Naisten A-maajoukkueen pelaajalla positiivinen tulos koronatestissä

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Anna Signeulin johtama Helmarit sai perjantaina huonoja uutisia, kun yhden pelaajan koronatestitulos osoittautui positiiviseksi. Suomen joukkue valmistautuu parhaillaan kohtaamaan Skotlannin ensi tiistaina EM-karsintaottelussa Helsingissä. 

A-maajoukkueen pelaaja Paula Myllyoja sai perjantaina tiedon positiivisesta tuloksesta koronatestistä. Hän on ollut ja on edelleen oireeton. Pelaaja hakeutui perjantaina ylimääräiseen koronatestiin, kun selvisi että hänen seurajoukkueessaan Pink Barissa oli todettu koronatartunta, ja hänen altistumisestaan ei ollut tässä vaiheessa varmuutta. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut viime viikonloppuna. 

Pelaaja oli saanut aiemmin negatiivisen testituloksen tämän viikon tiistaina koronatesteissä. Aiemmat testit kuuluivat normaaliin A-maajoukkueen koronaprotokollaan. 
 
Pelaajan positiivinen koronatestitulos selvisi perjantaina loppuiltapäivästä, minkä jälkeen Suomen joukkueen lääkäri Pippa Laukka on ollut tiiviisti yhteydessä infektiolääketieteen asiantuntijoihin.

- Tartuntatautiviranomaisia ja HUSin infektiolääketieteen asiantuntijoita on kuultu ja konsultoidaan nyt tiiviisti. Olemme selvittäneet mahdollisia altistuneita sekä jatkotoimia muun joukkueen osalta, Laukka kertoo.  

Infektiolääketieteen mukaan altistus on voinut tapahtua, jos pelaajat ovat sisätiloissa olleet alle kahden metrin (2 m) etäisyydellä toisistaan ilman maskeja.  

- Näitä tilanteita leirillä on ollut rajattu määrä, koska koronaprotokollaa on noudatettu huolellisesti. Harjoitusten osalta mahdolliset altistustilanteet on pystytty jäljittämään videotallenteiden avulla. Infektiolääketieteen mukaan näissä tilanteissa ei käytännössä voida puhua selkeästä altistuksesta, mutta noudatamme erityistä varovaisuutta, Laukka sanoo.

Positiivisen testituloksen saaneelle pelaajalle mahdollisesti altistuneita pelaajia on jäljitetty seitsemän.

- Mahdollisesti altistuneiden osalta noudatetaan relatiivista eristystä eli heidän ruokailunsa ja kuljetukset harjoituksiin järjestetään muusta joukkueesta erillään. 

Lääkäri Laukka ja joukkueen johto on informoinut Suomen joukkuetta tilanteesta. Joukkue testataan seuraavan kerran sunnuntaina UEFA:n protokollan mukaisesti, sillä huomenna lauantaina testaaminen ei infektioasiantuntijoiden mukaan tuo hyötyä. 

- Joukkue otti tiedon vastaan rauhallisesti, mutta tieto aiheutti tietysti myös huolta. Keskustelimme tilanteesta avoimesti. Joukkue voi jatkaa harjoittelua ja valmistautumista tiistain otteluun. Kaikki pelaajat ovat oireettomia, Laukka kertoo. 

- Noudatamme koronaprotokollaa edelleen erittäin huolellisesti. Keskeistä on hyvä hygienia, maskin käyttäminen ja turvaetäisyyksien noudattaminen. Harjoitusten yhteydessä ei käytetä pukuhuonetta. Vältämme altistuksille altistavia tilanteita aktiivisesti. 

Myllyojan lisäksi perjantaina testattujen Tuija Hyyrysen ja Anna Auvisen koronatestien tulokset olivat negatiiviset. 

  • Helmarit