Miesten Suomen Cup: Tuoreet mestarit Virtanen ja Särkkä kertovat rangaistuspotkukilpailuista veräjänvartijoiden silmin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Kuopion Palloseura voitti Suomen Cupin finaalissa HJK:n lauantaina 8. toukokuuta rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Antero Nymanin muistopokaali matkasi siis Kuopioon 32 vuoden tauon jälkeen. Voiton keltamustille ratkaisi Otso Virtasen torjunta Luís Henriquen laukauksesta. 

Suomen Cupin finaaliottelu Olympiastadionilla oli todellinen jännitysnäytelmä, kun voittaja saatiin vasta rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Kuopion Palloseuran maalia vartioinut Otso Virtanen esitteli muutamaan otteeseen vastaantulotaitojaan, mutta torjuntatöihin ei Virtanen kunnolla koko ottelun aikana joutunut. 

– Oli rauhallinen 120 minuuttinen, vasta sen jälkeen rankkariskabassa tuli ensimmäiset vaaralliset laukaukset, Virtanen kommentoi omaa rooliaan ottelun aikana. 

Virtasen mukaan HJK:n hyökkäyspää on todella vahva, ja kuopiolaiset saavatkin olla tyytyväisiä Klubin nollaamiseen. Maalivahdin mukaan tarkka puolustuspään pelaaminen kertoo joukkueen asenteesta ja sitoutumisesta paljon.

– HJK:n nollaaminen kertoo siitä, kuinka sitoutuneita olemme puolustamiseen ja siitä, miten hyvin se meillä tällä hetkellä toimii. HJK ei pystynyt niiden minuuttien aikana oikein luomaan mitään, Virtanen pohtii. 

Vaikka finaaliottelu oli 120 minuutin ajan KuPS:n maalivahdille rauhallinen ottelu, nousi 27-vuotias veskari lopulta yhdeksi joukkueen sankareista. Rangaistuspotkukilpailun neljännellä kierroksella Virtanen nappasi alanurkasta kiinni Luís Henriquen viimeistely-yrityksen. Kuopiolaiset pääsivät juhlimaan seurahistoriansa kolmatta Suomen Cupin mestaruutta. Vaikka mestaruus maistuu maukkaalta, keltamustien juhlahumu jäi lyhyeen, sillä jo tänään tiistaina 11.5. Veikkausliigan kausi jatkuu ottelulla FC Lahtea vastaan. 

– Pienet juhlat pystyttiin pitämään. Tässä tilanteessa on kuitenkin vaikea juhlia. Vaikka koronaakaan ei olisi, niin seuraava peli tulee nopeasti. Toivotaan, että joskus saadaan kannu vielä kunnolla uitettua. 

Virtasen torjunta rangaistuspotkukilpailussa oli suuressa roolissa KuPS:n mestaruustaistelussa. Kuva: Juha Tamminen

 

Rangaistuspotkukisat kuuluvat isoihin peleihin

Otso Virtanen voittanut isoja pelejä rangaistuspotkukisassa ennekin. Virtanen torjui kaksi rangaistuspotkua syksyllä 2020, kun KuPS pelasi Eurooppa-liigan karsinnoissa Slovan Bratislavaa vastaan. Tuolloin Virtanen antoi paljon kunniaa torjunnoista KuPS:n maalivahtivalmentajalle Jori Särkälle, joka oli tehnyt hyvät taustatyöt Slovanin rangaistuspotkujen laukojista. Sankarivahti jakaa nytkin mielellään kunnian Särkän kanssa. Toiseksi tärkeäksi asiaksi rangaistupotkukisoissa hän luokittelee päättäväisyyden.

– Rankkarikisassa on tärkeää, että tekemänsä päätöksen mukana menee loppuun asti ja uskoo pallon tulevan sinne. On hyvä muistaa, että Jori teki myös paljon duunia taustalla. Hän kävi klipit läpi ja antoi hyvät vinkit, mitä kannattaa tehdä, Virtanen kertoo.

Särkkä itse suhtautuu taustalla tekemäänsä työhön vaatimattomasti. Hän muistuttaa, että rangaistuspotkukilpailut kuuluvat isoihin peleihin, vaikka jotkut pitävätkin rankkareita sattuman kauppana. Särkän mukaan rangaistuspotkukilpailuun valmistautuminen on osa hyvää valmistautumista.

– Sattumaa tai ei, aina on hyvä muistaa, että rangaistuspotkukilpailu kuuluu tietyissä otteluissa peliin. Aina kun rankkarikisa on tiedossa, siihen valmistaudutaan kaikin mahdollisin keinoin. Sama resepti meillä on yksittäisiin otteluihin, joissa rangaistuspotku on aina mahdollinen. Mahdolliset rankkareiden laukojat skoutataan aina etukäteen, jos se suinkin on mahdollista, Särkkä kertoo.

Vetäjät ovat kylmähermoisia kavereita

Usein rangaistuspotkukilpailujen yhteydessä puhutaan siitä, kestävätkö vetäjien hermot kovassa paikassa. Särkkä kuitenkin huomauttaa, että hyvin harvoin pallon takana kovassa paikassa seisoo joukkueiden suurimpia jännittäjiä.

– Rankkareiden laukojiksi valikoituu kylmähermoisia kavereita. Maalivahdilla ei tilanteessa kuitenkaan juuri ole paineita. Liioitellen voisi sanoa, että maalivahdilla on vain voitettavaa. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle myös rankkarikisassa.

Vaikka maalivahdilla ei olekaan juuri paineita rangaistupotkukilpailuissa, voi valmennustiimi auttaa veskaria paljon huolellisella valmistautumisella. Vaikka laukojien ratkaisuja ei voi kovin varmasti ennustaa, pienetkin tiedonjyväset voivat auttaa maalivahtia tuntemaan olonsa varmemmaksi tolppien välissä. 

– Usein laukojien skouttaaminen on hankalaa. Se antaa kuitenkin maalivahdille henkisen valmiuden, kun saadaan joku pienikin tiedonjyvä kaivettua jostakin, Särkkä kertoo. 

Toisaalta kaikesta taustatyöstä huolimatta maalivahti seisoo aina yksin maalipuiden välissä. Jori Särkkä on tyytyväinen, että saa KuPS:ssa työskennellä kahden loistavan maalivahdin kanssa. 

– Virtanen ja (Johannes) Kreidl ovat ammattimiehiä. Heidän kanssaan on ilo tehdä töitä. Heillä synkkaa hyvin myös keskenään.