Minna Meriluoto haluaa Suomen mestaruuden

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkueen maalivahti Minna Meriluoto loukkasi olkapäänsä marraskuussa. Kuntoutus kesti noin kaksi kuukautta ja nyt 32-vuotias on valmis voittamaan - Helmareiden ja HJK:n paidassa.

Minna Meriluoto lähti kauteen 2017 loukkaantuneena, mutta viritti itsensä huippukuntoon. HJK pelasi mainion syksyn, joka palkittiin Suomen Cupin mestaruudella ja Naisten Liigan pronssilla. Kapteeni Meriluodon rooli menestyksessä oli suuri ja siksi loukkaantuminen ennen naisten MM-karsintaottelua Israelia vastaan oli erityisen harmittava.

 

- Olkapää loukkaantui harjoituksissa pelitilanteessa. Vamma ei kuitenkaan vaatinut leikkausta vaan kuntoutus oli hyvin aktiivista. Toiveeni oli, että olisin ollut kunnossa jo tammikuun Israel-ottelussa, mutta vaikka niin ei käynyt, niin kaikki sujui silti aikataulussa, Meriluoto kertoo.

 

Nyt alla on noin kuukausi aktiivista harjoittelua HJK:n kanssa ja kolme harjoitusottelua. Helsinkiläiset ovat esiintyneet talvella lupauksia herättävästi ja tilillä ovat muun muassa voitot FC Hongasta, TPS:sta ja TiPS:sta. HJK tavoite oli jo viime kaudella mestaruus, eikä siitä tingitä tänäkään vuonna. 

 

Meriluodon mukaan tavoite on täysin realistinen. 

 

- Ehdottomasti. Kilpailusta tulee varmasti kovaa, joten helppoa se ei tule olemaan. Uskon, että pystymme olemaan tasaisempia kuin viime vuonna, jolloin meille tuli jonkun verran notkahduksia. Puolustuspelaamisemme oli pääasiassa hyvää, mutta uskon, että pystymme tekemään nyt enemmän maaleja. 

 

- Olemme jälleen yhden askeleen pidemmällä kuin viime vuonna tähän aikaan. Pelaajarunkomme on hyvä viime vuodelta ja lisäksi olemme saaneet kovia vahvistuksia. Loppukautemme meni hyvin, joten siitä oli hyvä jatkaa rakentamista. Meillä on pelipaikoista kova kilpailu. Uskon, että aloittava kokoonpano on löytänyt yhteissävelen, mutta joukkueessa on myös leveyttä, mikä on hieno asia koko kautta ajatellen. 

 

Kaudella 2017 Naisten Liigan mitalit menivät kolmikolle FC Honka, PK-35 Vantaa ja HJK. Meriluoto povaa pääkaupunkiseudun ryhmiä kärkikahinoihin myös tänä vuonna.

 

- PK-35 Vantaa on saanut vahvistuksia ja Honka on kova. Muita en osaa vielä niin tarkkaan analysoida. Toivon tietysti, että sarjasta tulee tasainen ja meidän pelimme ainakin olivat sitä viimekin vuonna. Nyt meidän pitää kääntää tasaisia pelejä enemmän voitoiksi.

 

Meriluoto lähti ulkomaille 2008 ja pelasi Ruotsissa lopulta seitsemän kautta. Nyt edessä on neljäs vuosi Helsingissä. Uran jatkuminen viime syksyn jälkeen oli hänelle itsestäänselvyys.

 

- HJK on mennyt sen jälkeen kun seuraan tulin koko ajan eteenpäin. Olosuhteet ovat todella hyvät ja tunnen, että pystyn edelleen kehittymään. Valmennus ja maalivahtivalmennus ovat korkeatasoista. Pääsen keskittymään pieniinkin yksityiskohtiin ja seurassa on mielestäni kaikin puolin hyvä fiilis. 

 

- Lähdin viime kauteen loukkaantuneena, mutta pääsin hyvin takaisin. Olin loppukaudesta todella hyvässä kunnossa ja voitimme mitaleita. Pääsin myös takaisin maajoukkueeseen, joten motivaatio on korkealla. Minulla ei vieläkään ole Suomen mestaruutta, joten intoa riittää, maalivahti vakuuttaa.

 

Naisten Liiga käynnistyy lauantaina 24. maaliskuuta.

 

 

Tärkeä maajoukkue

 

Naisten maajoukkue matkasi aikaisin maanantaiaamuna Kyprokselle ja pelaa perinteikkäässä Cyprys Cupissa neljä ottelua. Suomen maalivahtikolmikon turnauksessa muodostavat Meriluoto, Tinja-Riikka Korpela ja Kreetta-Liisa Yli-Säntti. Kaksikko Korpela-Meriluoto on johtanut jo vuosia sinivalkoisten maalivahtiosastoa lähes suvereenisti ja ei liene liioiteltua väittää, että harvalla maajoukkueella maailmassa on yhtä kovaa kaksikkoa.

 

Meriluoto on pelannut vuosina 2006-2017 59 A-maaottelua.

 

- Maajoukkue on minulle tärkeä. Satsaan täysillä jalkapalloon ja siihen kuuluu maajoukkue. Haluan olla niin hyvässä kunnossa, että kutsuja tulee jatkossakin. Olemme saaneet hyvän alun uusille karsinnoille ja joukkueessa on tunnelma korkealla. Meillä on tällä porukalla mahdollisuudet vaikka mihin. Pelaajamme pelaavat kovissa sarjoissa ja ovat kehittyneet, Meriluoto kehuu.

 

- Meillä on minusta ollut aina ”Tinnin” kanssa hyvä kilpailutilanne. Vaikka hän on pelannut enemmän, niin esimerkiksi viime syksynä tilanne oli tiukka. Uskon, että saamme molemmat toisiltamme boostia tekemiseen. Pitää vetää koko ajan ihan täysillä. Olen ollut seurajoukkueissani ykkösmaalivahti, mutta maajoukkueesta olen aina saanut lisämotivaatiota. 

 

Meriluoto korostaa, että työmoraali on Suomen joukkueessa kohdillaan ja tämä koskee myös maalivahtiryhmää.

 

- Meillä on ainutlaatuinen tilanne, kun on useampi hyvä maalivahti. Fiilis treeneissä on hyvä ja kannustava. Tuemme aina täysillä sitä, joka pelaa. Olemme puhuneet viime aikoina paljon siitä, että teemme kaikkemme voiton eteen. Kaikki ovat joukkueessa tärkeitä, mutta juuri pelihetkellä tärkeimpiä ovat ne, jotka ovat kentällä.

 

Suomi kohtaa Kyproksella keskiviikkona Walesin, perjantaina Sveitsin ja maanantaina Italian. Turnauksen sijoitusottelut ovat ohjelmassa keskiviikkona 7.3. Tiukka tahti tarkoittanee, että kaikki Suomen pelaajat saavat näytönpaikan.

 

- Vastuuta tulee varmasti. Tämä on meille hieno ja tärkeä tapahtuma. Me tarvitsemme kovia pelejä, niissä voimme parhaiten viedä tekemistämme eteenpäin. Karsintapeleissä on mentävä tiukasti tietyllä sovitulla tavalla, nyt voimme myös kokeilla joitain asioita, vaikka tottakai tulokset ovat tärkeitä myös täältä.

 

Suomi on avannut Ranskan kesän 2019 MM-kisoihin tähtäävät karsinnat voitoilla Serbiasta ja Israelista. Tammikuussa joukkue jäi maalittomaan tasapeliin vierasottelussa Israelia vastaan. Urakka jatkuu Tampereella pääsiäisen jälkeen 6.4. Espanjaa vastaan. Kesäkuussa vuorossa ovat Itävalta kotona ja perään Serbia vieraissa.

 

- Ne pelit ovat alkaneet pyöriä mielessä varsinkin nyt kun lähdimme Kyprokselle. Takana on kova treenikausi seurajoukkueen kanssa ja nyt alkaa muutenkin tulla tunne, että kausi on alkamassa. Edessä on todella hienoja tapahtumia, Meriluoto tiivistää.

  • Helmarit