MYPA-dokumentti kertoo seuran uudesta tulemisesta

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Tulevaisuudessa dokumentti tullee kaikkien nähtäville.

Myllykosken Videokuvaajien tekemä dokumentti MYPA:n noususta Ykköseen sai ensi-iltansa viime viikolla. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Pentti Salin kertoo, että kyseessä oli hänen oma ideansa. Mies on seurannut MYPA:a vuosikymmenien ajan, ja seuran kohtalo oli kova isku niin hänelle kuin muillekin paikallisille.

– Vuonna 2015 kävelin lumihangen peittämän, aution näköisen, stadionin ohi. Oli tullut tietoon, että MYPA jatkaakin edustustasolla, ja mietin, että yhdistys voisi alkaa dokumentoida uutta tulemista. Kuvattaisiin niin pitkään ennen kuin joukkue on Ykkösessä, Salin muistelee.

– Mietimme, että kuvaamme hiljalleen. Kukaan ei odottanut, että nousu Ykköseen tulisi niin nopeasti (kaudelle 2019). Se tuli todella yllättäen.

Salinin mukana on ollut vahva tiimi. Kuvaajina toimivat Mauri Haverinen, Tapani Keppo, Erkki Koivu ja Timo Nyberg. Aineiston leikkauksen ja editoinnin teki Ilmari Ihalainen, ja selostuksesta vastaa Pertti Tapola.

Dokumentti alkaa kaudesta 2016, jolloin MYPA aloitti taipaleensa Kolmosessa. Nousu Kakkoseen tapahtui nopeasti, mutta matka Ykköseen ei ollut helpoin mahdollinen. Salin toteaa, että urheilullinen puoli antoi hienot eväät dokumentin tekoon.

Kun dokumentti näytettiin ensimmäistä kertaa Reunan kirjahallissa, oli paikalla 50 ihmistä. He olivat joukko vannoutuneita kannattajia, joilta näytös sai pelkkää kiitosta. Yleisössä oli myös entinen päävalmentaja Jukka Karjalainen (artikkelin kuvassa), joka oli keskeisessä osassa sekä dokumentissa että MYPA:n uudessa nousemisessa.

– Dokumentissa on hieno draamankaari. Säilyminen Ykkösessä varmistui lopulta, mutta Karjalainen sai myöhemmin potkut. Hän katsoi kyyneleet ennakkonäytöstä kyyneleet silmissään.

MYPA-dokumentin on tarkoitus tulla tulevaisuudessa kaikkien nähtäville. Uuden version julkaisuajankohta ei ole selvillä, mutta se tullee olemaan noin puoli tuntia alkuperäistä lyhyempi.