MYPA ja SJK Akatemia avasivat pistetilinsä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

AC Oulun komea voittoputki jatkui kauden ennätysyleisön edessä.

EIF – KTP 0–1 (0–0)

EIF teki avausjakson ainoan maalin, mutta maalipörssin kärkinimi Ayabulela Konqoben osuma hylättiin tuomariston toimesta. Verkot soivat jälleen tunnin pelin jälkeen, ja tällä kertaa maali hyväksyttiin. Zakaria Beglarishvili ja Tuomas Ollila pelasivat hyvin yhteen, ja georgialainen päätti hyökkäyksen komeaan viimeistelyyn. Tappio oli EIF:lle kauden ensimmäinen.

Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti

VPS – KPV 4–1 (2–0)

Pohjanmaan derbyssä oli erityislatausta, sillä kumpikaan joukkue ei ollut aloittanut kauttaan odotetulla tavalla. KPV:n Elias Ahteella oli heti alussa hyvä maalipaikka, mutta maalinteon aloittikin isäntien Steven MorrisseySamu Alanko syötti, ja jamaikalainen iski jälleen kotiyleisön edessä. Lisää oli luvassa kymmenisen minuuttia myöhemmin Aatu Laatikaisen tehtyä kulmapotkujälkitilanteesta uransa ensimmäisen maalin virallisissa miesten peleissä.

Vierasjoukkue tuli maalin päähän 52. minuutilla Sebastian Mannströmin osuttua rangaistuspotkusta. Kun toinen jakso oli vanhentunut 20 minuuttia, VPS kasvatti johtonsa kahteen maaliin Sebastian Strandvallin onnistuttua pilkulta. Päätöslukemat Strandvall viimeisteli niin ikään rangaistuspotkusta. Tappion jälkeen KPV tiedotti purkaneensa päävalmentajasopimuksen Jani Uotisen kanssa.

Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti

MYPA – AC Kajaani 0–0

Kummallakin joukkueella oli avausjaksolla paikkansa, mutta maaleja ei nähty. MYPA pääsi miesylivoimalle heti toisen jakson alussa, kun AC Kajaanin Gullit Zolameso ajettiin ulos suoralla punaisella. Tästä huolimatta isännät eivät onnistuneet tekemään lisämaaleja, mutta kun joukkueen oma maali pysyi puhtaana, palkintona oli kauden avauspiste.

Kotijoukkueen raportti

AC Oulu – FF Jaro 2–1 (1–0)

Kauden ennätysyleisö (1 608) saapui jännittämään, jatkuuko sarjakärjen voittoputki. Ensimmäisen jakson jälkeen tilanne näytti hyvältä, sillä AC Oulun Aapo Heikkilä oli tehnyt ottelun avausmaalin Niklas Jokelaisen esityöstä juuri muutaman minuutin ennen taukoa.

FF Jaro kampesi tasoihin 83. minuutilla, kun mainion alkukauden pelanneen Severi Kähkösen pusku päätti Juhani Pennasen nollapeliputken. Hyvän keskityksen tarjoili Oskar Sandström. Voittomaali syntyi kuitenkin muutama minuutti tästä, kun Henrik Ölander tavoitti Jokelaisen selän, ja Jere Aallikko pääsi laukomaan paluupallosta. Voitto kasvatti oululaisten sarjajohdon jo seitsemään pisteeseen.

Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti

SJK Akatemia – IF Gnistan 2–2 (0–2)

Vierasjoukkue aloitti todellisella höyryllä, kun se johti kahdella maalilla jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Ensiksi Nnaemeka Anyamele pääsi tekemään avausosuman Joel Perovuon esityöstä, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Anyamele lähetti Rony Huhtalan vastahyökkäykseen, jonka Joonas Salmi päätti maaliin. Puolisen tuntia myöhemmin Hidetoshi Wakuilla oli mahdollisuus lisätä johtoa rangaistuspotkusta, mutta Mehdi El Moutacim torjui upeasti alakulmasta.

Toinen jakso alkoi isäntien kannalta mukavasti. 54. minuutilla Robbie Malolo antoi pitkän avauksen, ja Jyri Kiuru otti pallon haltuun sekä sijoitti kavennuksen. SJK Akatemia pääsi puolestaan kokeilemaan rangaistuspotkua 78. minuutilla, eikä Jeremiah Streng epäonnistunut. Tasapelipiste oli kotijoukkueelle kauden ensimmäinen.

Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti

MP – MuSa 1–2 (0–1)

MuSa nousi jaetulle kakkossijalle kierroksen viimeisen ottelun voitollaan. Avausjakson ainokainen syntyi Yutaka Aben 20. minuutin kulmapotkusta, mutta tällä kertaa maalintekijänä ei ollut John Frederiksen vaan kapteeni Jussi Välilä. Hattutempun debyytissään puskenut Frederiksen osui lopulta 56. minuutilla, kun Tomi Mikkelssonin avaus tavoitti kärjen, joka laukoi 0–2-maalin.

Vierasjoukkue tuli maalin päähän reilut kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Jiri Haikonen keskitti, ja juuri kentälle tullut Firmino puski pallon komeasti tolpan kautta sisään. MuSa puolusti lopussa hyvin, eikä MP saanut aikaan kunnon paikkoja tasoitukseen.

Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti

Kierroksen kaikki maalit näet maalikoosteesta