Miesten futsalmaajoukkueen kansainvälisen leirin ottelut päättyivät voittoon – Aleksi Pirttijoki avasi maalitilinsä maajoukkuepaidassa

Julkaistu

  • Futsal

Futsalmaajoukkue leireili Kroatian Porečissa 30. elokuuta – 6. syyskuuta. Joukkue pelasi leirillä kolme ottelua Salomonsaaria, Italiaa ja Montenegroa vastaan.  

Futsalmaajoukkueen suunnitelmana oli pelata Kroatiassa neljä ottelua osana Futsal Weekin kansainvälistä harjoitusturnausta. Suomen piti kohdata lohkovaiheen otteluissa Salomonsaaret, Costa Rica ja Italia sekä sijoitusottelussa Malta, Montenegro, San Marino tai Saudi Arabia. Costa Rican yllättävä vetäytyminen laittoi otteluohjelman kuitenkin uusiksi. 

Suomi kaatoi turnauksen avausottelussaan MM-kisoihin valmistautuvan Salomonsaaret isoin lukemin 2–6, mutta pelillisesti parannettavaa jäi reilusti. Suomen tavoitteena oli keskittyä puolustuspelaamisen kehittämiseen, mutta vastustajan heikompi taso tarttui myös suomalaisten pelaamiseen. 

– Vastustaja oli heikko, emmekä pystyneet oikein keskittymään omaan peliimme, ja varsinkin ensimmäinen puoliaika oli meiltä vaatimaton. Meidän olisi pitänyt saada tasoero näkyviin, turnauksen kaksi ensimmäistä ottelua katsomon puolelta seurannut Aleksi Pirttijoki kertoo. 

Otteluohjelmassa yllättäviä muutoksia 

Toisessa ottelussa vastaan asettui Italia, jota vastaan Suomen oli tarkoitus pelata kahdesti, ensin perjantaina ja uudelleen lauantaina. Ensimmäisessä ottelussa Suomi painoi kovaa päälle, ja sai laadukkaan Italian ongelmiin. Vaikka Suomi painosti, Italia hyödynsi maalintekotilanteet paremmin ja vei ottelun nimiinsä lukemin 0–2. 

– Saimme tuotua treeneistä hyviä asioita kentälle. Ne näkyivät erityisesti Italiaa vastaan, kun laitoimme kovan joukkueen todella ahtaalle. Peli oli meiltä oikeastaan muuten ihan täydellinen matsi, mutta maalit jäivät puuttumaan. Oli hienoa nähdä, miten maailmanluokan pelaajat olivat ihan paniikissa Suomen prässin alla, Pirttijoki analysoi. 

Ensimmäisen Suomi – Italian ottelun jälkeen tuli tieto, että Italia ei tahdo pelata toista ottelua. Asia varmistui seuraavana päivänä, ja Suomi sai tyytyä harjoituspäivään. Näin ollen Pirttijoki yhdessä muutaman muun pelaajan kanssa joutui odottamaan ensiesiintymistään turnauksessa aina sunnuntain sijoitusotteluun asti. Pelaaja myöntääkin olleensa innoissaan, kun pelipäivän aamu viimein koitti.

– Viikon kerkesi latautua, niin kyllä se näkyi kaikessa tekemisessä. Olin kyllä intoa täynnä. Heti herätessä oli loistava fiilis. 

Pirttijoki osoitti vahvuutensa

Sijoitusottelussa Suomea vastaan asettui nimellisesti Montenegron A-maajoukkue, mutta todellisuudessa kyseessä oli Montenegron alle 21-vuotiaiden maajoukkue. Pelaajat eivät olleet fyysisesti aivan Suomen tasolla. 

– Kyllä se näkyi pelissä, että vastustajat eivät olleet kauhean vahvoja. Oli aika helppo pelata ja pitää palloa. Meidän kentällisessä muut pelaajat saivat minulle hyvin pelattua palloa väleistä syvälle ja sain siksi paljon 1v1-tilanteita ja pääsin kääntyilemään pallon kanssa. Oli kyllä itselle tosi miellyttävä peli pelata, loistavan ottelun pelannut Pirttijoki kuvailee. 

Pirttijoki on itse hyvin palloa suojaava ja vahva pivot pelaaja. Hän oli täysin elementissään ottelussa. 

Akaa Futsalia seurajoukkuetasolla edustava Pirttijoki sai Kroatian reissulta myös komean tuliaisen, sillä hänestä tuli uusi Suomen futsalmaajoukkueessa maalin viimeistellyt pelaaja. Pirttijoen tulinen vasemman jalan laukaus seitsemännellä minuutilla vei Suomen 1–0-johtoon.

– Maalista tuli ihan mahtava fiilis. Itse ottelu nyt ei ollut kauhean kiivastunnelmainen, mutta kyllä se maali tuntui pirun hyvältä. Siitä sai hyvän fiiliksen ja draivin päälle. Olisihan sitä toki voinut vaikka toisen ja kolmannenkin tehdä, Pirttijoki iloitsee. 

Suomi vei lopulta voiton Montenegrosta näytöstyyliin lukemin 7–0. Pirttijoelle onnistuminen maajoukkuepaidassa antaa lisävirtaa liigakauteen valmistautumiseen ja mieheltä onkin lupa odottaa hyviä otteita Futsal-Liigan kaudella 2021–22.

– Jos jo ennen turnausta oli hyvä fiilis, niin nyt on kyllä vielä parempi, Pirttijoki päättää. 

Futsal-Liiga käynnistyy 10. syyskuuta. Seuraa maajoukkuepelaajien otteita kotimaan kentillä!

  • futsal
  • Futsalmaajoukkue