasoitus tosin oli millien päässä, kun Anu Pitkänen latasi 30 metristä pallon pystytolpan sisäreunaan. Emäntien pettymykseksi kuula pomppasi kuitenkin takaisin kentälle. Mainioissa olosuhteissa pelattu ottelu oli hyvää jalkapalloviihdettä. Voitosta huolimatta MPS tosin joutunee harjoittelemaan tilanteiden päättämistä, sillä sen verran monta hukattua paikkaa heillä oli.Junioriklubin tarkkaavaisuus petti kerran FC United ja HJK-juniorit lähtivät kolmannen kierroksen otteluunsa täysin erilaisista lähtökohdista. Emäntäryhmä johti sarjaa ja oli edelliskierroksella piessyt Ilveksen numeroin 7-1. Junioriklubilla puolestaan oli takana murheellinen 7-0 –tappio, ja tili sarjataulukossa oli edelleen pisteetön ja maaliton. United odotti kamppailusta helppoa - mikä teki siitä heille todella vaikean.Junioriklubin taktiikka hallitsevaa mestaria vastaan oli varsin puolustusvoittoinen, mutta toimiva. Joukkue järjesti muurin omalle kenttäpuoliskolleen ja oli terävänä Unitedin hakiessa juoksupalloja linjan taakse. Emännät joutuivat hakemaan ratkaisua kaukovedoilla, eikä tulosta saatu aikaan. Lähimmäksi osumaa pääsi Mirka Ruotsalainen, jonka kuti kolahti tolppaan.Toisen jakson alussa puolustava joukkue herpaantui. Puoliaikaa oli ehditty pelata vasta reilu minuutti, kun Junioriklubin puolustus unohti kulmatilanteessa vartioida Marjo Ikolaa, ja keskikenttäpelaaja pääsi iskemään johto-osuman. Ottelun loppu oli varsin vaisua pelaamista Unitediltakin, eikä viimeviikkoisten kaltaisista murskajaisista ollut tietoakaan. Omissakaan ei tosin ollut vaaraa verkkojen soida, sillä nuoren vastustajan hyökkäyskeinot olivat varsin vähissä.Riikka Pehkonen torjui KMF:lle pisteenMitalille hamuava Sporting Club Raisio oli jäänyt avauspeleissään vaille voittoa. Nyt vastassa oli sarjanousija Kuopion Mimmifutis, joka ei viime viikolla voinut MPS:lle mitään. SCR:n iltapuhteen piti olla melko lailla, mutta emännät saivat todeta sarjanousija Kuopion Mimmifutiksen olevan yllätysvalmis joukkue.SCR aloitti kamppailun Kerttulan kentällä vahvasti ja painoi kovan myötätuulen avustamana pelin vieraiden kenttäpuoliskolle. Maalipaikkoihin emännät eivät kuitenkaan päässeet, vaan peli puuroutui KMF:n rangaistusalueen tuntumaan. Kaukolaukauksilla SCR ei hyvin sijoittunutta maalivahti Riikka Pehkosta yllättänyt.Puolustuskannalle jäänyt KMF iski pian. Ottelua oli pelattu 27 minuuttia, kun Jaana Lyytikäisen pystypisto tavoitti 17-vuotiaan Laura Hyvösen, ja nuori kärkipelaaja teki 1-0 -johto-osuman. Avausjakson lopulla SCR sai aikaan vielä pyöritystä, mutta jälleen tuloksetta. Tauolle mentiin siis KMF:n 1-0 –yllätysjohdossa.Toiselle puoliajalle SCR tuli vastatuulesta huolimatta vahvasti, ja Riikka Pehkonen joutui tositoimiin useaan otteeseen. Katri Lehtoranta oli kuitenkin päättänyt tasoittaa ottelun. Ottelun 63. minuutilla hän onnistuikin rynnistämään läpi KMF:n puolustuksen tasoitusmaalin tekoon. Tehottomuus vaivasi loppuajankin SCR:n esitystä, ja lopputulokseksi jäi Kerttulassa 1-1. Kauden avausvoitto jäi emäntäjoukkueelta saavuttamatta, mutta KMF:n tilanne näyttää mukavalta. Minna Mustosen hattutemppu liikaa FC EspoolleHJK oli hankkinut avauskierroksilta neljä pistettä varsin nuhjuisilla esityksillä. Leppävaaran Urheilupuistoon siniraidalliset lähtivät paitsi kaatamaan FC Espoota, myös näyttämään mistä on HJK:n naiset tehty.HJK olikin jo selvästi terävämmässä iskussa. FC Espoo pystyi ensimmäisen puolen tunnin ajan vielä kiusaamaan maineikasta vierastaan, mutta sitten esiin nousi raitapaitojen hyökkääjä Minna Mustonen. 25-vuotias viimeistelijä avasi maalihanat Anna-Kaisa Rantasen syötöstä 36. minuutilla. Jakson lopulla FC Espoo sai kyllä parhaan paikkansa koko ottelussa, mutta Jonna Norppa-Rahkola ohjasi pallon ohi HJK-maalin. Taukolukemiksi kirjattiin siis helsinkiläisvieraitten 1-0 –johto.Toisen puoliajan alussa ottelu tuntui jo ratkeavan, kun avausmaalin juoninut parivaljakko iski uudelleen. Mustonen, joka vielä viikkoa aiemmin oli Raisiossa jäänyt pahasti pimentoon, oli nyt elementissään ja teki toisen osumansa. Vajaa vartti myöhemmin Mustonen kruunasi päivänsä kolmannella maalilla, ja samalla FC Espoo sai hyvästellä pistehaaveet. Vielä peliajan lähestyessä loppuaan iski Klubin kapteeni Christina Forssell loppulukemiksi 0-4.Vaikka numerot kertovatkin HJK:n ylivoimasta, oli ottelu kenttätapahtumiltaan melko tasainen ja ratkesi Mustosen viimeistelyihin. HJK todisti kuitenkin jälleen pystyvänsä tekemään tulosta vähäisistäkin paikoista.Ilves ja Sport yhtä koviaTampereen Ilves lähti kotikentällään hakemaan maineenpalautusta Pietarsaaressa kärsityn 7-1 -nöyryytystappion jälkeen. Vaasalainen Sport-39 ei ollut ennen ottelua tehnyt sarjassa maaliakaan, ja pistetilikin oli tyhjä – Tampereella arveltiin vieraiden olevan helppoa kauraa.Sport ei kuitenkaan antautunut suosiolla. Ottelun avausmaalin teki kyllä 32. minuutilla Ilves ja Tanja Petäjä, mutta kauan ei tarvinnut odottaa vieraiden vastausta. Vaasalaisten tämän kauden maalisaldon avasi keskikentän työmyyrä Maria Lind kymmenen minuuttia tupsukorvien osuman jälkeen. Toisella puoliajalla sapeleita kalisteltiin yhtä tasaisissa tunnelmissa, eikä eroa joukkueiden välille lopulta löytynyt. Näin Sport nappasi arvokkaan vieraspisteen 1-1 -tasatuloksella. Ilveksen maine on yhä kateissa – ja ensi viikolla vastus on vielä pari astetta kovempi, kun Kaupin nurmelle saapuu vieraaksi terästäytynyt HJK.