Näin Miesten Ykkönen pelataan kaudella 2022

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Miesten Ykkösessä pelataan viime kauden tapaan kaksinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi jakaannutaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Tulevalla kaudella 2., 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet pelaavat ensimmäistä kertaa karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä.

Koronaviruspandemia on vaikuttanut merkittävästi Miesten Ykkösen kilpailutapaan viime vuosina. Vuonna 2020 sarjassa oli tarkoitus pelata kaksinkertainen runkosarja ja sitä seuraavat ylempi ja alempi jatkosarja. Koronapandemiasta johtuvien aikatauluhaasteiden takia kausi päädyttiin pelaamaan kaksinkertaisena sarjana.

Kaudella 2021 pelattiin runkosarja sekä ylempi ja alempi jatkosarja, mutta karsintapelejä Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä ei pelattu. Viime kaudella Veikkausliigan karsintaan eteni yläloppusarjassa toiseksi sijoittunut.

Karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä tuovat kaudelle 2022 uuden mausteen.

– Koronaviruspandemia vaikeuttaa yhä seurojen ja sarjan tilannetta, mutta uskon ja toivon, että pystymme pelaamaan sarjan ensimmäistä kertaa läpi siten, kuin se on suunniteltu. 2., 3. ja 4. sijoittuneiden joukkueiden karsintapelit paikasta Veikkausliigan nousukarsintaan tuovat loppukaudelle ihan uudenlaista jännitystä. Veikkausliigaan on mahdollista nousta vielä vaikka sarjan neljänneltä tilalta,  Suomen Cupin ja pääsarjojen kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki sanoo.

Näin Miesten Ykkönen pelataan kaudella 2022

Ykkönen pelataan 12 joukkueen sarjana. Aluksi pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi jakaannutaan Ylempään jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 1.–6. sijoittuneet joukkueet) ja Alempaan jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 7.–12. sijoittuneet joukkueet), joissa pelataan yksikertainen sarja. Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.

Ylemmässä jatkosarjassa joukkueet sijoittuvat kokonaiskilpailussa sijoille 1.–6. ja Alemmassa jatkosarjassa sijoille 7.–12. riippumatta lopullisista pisteistä, jotka on saatu jatkosarjoissa.

Ylemmän jatkosarjan päätyttyä, kilpailun voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2023.

Ykkösen karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä:

Sijoille 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet pelaavat ensin yksiosaisen karsintaottelun, 3. sijoittuneen kotikentällä. Voittaja etenee karsinnan toiseen vaiheeseen. Mikäli ottelu on varsinaisen otteluajan jälkeen tasan, pelataan jatko-ottelu. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Karsinnan toisessa vaiheessa, Ylemmän jatkosarjan 2. sijoittunut pelaa yksiosaisen karsintaottelun ensimmäisen karsintaottelun (3. vs 4.) voittajaa vastaan, 2. sijoittuneen kotikentällä. Voittaja etenee Veikkausliigan kaksiosaiseen nousukarsintaan. Mikäli ottelu on varsinaisen otteluajan jälkeen tasan, pelataan jatko-ottelu. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Ykkösessä 10., 11. ja 12. sijalle sijoittuneet joukkueet putoavat suoraan Kakkoseen kaudelle 2023.

Miesten Ykkösen seurat kaudella 2022:
Ekenäs Idrottsförening (EIF)
FC KTP Kotka (FC KTP)
Fotbollsföreningen Jaro, Jakobstad (FF Jaro)
IF Gnistan, Helsinki (Gnistan)
Järvenpään Palloseura (JäPS)
KPV:n juniorit, Kokkola (KPV)
Mikkelin Palloilijat (MP)
Pallokerho-35, Helsinki (PK-35)                              
Pargas Idrottsförening (PIF)
PEPO Lappeenranta (PEPO)
SJK Akatemia, Seinäjoki (SJK Akatemia)
TPS Juniorijalkapallo, Turku (TPS)