Naisten ja U19-poikien futsalmaajoukkuetoiminta vahvasti eteenpäin

Julkaistu

  • Maajoukkueet
  • Futsal

Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n päätös aloittaa naisten ja U19-poikien futsalin EM-kisat on vauhdittanut näiden maajoukkueiden toimintaa myös Suomessa.

Sekä naisten että U19-poikien osalta futsalmaajoukkuetoimintaa on ollut leirien merkeissä jo aiemmin, mutta nyt toiminta muuttuu entistä tiiviimmäksi ja säännöllisemmäksi. Molemmille maajoukkueille on valittu myös pysyvät vastuuvalmentajat sekä valmennusryhmät.
 
Naisten futsalmaajoukkueen vastuuvalmentajana toimii Jaakko Laitinen apunaan kolmikko Jussi-Pekka Penttinen, Juha Helander ja Matti Villgren. U19-poikien maajoukkueesta vastuun ottaa puolestaan Kerkko Huhtanen apunaan Tomi TuominenJani Paananen jaJuha Ojanperä sekä Kalle Huusko. Ryhmää täydennetään tarvittaessa.
 
Naisten ensimmäinen futsalin EM-karsinta käynnistyy alkusyksyllä 2018 ja naisten ensimmäinen futsalin Euroopan mestaruus ratkotaan keväällä 2019. Ensimmäisistä virallisista naisten maaotteluista Suomen osalta on nyt myös sovittu. Suomi kohtaa Puolan vieraskentällä kaksoismaaottelussa 18. ja 19.11.2017. Otteluitten tarkempi pelipaikka on vielä avoinna. 
 
U19-poikien ensimmäinen EM-karsinta käynnistyy puolestaan keväällä 2019 karsinnoilla ja ensimmäinen lopputurnaus pelataan saman vuoden syksyllä.
 
Myös miesten futsalmaajoukkueen osalta on sovittu todellisista huippuotteluista ensi keväälle. Suomi kohtaa kaksoismaaottelussa maailman huippuihin lukeutuvan Espanjan vieraskentällä 21. ja 22.4.2018. Otteluiden pelipaikkakunnat vahvistuvat myöhemmin.
  • Futsalmaajoukkue