Mika Väyrynen ottaa ensi askeleensa päävalmentajana

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

63 A-maaottelua pelannut Väyrynen palasi Klubi 04:ään, jossa hänen valmentajauransa alkoi kaudella 2018.

Klubi 04 pelasi miltei täydellisen sarjakauden, sillä joukkue kärsi vain yhden pistemenetyksen. Nuori ryhmä oli miesten kolmella ylimmällä sarjatasolla ainoa, joka ei hävinnyt kauden aikana ensimmäistäkään ottelua. Kakkosen B-lohkon voitto irtosi lopulta selvällä 15 pisteen erolla Ilves/2:een.

HJK tiedotti kauden päätteeksi, että Mika Väyrynen siirtyy edustusjoukkueesta Klubi 04:n päävalmentajaksi. Joulukuun lopulla 39 vuotta täyttävä Väyrynen korvaa tehtävässä Joonas Rantasen, joka siirtyy edustuksen puolelle. Millä mietteillä puolitoista vuotta liigajoukkueen valmennuksessa viettänyt ”Väykkä” tarttuu haasteeseen?

– Tavoitteenani on ollut ottaa vastuuvalmentajan rooli jossain vaiheessa. Haluan kehittyä ja onnistua siinä, ja tehdä virheitä sekä oppia niistä. Tämän kauden mittaan tuli sellainen fiilis, että olisi kehitykseni kannalta hyvä päästä testaamaan omia juttuja. Kun Klubi 04:n päävalmentajan paikkaa tarjottiin, ajatus selkeytyi, Väyrynen kertoo.

– Pestini edarissa oli hyvä kokemus. Ensimmäiset puoli vuotta ei ollut hirveän helppoa aikaa, emmekä saaneet Tonin (Koskela) kanssa käännettyä kelkkaa. Kulunut kausi oli hyvää oppia, ja myös tuloksellisesti todella hyvä. 

Klubi 04 on ollut vuosien varrella todellinen tähtitehdas, josta moni pelaaja on ponnistanut ulkomaille sekä Huuhkajiin asti. Esimerkiksi marraskuun Wales-ottelussa Suomen avauksessa oli peräti viisi pelaajaa, jolla oli taustaa Klubi 04:ssä.

Suuri osa pelaajista, jotka muodostivat Klubi 04:n rungon Ykkösen kaudella 2018, on myöhemmin vakiinnuttanut paikkansa Veikkausliigassa tai Ykkösessä. HJK:n edustusjoukkueeseen nouseminen on osoittautunut haasteelliseksi, mutta Väyrynen näkee, että polku on olemassa – muutama viime kaudella Kakkosta pelannut nuorukainen on jo noussut liigaryhmän mukaan.

– Koska taso on äärimmäisen kova, helppoa se ei tule missään nimessä olemaan. Me pyrimme valmennusryhmän kanssa siihen, että pelaajat ovat mahdollisimman valmiita sitten, kun kutsu käy.

Derbyjä ja tuttuja kasvoja

Klubi 04 harjoitteli marraskuun ajan yhdessä, mutta huilaa joukkueharjoitusten osalta joulukuun ajan. Heti tammikuussa alkaa valmistautuminen Suomen Cupiin, joka pelataan tulevana vuonna neljän joukkueen alkulohkoissa.

– Takana on pitkä kausi sekä fyysisesti että henkisesti, ja pelaajat saavat harjoitella muutaman viikon ajan itsekseen. Pääsin marraskuussa tutustumaan 04:n pelaajiin, joista osa oli toki minulle tuttuja jo muutaman vuoden takaa, ja nyt on helpompaa aloittaa hommat tammikuussa.

Väyrynen toteaa, ettei joukkueen runko ole vielä täysin valmis. Moni viime kauden pelaaja tulee miehen mukaan jäämään joukkueeseen, ja jotkut kolkuttelevat edustusjoukkueen portteja. Koska kyseessä on erittäin nuori ryhmä, toivoo Väyrynen vahvistuksiksi muutamaa kokeneempaa pelaajaa.

– Joukkueen runko tulee varmasti pysymään samanlaisena. Ja vaikka pääasiallinen tehtävämme on luoda ympäristö, mikä kehittää nuoria lahjakkaita pelaajia, niin joku kokeneempi ja niin sanotusti valmis pelaaja auttaisi varmasti sekä joukkuetta että nuoria pelaajiamme tulevalla kaudella, Väyrynen toteaa.

– Ykkönen on kiva haaste kundeille, sillä sarja on astetta kovempi ja kilpailullisempi kuin Kakkonen. Muistan, kun kaudella 2018 pelaajamme olivat edelliskausina edenneet voitosta voittoon. Tappiot saattavat olla monille uusi juttu, eikä niitä ole välttämättä helppo käsitellä. Valmentajilla on siinä suuri vastuu, ja pyrimme muutenkin valmistamaan pelaajia koviin otteluihin jokapäiväisessä tekemisessä.

Ykkösessä pelaa ensi kaudella kaikkiaan kolme helsinkiläisjoukkuetta, kun IF Gnistan säilytti sarjapaikkansa ja PK-35 voitti Klubi 04:n tapaan Kakkosen lohkonsa. Derbyjen lisäksi lisämausteensa ensi kauteen tuo tuttujen kasvojen kohtaaminen.

Väyrysen entisistä joukkuetovereista Jonatan Johansson toimii TPS:n ja Kim Raimi PK-35:n päävalmentajana. Kentän puolella vastaan tulevat muun muassa Sebastian Mannström (KPV), Xhevdet Gela (EIF) ja Esa Terävä (PK-35).

– Putoaminen oli valitettavaa ”Tintille” ja Tepsille, mutta on hauska kohdata hänet päävalmentajana. On aina siistiä nähdä vanhoja pelikavereita etenkin futiksen parissa, ja odotan sitä innolla.

Kuva: Juha Tamminen