MP hakee muutamaa täsmävahvistusta

Julkaistu

    Mikkeliläisillä on tällä hetkellä kasassa 16 pelaajasopimusta.

    Ykkösen kaudella 2020 mukavasti seitsemänneksi sijoittunut MP avasi tämän vuoden ottelunsa tappiolla KuPS:lle. Veikkausliigan pronssijoukkue oli lauantaina vahvempi selvin lukemin 3–0, mutta tuloksesta huolimatta päävalmentaja Juha Pasoja oli varsin tyytyväinen sinipaitojen esitykseen.

    – Vastassa oli taitava joukkue, eikä meillä ollut mitään hävettävää. Pelissämme näkyi sellaisia asioita, joita olemme tämän vuoden puolella harjoitelleet. Huomasi kyllä, ettemme olleet pystyneet harjoittelemaan isolla kentällä viime viikolla, Pasoja toteaa.

    Entinen maajoukkuetoppari viittaa siihen, että MP on tänä talvena säiden armoilla. Viime viikolla kovat pakkaset peruuttivat harjoituksia, jotka järjestetään ulkona. Kaupungin ainoa kuplahalli purettiin syksyllä, ja uusi nousee vasta kesällä.

    MP peluutti Kuopiossa laajaa miehistöä, ja testimiehiä kävi kentällä peräti yhdeksän – Elmeri Hirvonen (Klubi 04), Valdrin Azemi (EPS), Kelechi Anyamele (NJS), Oskar Jansson (KuFu-98), Antti Ulmanen (EIF), Abdulkadir Said Ahmed (FC Espoo), Alex Oikkonen (viime kaudella PEPO, teki joulukuussa sopimuksen OTP:hen), Nuutti Laaksonen (MYPA) ja Ali Al-Musawi (MiPK).

    – Osa pelaajista antoi ihan hyvän kuvan itsestään. Jo viikolla näki harjoituksissa, kenestä voisi olla hyötyä meille. Muutaman kanssa jatkamme hommia ja katsomme, jos sopimuksia syntyisi. Haluaisimme löytää ainakin 5–6 pelaajaa. Osan heistä tulisi olla ihan aloituskokoonpanon pelaajia.

    Maalipyssy hakusessa

    Kapteeni Jiri Haikonen päätti komean MP-uransa viime kauteen, mutta joukkue on saanut pidettyä kiinni monesta muusta profiilipelaajastaan. Yli tuhat minuuttia Ykkösen otteluissa pelanneista miehistä kuusi yhdeksästä (Jonathan Dunyin, Jonne Uronen, Iiro Äijö, Aatu Manninen, Reetu Räsänen ja Antti-Ville Räisänen) ovat kirjoittaneet nimensä jatkopahveihin.

    Viime kaudella keskikenttäpelaaja Räisänen oli MP:n tehokkain pelaaja viidellä maalillaan. Irfan Sadikia kohtaan oli suuret odotukset, mutta kärkimies loukkaantui jo alkukaudesta ja siirtyi talvella kyproslaiseen Onisilos Sotiraan – mistä löytyisi hyökkääjä, joka paukuttaisi kymmenkunta maalia?

    – Sellainen hyökkääjä on käytännössä ehto pärjäämiselle sarjassa. Jokainen Veikkausliigan ja Ykkösen joukkue varmasti hakee sellaista, joten markkinat ovat nyt vähän vaikeat. Suomesta sellaista ei tahdo välttämättä löytyä, ja ulkomailta on nyt hankalaa saada pelaajia testiin. Emmeköhän me silti löydä hyvän hyökkääjän.

    Sadikin esitykset olivat lupauksia herättäviä etenkin viime vuoden Suomen Cupissa, jossa nuorukainen osui neljästi. Tänä vuonna MP pelaa samassa cup-lohkossa IF Gnistanin, JIPPO:n ja Klubi 04:n kanssa. Kaksi jälkimmäistä on mikkeliläisille siinä mielessä uusia tuttavuuksia, että kumpikin nousi Ykköseen viime kauden päätteeksi.

    – Cupissa pääsemme mittaamaan omaa tasoamme oman sarjamme joukkueita vastaan. Pyrimme ennen kaikkea kehittämään peliämme – vaikka lähdemme voittamaan jokaista ottelua, emme tee sitä hinnalla, millä hyvänsä.

    MP:n kausikortit kaudelle 2021 löydät täältä

    Kuva: Patric Westerlund