Muistot jakoon – Toni Kallio

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Kallio muistetaan Cristiano Ronaldon nollaamisesta, mutta hänen silmissään supertähden pimensi joukkueen kollektiivinen esitys.

Toni Kallion painajainen saapui kaupunkiin”.

Näin otsikoi Helsingin Sanomat, kun 21-vuotias Cristiano Ronaldo saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle. Suomi-ottelu oli nuorukaisen A-maajoukkueuran 40., ja hän kertoi portugalilaistoimittajille haluavansa juhlistaa sitä voitolla.

Upealla Puola-vierasvoitolla EM-karsinnat aloittanut Suomi oli valmis laittamaan kapuloita lusitaanien rattaisiin. Median paineen alla oli erityisesti Kallio, joka tulisi pelaamaan samalla laidalla Ronaldon kanssa. Molde FK:n puolustaja oli kohdannut aiemminkin kovia nimiä, mutta tuleva haaste oli uran toistaiseksi suurin.

– Oli tiedossa, että Portugalilla on nimivahva joukkue ja Ronaldo on se kirkkain tähti, mutten minä painajaisia nähnyt. Muutama päivä aiemmin pelattu Puola-peli nosti itseluottamustamme – ei kukaan meistä kiinnittänyt huomiota Ronaldoon tai kehenkään muuhun pelaajaan, Kallio, 42, muistelee.

– Olin saanut valmistavissa treeneissä tällin, ja pelaamiseni oli epävarmaa vielä edellispäivänä. Pelipäivän aamuna kävimme ”Genen” (Jari-Pekka Keurulainen) kanssa toteamassa, että olen pelikunnossa. Epävarmuus siitä, voinko pelata, vei varmasti ajatuksiani pois siitä, kuka siellä on vastassa.

Suomen onneksi Kallio pääsi kirmaamaan Helsingin Olympiastadionille, jonka lehtereillä oli yli 38 000 katsojaa. Isännät saivat hyviä tekopaikkoja jo ottelun alussa, ja yleisö räjähti täyteen huutoon 22. minuutilla, kun Jonatan Johansson laukoi maalin kattoon Jari Litmasen ja Joonas Kolkan esityöstä.

Portugali pääsi jakson mittaan paremmin ja paremmin peliin mukaan. Kallio piti ensimmäisellä jaksolla Ronaldoa pihdeissään, mutta Portugali tasoitti muutama minuutti ennen taukoa. Deco vapautti Nuno Gomesin, joka tuikkasi pallon ohi Jussi Jääskeläisen.

Toisella puoliajalla Suomi pääsi hallitsemaan ottelutapahtumia, kun vieraiden Ricardo Costa katseli toista varoitustaan 54. minuutilla. Petri Pasasella, Teemu Tainiolla, Sami Hyypiällä ja Litmasella oli paikkansa, mutta Suomi joutui tyytymään tasapeliin edellisten EM-kisojen finalistin kanssa.

Ottelun jälkeen Kallio sai huomiota, jollaiseen hän ei ollut tottunut. Nöyränä persoonana tunnettu Kallio ei suostunut tällöin ottamaan itselleen kunniaa Ronaldon nollaamisesta, ja hän antaa yhä kiitosta koko joukkueelle kollektiivisesta puolustuspelistä.

– Tiesimme Ronaldon vahvuudet 1 vastaan 1 -pelaajana. Sami ja ”Tihi” (Hannu Tihinen) olivat vierelläni, ja sain heiltä jatkuvasti ohjeita ja tukea. Tainio ja (Markus) Heikkinen keskikentällä tekivät samaa – minun tehtäväni oli hidastaa Ronaldoa, ja minulla oli koko ajan vähintään yksi pelaaja auttamassa, Kallio toteaa.

– Ottelu oli sellainen, minkä kyllä muistaa. ”Tintin” maali antoi meille lisäuskoa voittoon, ja vaikka Portugalin tasoitus lamaannutti hetkeksi, pelasimme toisen jakson tosi hyvin. Tasapeli oli lopulta jopa pettymys meille ja suurimmalle osalle yleisöstä. Ennen ottelua aika moni olisi mielellään ottanut yhden pisteen vastaan.

Peliuralta hyvät eväät valmennushommiin

Kallio pelasi urallaan 49 A-maaottelua, ja hänet muistetaan parhaiten juuri kyseisestä pelistä, muttei ollut kaukana, etteikö mies olisi päässyt kirjoittamaan kotimaista jalkapallohistoriaa. Hän oli avauksessa samojen EM-karsintojen toisessa Portugali-kohtaamisessa, jossa Ronaldo jäi jälleen maaleitta, mutta Suomi ei saanut aikaan tarvittavaa maalia.

Arvokisapaikka jäi lopulta tuon yhden maalin päähän, mutta karsinnat antoivat uskoa tulevaisuuteen. Roy Hodgson loi A-maajoukkueelle, joka sai karsintojen aikana lempinimen Huuhkajat, pelitavan, jolla Suomi haastoi Euroopan kärkimaat.

– Kollektiivinen pelitapamme oli aseemme karsinnoissa. Saimme monia hyviä päänahkoja ja tärkeitä pisteitä. Kun Roy valmensi minua myöhemmin Fulhamissa, pelitapa oli minulle entuudestaan tuttu. Osalle pelaajista se oli uutta sekä vaativaa, ja aiheutti mutinaa pukukopissa, Kallio sanoo.

– Kun olen itse aloittanut valmentamisen, ymmärrän Royn filosofian vielä paremmin. Hän sai joukkueen pelaamaan yhtenäisesti sekä välttämään turhia riskejä. Hän osasi hyödyntää jokaisen pelaajan vahvuuksia, ja kaikilla oli selkeä rooli joukkueessa.

Kallion valmennuksesta nauttii tällä hetkellä Ilveksen edustusjoukkue, jota hän valmentaa muun muassa maajoukkueista tuttujen Jarkko Wissin ja Mikko Kavénin kanssa. Kallion syksyllä 2013 päättynyt pelaajaura, joka vei miehen Norjan, Sveitsin, Englannin ja Thaimaan pääsarjoihin, on antanut hänelle hyvät eväät valmennuksen maailmaan.

– Joka puolelta on tarttunut paljon mukaan. Ymmärrän nyt paremmin, mitä valmentajat ovat aikoinaan hakeneet. En aina käsittänyt, miksi teemme tiettyjä juttuja. Pelaajan ajatusmaailma on vähän erilainen – pelaajat usein ajattelevat usein yhtä harjoitusta tai peliä, mutta valmentaja katsoo kokonaisuutta.

Suomi – Portugali 1–1 (1–1)
Helsinki, 6.9.2006

Yleisöä: 38 015
Suomen maalit:
1–0 Jonatan Johansson 23’
Suomen päävalmentaja: Roy Hodgson

Suomen avauskokoonpano:
22 Jussi Jääskeläinen, Bolton Wanderers
2 Petri Pasanen, Werder Bremen
4 Sami Hyypiä, Liverpool FC
5 Hannu Tihinen, FC Zürich
6 Mika Väyrynen, PSV
8 Teemu Tainio, Tottenham Hotspur
10 Jari Litmanen, Malmö FF
11 Joonas Kolkka, Feyenoord
19 Toni Kallio, Molde
21 Jonatan Johansson, Malmö FF
23 Markus Heikkinen, Luton Town

Suomen vaihtopelaajat (vaihdosta kentälle):
1 Mikko Kavén, Tampere United
7 Mika Nurmela, HJK
9 Mikael Forssell, Birmingham City
13 Juha Pasoja, Ham-Kam
15 Jari Ilola, IF Elfsborg
18 Shefki Kuqi, Blackburn Rovers (64’)
20 Alexei Eremenko jr, FC Saturn (82’)

Kaikki juttusarjan julkaistut osat:

Aki Riihilahti
Maija Saari
Harri Holli
Joonas Kolkka
Otto Fredrikson
Miika Koppinen
Nicholas Otaru
Ville Nylund
Mika Kottila
Essi Sainio
Tuuli Enkkilä
Paulus Arajuuri
Rami Rantanen
Tinja-Riikka Korpela
Teemu Tainio
Tero Taipale
Emilia Iskanius
Pasi Laaksonen 
Niki Mäenpää
Simo Valakari