Maalivahdin A-maajoukkuedebyytti päättyi nollapeliin ja aivotärähdykseen.
Suomen edustaminen on tullut Niki Mäenpäälle hyvin tutuksi aikuisten tasolla, mutta ensimmäisiä maaotteluitaan hän sai odottaa melko pitkään. Maalivahti ei ollut varsinainen lapsitähti, ja hän pelasi 18-vuotiaana HJK:n A-junioreissa, kun monella ikätoverilla oli jo kokemusta miesten peleistä. Mäenpää toteaa, että hänellä tuli murrosikä muita myöhemmin, ja esimerkiksi pituuskasvu oli muihin verrattuna hitaampaa.
Maalivahti puki maajoukkuepaidan ylleen ensi kertaa alle 19-vuotiaissa, kun Suomi kohtasi Ruotsin tuplamaaottelussa Malmössä. Ensimmäinen maaottelu oli Mäenpään uran kannalta mullistava – Ranskan pääsarjajoukkue RC Lensin pelaajatarkkailijat olivat katsomossa ja iskivät silmänsä FC Kasiysin kasvattiin.
– Ville Iiskolalla oli muistaakseni jokin loukkaantuminen, joten pääsin pelaamaan. Pelasin hyvin, ja paikalla olleet ranskalaisscoutit kiinnostuivat minusta. Sitten kaikki meni todella nopeasti – menin try-outeille ja pari kuukautta pelien jälkeen muutin jo Lensiin, Mäenpää, 35, muistelee.
– En usko, että olisin ikinä päätynyt Ranskaan ilman noita maaotteluita. Siinä oli paljon tuuria mukana, ja osuin oikeassa ajassa oikeaan paikkaan.
Kun Mäenpää teki ensiesiintymisen A-maajoukkueessa viisi vuotta myöhemmin, miehen elämässä oli tapahtunut paljon. RC Lensin kanssa tehdyn viisivuotisen sopimuksen olisi kuulunut loppua vasta Huuhkajat-debyytin aikoihin, mutta Mäenpää oli ehtinyt asua Hollannissa jo parin vuoden ajan.
– Se homma meni ihan munille jo puolentoista vuoden jälkeen. Lensin valmennus vaihtui, ja seura halusi päästä minusta eroon. En luovuttanut ja kävin lainalla, mutta kolmannen vuoden päästä pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että he maksaisivat minut ulos sopimuksesta, Mäenpää kertoo.
Mäenpää toteaa, ettei ikinä varsinaisesti kotiutunut Ranskaan. Seuraava osoite eli Hollanti oli sen sijaan maa, jossa hän tulisi viihtymään vielä pitkään.
Kesällä 2006 tapahtunut siirto FC Den Boschiin oli hyvä päätös, ja 21-vuotias Mäenpää sai vyölleen ensimmäiset viralliset miesten ottelunsa. Jo ensimmäinen kausi oli Pikkuhuuhkajien veskarille henkilökohtainen menestys, ja hyvät otteet huomattiin myös Suomessa.
Keväällä 2007 Roy Hodgson kutsui Mäenpään mukaan Skotlanti-harjoitusotteluun, mutta Mäenpää joutui vielä odottamaan pääsyä tolppien väliin.
– Kutsu oli tosi iso yllätys. Vielä enemmän yllätti se, kun Hodgson tuli katsomaan minua Hollantiin. Pelasimme vieraissa aivan maan pohjoisosissa, enkä tiedä, miten ihmeessä hän pääsi sinne. Hän otti minut mukaan maajoukkueeseen myöhemminkin ”Jässin” (Jussi Jääskeläinen) ja muiden varamieheksi.
Gijónin ihme ei unohdu
Debyyttinsä Mäenpää sai lopulta kesällä 2008, jolloin ”Hodarin” seuraaja Stuart Baxter oli tarttunut maajoukkueen peräsimeen. Mäenpää ei muista juuri mitään 12 vuoden takaisesta Valko-Venäjä-ottelusta, minkä osaltaan selittää miehen saama lievä aivotärähdys.
– Alussa jännitti, mutta muuten taisin pelata aika hyvin. Reilun tunnin pelin jälkeen jonkun polvi osui päähäni. Muistan, että olisin halunnut jatkaa peliä, mutta lääkärimme kielsi. Kävimme myöhemmin sairaalassa tarkistamassa tilanteen.
Peli oli Mäenpään loukkaantumisen hetkellä maalittomassa tilanteessa, joten hänelle kirjattiin nollapeli. Mäenpään korvannut Peter Enckelman joutui antautumaan lisäajalla, mutta Toni Kallio toi Suomen tasoihin vielä tämän jälkeen.
Seuraavista 25:sta A-maaottelusta Mäenpää on saanut selkeämpiä muistoja, joista osa on ikävämpiä ja osa mieluisampia. Kun häneltä kysyy parasta muistoa Suomi-paidassa, vastausta ei tarvitse kauaa miettiä.
– 1–1-vierastasapeli Espanjassa on selkeästi paras maajoukkuemuistoni. Sen jälkeen oli aivan huikea fiilis – taistelutasuri hallitsevan Euroopan mestarin vieraana. Oma pelini meni ihan hyvin, ja minulla oli rauhallinen ja itsevarma olo koko pelin ajan. ”Perpalla” (Perparim Hetemaj) oli vielä tontti siinä lopussa, se kun olisi vielä mennyt maaliin, syksyllä paluun maajoukkueeseen tehnyt Mäenpää pohtii hymyillen.
Mäenpäällä on vyöllään pelejä Englannin, Hollannin sekä Ranskan sarjoista. Maalivahdin nykyinen pesti Championshipin Stoke Cityn kanssa ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hän joutui leikkaukseen peukalovamman takia, mutta pelihaluja ja uskoa riittää vastoinkäymisistä huolimatta.
– Tavoitteeni on aina ollut pelata 20 vuotta ulkomailla. Nyt takana on vasta 17 vuotta, joten ainakin kolme vuotta painetaan maailmalla. Katsotaan sen jälkeen, pelaanko ensimmäiset miesten ottelut Suomessa. Tämä on niin hullu laji, että saatan saada Veikkausliiga-debyyttini vaikka nelikymppisenä.
Suomi – Valko-Venäjä 1–1
Turku, 2.6.2008
Yleisöä: 6 474
Suomen maali:
90’ Toni Kallio 1–1
Suomen päävalmentaja: Stuart Baxter
Suomen avauskokoonpano:
1 Niki Mäenpää, FC Den Bosch
2 Ari Nyman, FC Thun
3 Veli Lampi, FC Zürich
4 Toni Kallio, Fulham FC
5 Toni Kuivasto, Djurgårdens IF
6 Jonatan Johansson, Malmö FF
7 Roman Eremenko, Udinese Calcio
8 Teemu Tainio, Tottenham Hotspur
9 Mikael Forssell, Birmingham City
10 Jari Litmanen, Fulham FC
11 Joonas Kolkka, NAC Breda
Suomen vaihtopelaajat (vaihdosta kentälle):
12 Peter Enckelman, Cardiff City (69’)
13 Niklas Moisander, FC Zwolle
14 Jukka Sauso, HJK
15 Juha Pasoja, Ham Kam
16 Mika Väyrynen, PSV Eindhoven (56’)
17 Markus Heikkinen, SK Rapid Wien (82’)
18 Berat Sadik, FC Lahti (82’)
Kuva: Juha Tamminen
Kaikki juttusarjan julkaistut osat:
Aki Riihilahti
Maija Saari
Harri Holli
Joonas Kolkka
Toni Kallio
Otto Fredrikson
Miika Koppinen
Nicholas Otaru
Ville Nylund
Mika Kottila
Essi Sainio
Tuuli Enkkilä
Paulus Arajuuri
Rami Rantanen
Tinja-Riikka Korpela
Teemu Tainio
Tero Taipale
Emilia Iskanius
Pasi Laaksonen
Simo Valakari