Miesten Futsal-Liigan Sievi FS luottaa venäläiseen valmennusosaamiseen

Julkaistu

  • Futsal

Miesten Futsal-Liigan menestyneimpiin seuroihin kuuluva Sievi FS hankki kaudeksi 2020-2021 valmennusosaamista Venäjän suunnalta, kun kokenut Igor Bochkov, 57, saapui seuraan päävalmentajaksi. Vastikään osapuolet sopivat jatkosta myös ensi kaudelle, joten yhteistyö on alkanut hyvin.

Muutosten tuULET SIEVISSÄ

Sievi FS:n puheenjohtaja Kai Perttu on nähnyt seurajohtajana monenlaista; mestaruusputken, europelit, ja myös laihemmat menestyksen vuodet. Vuosi sitten seurassa havahduttiin toden teolla siihen, että muutoksia tarvitaan, jotta yksi liigan menestyksemmäistä seuroista saadaan takaisin mitaleiden tielle. Apuun tuli seuran pitkäaikainen pelaaja, Surgutin pommittajaksikin kutsuttu Radik Akhmetkhanov, jonka suhteilla uutta valmentajaa lähdettiin kartottamaan.

Halusimme kauden 2019-2020 jälkeen valmennukseen uusia tuulia ja panostusta joukkueen arkiseen työhön sekä pelaajien kehittämiseen. Radikin kanssa oli jo aiemmin ollut puhetta hänen entisen valmentajansa Igor Bochkovin mahdollisuudesta toimia Sievi FS:n valmentajana. Kesällä 2020 Radikin välityksellä Igorin kanssa käydyt keskustelut johtivat nopeasti sopimuksen syntymiseen, Perttu avaa Bochkovin sopimuksen taustoja. 

Vuosi sitten globaali koronavirustilanne jarrutti Igorin saapumista Suomeen. Miehen piti olla Suomessa jo syyskuun alussa, mutta lopulta tulo venyi aina lokakuun loppuun, jolloin liigakausi oli jo täydessä käynnissä. Vaikka pudotuspelit jäävät tällä kaudella Sievissä vain haaveeksi, on joukkue parantanut peliään kauden aikana ja siemeniä kohti tulevien vuosien parempaa menestystä on varmasti kylvetty jo paljon seuran arjessa.

- Harjoittelun määrä ja laatu ovat parantuneet. Uskon työn kantavan parempaa hedelmää seuraavalla kaudella. Igorin mukaan tulon myötä olemme ikäänkuin saaneet myös seuraorganisaatioon uutta puhtia ja motivaatiota. Töitä on tehtävä entistä lujemmin, mikäli tavoitellaan menestystä – niin urheilijoiden, valmennuksen kuin taustojenkin, Perttu jatkaa.

Venäjän maajoukkuepelaajat Artjom Nijazov (vas) ja Ruslan Kudzijev (oik) kuuluvat Bochkovin aiempiin valmennettaviin.

VENÄJÄLTÄ SUOMEEN

Bochkovin kokemus futsalista on pitkä. Hän on kotoisin Venäjän Tjumenista, ja meriittilistalta löytyy muun muassa kaksi Venäjän mestaruutta nuorten sarjasta Uralin ja Siperian alueelta. 

- Olen toiminut noin 25 vuotta lajin parissa Venäjällä, ja valmentanut useita Venäjän maajoukkueen pelaajia, kuten Ruslan Kudzijevia ja Artjom Nijazovia. Viimeiset viisi vuotta ennen Sieviin tuloa valmensin Surgutin kaupungissa Sdjusshor Neftjanik -nimisessä  joukkueessa Venäjän Top Leaguessa, eli toiseksi ylimmän sarjan joukkueessa, Bochkov kertoo.

Myös koronapandemialla oli osansa siihen, että kokenut venäläinen saatiin lopulta Suomeen ja Futsal-Liigaan.

- Radik on entinen pelaajani, ja hän suositteli minua täällä seurajohdolle. He ottivat sitten yhteyttä minuun. Kun samaan aikaan Neftjanik vetäytyi sarjasta koronapandemian takia, päätin lopulta lähteä Suomeen. Täytyy myöntää, että en Suomesta juuri muuta etukäteen tiennytkään, kuin että Radik pelaa täällä, Bochkov naurahtaa.

VAATIMUSTASO NOUSUSUUNNASSA

Suomalainen futsal on yllättänyt positiivisesti. Bochkov näkee, että futsal on Suomessa yllättävänkin suosittu laji, ja myös maajoukkueen menestystä on ollut hienoa nähdä seuravalmentajana. Myös eroja Venäjään luonnollisesti löytyy.

- Mielestäni Suomen Futsal-Liiga on enemmän tai vähemmän samalla tasolla pelillisesti, kuin Venäjän Top League. Mutta tottakai suurin ero suomalaisen ja venäläisen futsalin välillä on se, että Venäjällä on paljon ammattilaisjoukkueita ja ammattilaispelaajia verrattuna Suomeen. Organisaatiot ovat hyvin rakennettuja, löytyy lasten ja nuorten akatemioita, ja pääsarjojen seuroilla on kunnolliset reservijoukkueet. Koko infrastuktuuri on hyvin kehittynyt, ja esimerkiksi reservipelaajien ammattimainen treenaaminen on yksi tärkeä tie kohti menestystä, Bochkov kertoo.

Bochkovin valmentamat joukkueet pelaavat kurinalaisesti - hän vaatii paljon itseltään ja pelaajiltaan. Kun tähän yhdistää laajan kokemuksen nuorten kanssa työskentelyyn, on paketti Sievin kannalta erinomainen.

- Vaikka joukkueen menestyminen kuluvalla kaudella on ollut odotettua vaisumpi, niin joukkueen treeniarki on Igorin tulon myötä kehittynyt huomattavasti. Persoonana hän on sympaattinen, ja kylmäähän Siperian mies ei pelkää. Päävalmentaja ja seuran puheenjohtaja ovatkin näyttäneet nuoremmalle kaartille mallia lumihangen hyödyntämisestä palautumiseen, Perttu kertoo pilke silmäkulmassa. 

Sievin treeneissä on tällä kaudella ollut uusi komento.

 

ENSI KAUSI TUO UUDEN KOTIHALLIN JA UUDET TAVOITTEET

Sievi on tällä hetkellä sarjataulukossa yhdeksäntenä, ja pudotuspelipaikka on karannut tavoittamattomiin. Seurassa mennään kuitenkin maltillisesti askel kerrallaan.

- Tämän kauden päätavoite on välttää karsinnat, eli sijoittua kymmenen parhaan joukkoon. Ensi kaudella lähdemme sitten tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa, jonka myötä pääsemme tosissaan pelaamaan mestaruudesta kauden päätteeksi, Bochkov kertoo.

Valmentaja saapui alunperin Sieviin vuoden mittaisella sopimuksella. Helmikuussa seura kertoi kuitenkin kannattajilleen ilouutisia optiovuoden käyttöönotosta, joten joukkue jatkaa Bochkovin kommenossa myös ensi kaudella.

- Olen erittäin tyytyväinen tämän sympaattisen herrasmiehen kanssa syntyneeseen jatkosopimukseen. Pelaajat olivat vahvasti Igorin jatkosopimuksen kannalla.  Valmentajan jatkosopimus mahdollistaa uuden kauden toiminnan suunnittelun ja joukkueen rakentamisen päättyvästä kaudesta alkaen. Uskon Sievi FS:n olevan kaudella 2021-2022 iskukykyinen ja menestyksen nälkäinen joukkue.

Ensi kausi tuo Sievi FS:n toimintaan menestystavoitteiden lisäksi myös yhden ison muutoksen. Syksystä lähtien joukkueen kotipelit pelataan nimittäin Ylivieskaan valmistuvalla uudella Taanilan koululla.

- Muuton myötä takaamme sekä joukkueelle että lajille parempaa näkyvyyttä Ylivieskassa. Koen, että Igorin jatkokausi 2021-2022 on seuralle eräänlainen uusi alku, Perttu summaa päättäväisesti.

  • futsal