Miesten Ykkönen alkaa lauantaina

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Ykkösen avauskierros pelataan viikonloppuna neljän ottelun voimin. 

Muun muassa sarjanousijat SJK Akatemia ja IF Gnistan sekä Veikkausliigasta pudonnut KPV pääsevät aloittamaan Ykkösen ottelut heti lauantaina. Yleisörajoitusten takia avauskierroksen yleisömäärät ovat rajoitetut, mutta kaikki ottelut ovat katsottavissa Elisa Viihteestä.

SJK Akatemia – EIF
La 27.6. 15:00, OmaSp Stadion

Sarjanousija SJK Akatemia pelaa historiansa ensimmäisen ottelun Ykkösessä, ja lähes kaikki pelaajat tekevät debyyttinsä toisella sarjatasolla. Viime kaudella suvereenisti Kakkosen C-lohkossa porskuttanut joukkue pelasi kenraaliharjoituksensa tiistaina, jolloin KPV kaatoi nuoren ryhmän lukemin 3–0. Akatemiaa on veikkailtu putoajien joukkoon, joten ryhmällä on hyvä tilaisuus näpäyttää epäilijöitä heti avauskierroksella.

EIF palasi pelikentille erittäin vakuuttavasti kesäkuun alussa, kun joukkue oli kaataa FC Interin. 2–2-tasapeliä seurasivat komea 1–0-voitto IFK Mariehamnista sekä 0–4-tappio HIFK:lle, mutta esitykset olivat kaikkiaan lupauksia herättäviä. Peli on erityinen EIF-toppari William Lindqvistille, mikäli hän pääsee pelaamaan – kyseessä olisi miehen sadas Ykkösen ottelu.

Lipunmyynti
Kotijoukkueen ennakko

KPV – KTP
La 27.6. 17:00, Kokkolan keskuskenttä

Vahvasti uudistunut KPV lähtee kauteen lohkon suurimpana ennakkosuosikkina. HJK tiputti joukkueen Suomen Cupista viime viikolla (0–2), mutta Ykkösen joukkueita vastaan KPV on vakuuttanut myös pitkän tauon jälkeen. Yksi lauantain mielenkiintoisimmista kohtaamisista saatetaan nähdä juuri tässä ottelussa, kun KTP:ssa viime kaudet loistanut Aleksi Pahkasalo kohdannee ex-seuransa ensimmäistä kertaa.

Kaudella 2018, jolloin KPV ja KTP pelasivat samaan aikaan Ykkösessä, kokkolalaiset olivat kotkalaisille vaikea vastustaja – KPV nappasi kolmesta ottelusta täydet pisteet maalierolla 7–1. KTP kärsi viime viikolla niin ikään cup-tappion, kun Ilves jyräsi selvään 4–0-vierasvoittoon. Vaikka vastassa on lauantaina toinen Ykkösen joukkue, testi on varmasti kova.

Lipunmyynti

AC Oulu – IF Gnistan
La 27.6. 17:00, Raatin stadion

Oululaisyleisö pääsee nauttimaan, kun kovatasoisilla paluumuuttajilla vahvistunut AC Oulu avaa kautensa kotikentällä. Rafinhan, Niklas Jokelaisen ja Anselmi Nurmelan paluu Raatin stadionille tapahtui jo viime viikolla Suomen Cupin neljännesvälierässä, jossa AC Oulu kärsi niukan 1–0-tappion FC Hongalle. Joukkue haluaa todistaa kannattajilleen heti avauskierroksella, ettei pettymykseen päättynyt viime kausi toistu – tällä kaudella AC Oulu pyrkii taistelemaan noususta.

IF Gnistan on toinen sarjanousija, joka pääsee vaativaan testiin heti tänä lauantaina. Joukkue kohtasi kesäkuun harjoitusotteluissa HJK:n (0–4-tappio), FC Lahden (3–3) sekä MYPA:n (1–1), eli kovien vastustajien kohtaamisiin on valmistauduttu. IF Gnistanin viime visiitti Ykkösessä jäi lyhyeksi, mutta nyt ryhmässä on kaivattua kokemusta Veikkausliigasta ja ulkomailta. Oulusta joukueella on hyvät muistot, sillä se haki edellisessä kohtaamisessa makean vierasvoiton.

Lipunmyynti

AC Kajaani – FF Jaro
La 27.6. 17:00, Kajaanin liikuntapuisto

AC Kajaanin runko näyttää tällä hetkellä varsin erilaiselta kuin vuosi sitten. Uusi päävalmentaja ja lukuisat uudet pelaajat tekevät joukkueesta todellisen jokerikortin. FF Jaron tapaan AC Kajaani on pelannut kesäkuussa vain yhden ottelun (1–3-tappio RoPS:lle) eli vähemmän kuin mikään muu Ykkösen joukkue. Näkyykö pelaamattomuus kauden avausottelussa vai tuottavatko harjoituksissa hiotut asiat tulosta?

Pietarsaarelaiset keräsivät viime kauden AC Kajaani -otteluista seitsemän pistettä, mutta kevään Suomen Cupissa kajaanilaiset voittivat lukemin 2–1. Kesäkuun ainoassa harjoitusottelussaan FF Jaro oli yllättää KPV:n vieraissa, mutta kotijoukkue iski kahdesti lyhyessä ajassa ja nousi 2–1-voittoon. Myös Kajaanissa saatetaan nähdä yhden pelaajan paluu vanhalle kotistadionilleen, sillä Topi Järvinen kantaa tällä kaudella FF Jaron pelipaitaa.

Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko