Takaisin
19.7.2019 klo 18.52

MuSan Ulanen kehui pelaajiaan

Jaa:

MuSa haki torstaina upean 1-2-voiton Oulusta AC Oulun vieraana. Voitto oli kauden toinen oululaisista.

Ensin AC Oulu kaatui kotona, nyt luvassa oli ryöstö vieraissa. Joukkue osoitti jälleen kerran epäilijöilleen, ettei se nöyristele ketään tässä sarjassa. Voitto tuli uskomalla omaan tekemiseen loppuun asti, pelaamalla kärsivällisesti ja parantamalla ensimmäisestä jaksosta. Se myös palkittiin.

Voitto ja kolme pistettä matkasivat Poriin, mikä tietää sitä, että ero Oulun ja MuSan välillä on nyt seitsemän pistettä. Joukkue näytti, että sillä on sydän mukana pelissä ja uskoo vahvasti omaan tekemiseen.

- Aivan mahtava fiilis pelin jälkeen! Pystyttiin pelaamaan tarkasti puolustussuuntaan. Puoliajalla oltiin vielä pelissä mukana ja toiselle puoliajalle pystyttiin nostamaan omaa hyökkäyspelaamista.

- Tasoituksen jälkeen saatiin vielä lisää uskallusta ja rohkeutta hakea voittoa. Hyökkäysten tapa, jota oltiin suunniteltu alkoi onnistumaan paremmin. Toki ottelun juoni oli kaikille selvä ja AC Oulu tulisi palloa hallitsemaan, mutta me kuitenkin pystyttiin pitämään se meidän näpeissä ja uskottiin omiin mahdollisuuksiin. Hieno toteutus pelaajilta, MuSan päävalmentaja Ville Ulanen hehkuttaa seuran sivuilla.