Naisten maajoukkuepelaajille jälleen hyvin vastuuta kv-kentillä

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkueen MM-karsinnat huipentuvat elo-syyskuun vaihteessa vierasotteluilla Espanjaa ja Itävaltaa vastaan. Useampikin suomalaispelaaja on tehnyt kesän aikana mielenkiintoisia seurasiirtoja.

Englannin Superliigassa pelaa kaudella 2018-2019 kaksi suomalaista. Adelina Engman siirtyi Chelsean riveihin Ruotsista Kopparbergs/Göteborgista ja Juliette Kemppi Bristol Cityyn norjalaisesta Lillestrømistä. Superliigan avauskierros pelataan 9.9.

 

Naisten maajoukkueen kautta aikojen kolmanneksi paras maalintekijä Linda Sällström jätti Ruotsin pääsarjan pelattuaan siellä kymmenen ja puoli kautta ja siirtyi Ranskaan Paris FC:n riveihin. Sarja käynnistyy lauantaina 25.8. ja joukkue kohtaa Guingampin. Iina Salmi siirtyi PK-35 Vantaasta hollantilaiseen suurseuraan Ajaxiin. Ensimmäinen sarjapeli on ohjelmassa 7.9.

 

Nora Heroum edustaa alkavalla Serie A -kaudella AC Milania. Tuija Hyyrynen puolestaan valmistautuu kauteen Juventuksen kanssa. Viime kaudella Juventuksessa pelanneella Sanni Franssilla ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa sopimusta. Serie A:n otteluohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta pelit alkavat todennäköisesti syyskuun puolivälin tienoilla.

 

Tia Hälinen siirtyi kesällä Tshekin pääsarjasta Julia Tunturin seurakaveriksi Eskilstuna Unitediin. Joukkue on sarjassa kahdeksantena, kun pelattuna on 14 kierrosta. Eskilstuna voitti lauantaina Hammarbyn 2-0 ja Tunturi viimeisteli omiensa avausmaalin heti kolmannella minuutilla. Tunturi pelasti täyden ottelun ja Hälinen otettiin vaihtoon 55. minuutilla.

 

Emmi Alanen joutui tulemaan vaihtoon 12. minuutilla, kun Vittsjö voitti sarjakärki Piteån 2-1. Emma Koivisto pelasi täydet minuutit, kun Kopparbergs/Göteborg voitti Djurgårdenin 3-0. Eveliina Parikka urakoi 90-minuuttisen, kun Limhamn Bunkeflo kärsi Linköpingille 2-5-tappion. Maalivahti Kreeta-Liisa Yli-Säntti on loukkaantunut. 

 

Tanskan pääsarjakausi 2018-2019 potkaistiin käyntiin elokuun puolessa välissä. Sekä Olga Ahtinen että Ria Öling saivat maalitilinsä auki heti ensimmäisellä kierroksella, kun Brøndby voitti Aarhusin 6-1. Lauantaina kaatui Odense 5-0. Öling urakoi täydet minuutit ja teki maalin, Ahtinen pelasi tunnin. 

 

Norjassa Lillestrømin meno sarjan piikkipaikalla jatkuu vahvana. Anna Westerlund pelasi jälleen täyden ottelun, kun joukkue voitti Arna-Bjørnarin 2-0. Kuudentena etenevä Vålerenga voitti lauantaina Stabækin 1-0. Maalivahti Tinja-Riikka Korpela on loukkaantunut. Siiri Välimaa torjui Grand Bodøn maalilla ja toimi omiensa kapteenina, kun joukkue pelasi Avaldsnesin kanssa 3-3-tasapelin. 

 

Kotimaisessa Naisten Liigassa pelattiin lauantaina runkosarjan päätöskierros. HJK vei voiton 41 pisteellä. PK-35 Vantaa oli toinen (38), Åland United kolmas (37), FC Honka neljäs (36), JyPK viides (30) ja TPS kuudes (19). Tämä kuusikko eteni siis yläloppusarjaan. Alaloppusarjassa pelaavat Ilves, ONS, TiPS ja Pallokissat. Lue lisää täältä.

 

Lisää kansainvälisiä pelejä on luvassa, kun naisten Mestarien liigan pudostuspelit alkavat. FC Honka selvitti tiensä jatkoon karsintaturnauksesta ja kohtaa seuraavaksi sveitsiläisen FC Zürichin. Iina Salmen Ajax kohtaa tshekkiläisen Sparta Prahan, Anna Westerlundin Lillestrøm venäläisen Zvevda-2005:n ja Adelina Engmanin Chelsea Bosnia-Hertsegovinan SFK 2000 Sarajevon. 

 

Suomalaisittain mielenkiintoisin kamppailu nähdään, kun Tuija Hyyrysen ja Sanni Franssin Juventus kohtaa Ria Ölingin ja Olga Ahtisen Brøndbyn.

 

Naisten maajoukkue päättää MM-karsinnat vierasotteluilla Espanjaa ja Itävaltaa vastaan 31.8. ja 4.9. Päävalmentaja Anna Signeul julkaisee joukkueensa otteluihin tiistaina 21.8. klo 13. Lehdistötilaisuus näkyy suorana Helmareiden Facebookissa.

  • Helmarit