MP:n Pasoja otti tappion omaan piikkiinsä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Lauantaina MP pelasi Suomen Cupin lohkovaiheen viimeisen ottelun, kun Kotkassa Arto Tolsa Areenalla vastaan asettui lohkokärki KTP. Vierailla oli todella heikko ottelun alku ja KTP meni menojaan. Lopulta ottelu päättyi kotkalaisten selvään 4-1 (4-0) -voittoon, mutta tappiosta huolimatta MP:kin jatkaa Cupissa 16 parhaan joukkoon.

KTP tuli ottelun alkuun todella hyvällä sykkeellä ja uutta ryhmitystä kokeillut MP oli täysin lähtötelineissä. Kun pelikellossa oli vartti täynnä, niin tulostaululla oli todella tylyt 3-0-lukemat. Kotkalaiset käyttivät MP:n alakerran virheet todella hyvällä prosentilla hyödykseen sekä lisäksi heillä oli myös onnea mukana. Maalinteossa onnistuivat Antti Mäkijärvi, Thomas Agyiri ja alati vaarallinen Zakaria Beglarishvili. Näiden takaiskujen jälkeen MP:kin pääsi vähän paremmin peliin mukaan ja ryhmitystä muokattiin perinteisempään suuntaan. Beglarishvili väläytteli muutamaan otteeseen ja Roger Bonet puski kertaalleen niukasti ohi. Vieraiden maalipaikat ennen taukoa olivat vähissä. Muutama puolittainen paikka oli ja kertaalleen Eero Ylönen laukoi niukasti yli. Juuri ennen taukoa KTP kaunisteli vielä numeroita, kun kulmapotkun jälkitilanteessa Valtteri Vesiaho laukoi MP:n puolustuksen kautta taukolukemiksi 4-0.

Toisella jaksolla nähtiin ihan erinäköinen vierasjoukkue; johtuiko se sitten isoista numeroista vai mistä. Pyry Piiraisen vartioimalla kotijoukkueen maalilla nähtiin lukuisia tilanteita, mutta MP ei meinannut millään saada kuparista rikki, kun kotijoukkueen puolustus blokkasi uhrautuvasti laukauksia Piiraisen torjuntojen lisäksi. Maalipaikoissa vieraista olivat Aatu Manninen, Eero Ylönen, Leevi Leinonen, Topi Keskinen ja Firmino kahdesti sekä Joonas Nissinen kolmesti. Kotijoukkueella ei oikeastaan ollut kuin yksi kunnon maalipaikka, jossa Beglarishvili nosti pallon niukasti ohi. Viimeisellä kympillä MP haki kovasti avausmaalia. Ensin Firmino kaadettiin maalipaikassa 84. peliminuutilla ja tästä seuranneen rankkarin brassi laukoi kuitenkin ohi. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa MP sai vapaapotkun noin 20 metristä. Antti-Ville Räisänen laukoi vaparin hienosti vasempaan yläkulmaan ja näin MP sai kavennusmaalin. Ottelu päättyi näihin 4-1 -lukemiin ja tämä oli MP:lle toinen peräkkäinen tappio.

MP:n kanssa Cupin jatkopaikasta kisaillut EIF jäi kotonaan 2-2-tasapeliin MuSa:n kanssa ja tämä tarkoitti sitä, että maalieroja ei tarvinnut edes vertailla: MP sijoittui lohkossaan toiseksi ja jatkaa Suomen Cupissa 16 parhaan joukkoon. Maaliskuun alussa selviää, mikä Veikkausliigajoukkue tulee MP:tä vastaan 14. maaliskuuta Urpolaan.

Päävalmentaja Juha Pasoja otti täysin piikkiinsä ottelun heikon alun.

– Olimme alussa täysin jaloissa. Johtuiko tämä sitten uuden ryhmityksen kokeilusta vai mistä, mutta otan täysin vastuun tästä.

– Kokeilu meni täysin vihkoon ja nyt tiedetään, miten jatkossa pelataan. Jos alussa jäädään jo kolmen maalin takamatkalle, niin kyllä siinä tulee omat haasteensa ja varsinkin täällä Kotkassa tällaisesta tilanteesta on todella vaikea nousta.

– Toiselta jaksolta haettiin hyvää tulosta ja siinä onnistuimme. Onhan se kiva, että saadaan maaliskuulle ainakin yksi todella kova kilpailullinen ottelu, kun joku Veikkausliigaporukka saapuu Urpolaan.

– Tässä on nyt pelattu ja harjoiteltu aika tiukasti alkuvuosi ja nyt joukkue pääsee viikoksi ansaitulle tauolle yhteisharjoituksista. Sen jälkeen suunnataan ajatukset ja tekeminen huhtikuun puolessa välissä alkavaan Ykköseen, Pasoja mietiskeli MP:n sivuilla.

MP tulee pelaamaan ennen huhtikuun 18. päivä alkavaa Ykköstä Suomen Cupin neljännesvälierän lisäksi neljä harjoitusottelua Mikkelissä. Ensi viikolla kerrotaan nämä sovitut harjoitusottelut.

Lähde: MP:n kotisivut

  • MP