MuSa ja HJK Klubi 04 taistelevat pisteistä keskiviikkona

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Kello 18:30 alkavaan otteluun myydään 35 lippua ja 15 lippua arvotaan kausikortin ostaneiden kesken. Lisätietoja MuSa:n uutisessa.

MuSa nousi sarjataulukon paremmalle puolelle yllätettyään RoPS:n kotikentällään. Vahva alku toi joukkueelle johtoaseman sekä miesylivoiman, ja se pääsi pelaamaan yli 80 minuuttia miesvajaalla pelannutta RoPS:aa vastaan. John Frederiksenin maalitilin aukeaminen oli MuSa:lle tärkeää aivan kuin Juho Heikkisen ja Samu-Petteri Mäkelän onnistumisetkin, mutta joukkueen tulisi saada vielä lisää kliinisyyttä viimeistelyyn. Porilaisten Juuso Rantala kärsii vielä tässä ja MuSa:n seuraavassa ottelussa pelikieltoa.

Helsinkiläiset joutuivat pettymään viikonloppuna Joensuussa. Aiemmin viime viikolla MP:n kaatanutta 04:ää rankaistiin pallonmenetyksestä, ja Wilterlynd Inalienin maali jäi ottelun ainoaksi. Kun kumpikaan alkukauden vieraspeleistä ei ole tuottanut joukkueelle pisteitä, olisi Porista tärkeää saada mukaan vähintään yksi piste. Seuran edustusjoukkue pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina, ja on mahdollista, että 04 saa MP-ottelun tapaan vahvistuksia Veikkausliigasta.

Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko