Naisten futsalmaajoukkue leireili Eerikkilässä

Julkaistu

  • Futsal

Naisten futsalmaajoukkue leireili viikonloppuna Eerikkilässä. Päävalmentaja Jaakko Laitinen sekä tuore suomenmestari Jasmin Ylikraka olivat tyytyväisiä kolmen päivän antiin. 

Uutinen joukkueen nimeämisestä
Siiri Perälän huomioinen leirin aikana

"Kaikki uudet pelaajat toivat joukkueeseen jotakin"

Suomen naisten futsalmaajoukkue vietti Eerikkilässä kolme päivää. Ohjelmassa oli kuusi kovaa harjoitusta, ja päävalmentaja Jaakko Laitinen oli mielissään joukkueen sitoutumisesta.

-  Erittäin hyvä tapahtuma saatiin aikaiseksi. Pelaajat jaksoivat ihailtavan hienosti vetää täysillä päivät läpi raskaan kauden päätteeksi, vaikka ei lopulta ihan kevyimmällä mahdollisella temmolla mentykään. Vauhtia ja rasitusta riitti, Laitinen kertoo.

Mukana oli paitsi valmennukselle tuttuja pelaajia, myös paljon debytantteja. Pitkä liigakausi antoi kuitenkin toisaalta mahdollisuuden tarkkailla pelaajia paljon, joten suuria yllätyksiä ei nähty. 

- Tosi luottavainen olin jo etukäteen jokaiseen pelaajaan - ja upeasti kaikki täyttivätkin paikkansa ja näyttivät, että kuuluvat maajoukkueeseen. Osalla on tietysti isompi rooli vähän myöhemmin tulevaisuudessa ja osalla sitten tulevissa syksyn karsinnoissa. Esimerkiksi Emma Heikkilä tuli vahvasti mukaan joukkueeseen ja maalivahdeista Tytti Mikkola näytti heti, että taso riittää näissäkin piireissä. Kaikki uudet pelaajat toivat joukkueeseen jotain uutta ja valmennusjohdolle tuli jälleen tulevaisuuden kannalta paljon mietittävää positiivisessa mielessä. 

Jasmin Ylikraka, MuSaFutsal. Kuva: Leo Hynninen

"Hienoa päästä treenaamaan ja pelaamaan huippujen kanssa"

Yksi Eerikkilässä hikoilleista pelaajista oli MuSaFutsalia edustava Jasmin Ylikraka, 18. Nuoresta iästään huolimatta jo kahtena aikaisempanakin vuonna maajoukkuerinkiin kuulunut Ylikraka hehkui tyytyväisyyttä viikonlopun antiin.

- Maajoukkuepaita on minulle suuri kunnia. Jokaisesta tapahtumasta pyrin saamaan kaiken irti, koska on hienoa päästä pelaamaan ja treenaamaan lajin huippujen kanssa ja oppia lisää lajista.  Viikonloppu sujui kokonaisuudessaan hyvin ja loppua kohden vieläkin paremmin.

Syksyllä siintävät EM-karsinnat, ja tulevina kuukausina maajoukkue pääsee taas kokoontumaan huomattavasti useammin kuin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Tietyt taktiset asiat saivat huomiota jo nyt.

- Kävimme leirillä läpi pelin avaamista, puolustuspeliä sekä ali- ja ylivoima pelaamista. Päällimmäisenä mieleen jäivät lisäksi juurikin ne kovat pelaajat leiriltä, joiden kanssa sai treenata kovaa ja kehittyä. Tästä on hyvä jatkaa työtä kohti syksyn pelejä.

Porilaista MuSaFutsalia edustava Ylikraka pääsi reilu viikko sitten juhlimaan myös Suomen mestaruutta, kun MuSa kaatoi ratkaisufinaalissa Helsingin IFK:n.

- Mestaruusjuhlat sujuivat oikein hyvin, ja kyllä juhlat on nyt juhlittu. Kyllä se viikonloppuna jaloissa tuntui, että on pelattu pitkä ja raskas kausi. Mutta toisaalta intoa riittää aina, kun pääsee pelikentille.

Maajoukkue leireili Tampereella viime vuonna.

Lokakuussa Ukrainaan

Päävalmentaja Laitinen oli erityisen tyytyväinen joukkueen asenteeseen.

- Nälkää jäi selvästi leiriltä ylikin, vaikka on tosiaan pitkä kausi takana. Valmiutta ja tahtoa löytyisi tehdä enemmänkin. Mutta kyllä futsalpelaajallakin täytyy joskus olla taukoa, joten levätää nyt kesällä hetki, jotta ollaan täysin latautuneita kun elokuussa jatketaan kohti lokakuussa odottavia EM-karsintoja. Leiri antoi siinä mielessä hyviä eväitä ja pohjusti sitä, että päästään kesäloman jälkeen nopeasti ytimeen.

Joukkueen seuraava päätapahtuma on leiri elokuussa, jota ennen heinä-elokuun alussa saatetaan jo kokoontua pikaisemmin yhdeksi päiväksi. Konkreeettisena tavoitteena lokakuussa on siis Ukrainan EM-turnaus, josta vain voittaja jatkaa kisoihin. Sitä ennen tarvitaan myös harjoituspelejä.

- Alustavia suunnitelmia on pelata elo-syyskuun vaihteessa vieraskentällä ja kenties sitten syys-lokakuun vaihteessa kotikentälläkin. Toivottavasti saadaan suunnitelmat toteutumaan ja sitä kautta hyvä valmistautuminen kohti karsintoja. Tarvitsemme nyt yhteisiä kokemuksia myös pelien muodossa.

  • futsal
  • naisten futsalmaajoukkue