Takaisin
11.4.2021 klo 11.00

Miika Koskela: ”Oulussa on alkanut tapahtua asioita ja löydetty oikea suunta”

Jaa:

Koskela on yksi poikien ja nuorten maajoukkuepelaajista, joita kannattaa seurata parin viikon päästä alkavalla Veikkausliiga-kaudella.

Alle 21-vuotiaden maajoukkueessa debytoidaan harvemmin 17-vuotiaana, mutta Miika Koskela teki pari viikkoa sitten poikkeuksen sääntöön. AC Oulun toppari luuti ensimmäisen 45-minuuttisen, kun Suomi pelasi maalittoman tasapelin FC Hakan kanssa.

Kempeleessä syntynyt Koskela on kuulunut 2003 syntyneiden maajoukkueiden vakiokasvoihin, mutta nuorukainen myöntää, että kutsu alle 21-vuotiaiden mukaan yllätti. Kentällä hän näytti ansaitsevansa paikan Pikkuhuuhkajien ringissä.

– Pelistä jäi hyvä fiilis – oli hienoa päästä mukaan ja opin taas paljon. Emme tehneet suurempia virheitä, ja yhteistyömme Matiaksen (Vainionpää) kanssa toppariparina toimi hyvin, vaikkei alla ollut moniakaan treenejä yhdessä. Kun oma pää pysyy puhtaana, voi olla tyytyväinen, Koskela toteaa.

Oma pää pysyi varsin puhtaana myös viime kaudella, kun Koskela teki läpimurtonsa miesten peleissä. Ykkösessä jo kaudella 2019 debytoinut toppari pelasi 17 sarjaottelussa, joissa kuudessa AC Oulu piti nollapelin. Kaikkiaan oululaiset päästivät 22 ottelussa vain 16 maalia eli selkeästi vähiten koko sarjassa.

Marraskuussa pelatulla päätöskierroksella Koskela uurasti tuttuun tapaan AC Oulun avauksessa. Puolustaja viimeisteli voittomaalin loppuunmyydyllä Raatin stadionilla, ja selvä 6–0-voitto siivitti oululaisen jalkapallon takaisin Veikkausliigaan.

– Nousu oli seuralle valtava juttu, ja tietenkin myös itselleni. Sitä oli odotettu aika monta vuotta, joten oli hienoa olla osa nousijajoukkuetta. Henkilökohtaisesti on hienoa päästä pelaamaan Veikkausliigaa, Koskela sanoo.

– Tein paljon töitä ja valmentajalla (Jyrki Ahola) oli luottoa minua kohtaan, joten isot peliminuutit olivat osaltaan odotettavissa. Koen myös jälkikäteen, että vastuu oli ansaittua.

"Oulusta kuuluu vielä"

Luottamuksesta kertoo myös se, että Koskelan sopimusta jatkettiin tällä viikolla yhdellä kaudella. Puolustaja sai vastuuta myös kahdessa Suomen Cupin ottelussa, kun sarjanousija kaatoi Ilveksen, mutta kärsi tappion KuPS:lle. Cup-pelien lisäksi AC Oulu on pelannut paljon harjoitusotteluita, joten Koskela on ehtinyt tutustua talven ja kevään aikana liigavauhtiin.

– Siihen oli aluksi totuttelemista. Peli on fyysisempää, nopeampaa ja erilaista kuin Ykkösessä, mutta pääsen mielestäni hyvin mukaan peliin.

Ajax-Sarkkirannassa uransa aloittanut ja myöhemmin OrPa:ssa, OTP:ssa ja OLS:ssa pelannut Koskela on yksi AC Oulun lukuisista pelaajista, jotka ponnistavat kaupungista tai lähikunnista.

Viime kaudella Veikkausliigassa pelasi vain kolme oululaislähtöistä pelaajaa, joten määrä moninkertaistuu tulevalla kaudella.

– Oulussa on alkanut tapahtua asioita ja löydetty oikea suunta. Täältä ei ole juuri tullut liigapelaajia, mutta nyt niitä on lähes joukkueellinen. Karjalaisen Rasmus on ponnistanut täältä A-maajoukkueeseen ja ulkomaille asti – kyllä Oulusta kuuluu vielä.

Ouluun viime kaudeksi palannut Rafinha, 38, tuo joukkueeseen kaivattua kokemusta sekä Veikkausliigasta että ulkomaan kentillä. Kauden päätteeksi Ykkösen parhaaksi puolustajaksi valitusta brassikonkarista oli Koskelan mukaan suuri apu nuorelle toppariparille.

– Sain häneltä viime kaudella paljon vinkkejä pelaamiseen. ”Rafin” vieressä on rauhallinen olo.

Viime kausi oli AC Oululle miltei pelkkää juhlaa, mutta Veikkausliiga tuo sarjanousijalle uudet haasteet. Heinäkuussa 18 vuotta täyttävä Koskela uskoo vankasti, että joukkueen paluu pääsarjatasolle ei jää yhden kauden mittaiseksi.

– Kyllä me liigassa säilytään, se on varmaa. Aika näyttää sen, olemmeko ala- vai yläloppusarjassa. Meidän pitää saada kaudelle kunnon startti, josta on hyvä alkaa rakentamaan.

AC Oulu aloittaa Veikkausliiga-kautensa Ilveksen isäntänä maanantaina 3. toukokuuta. Pikkuhuuhkajien EM-karsintaurakka alkaa syyskuussa Virossa. Viron lisäksi samassa lohkossa pelaavat Kroatia, Norja, Itävalta sekä Azerbaidzhan. Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen pääsee suoraan lohkovoittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syksyllä 2022. Isäntämaiden lisäksi lopputurnaukseen pääsee 14 maata.