Suomen miesten A-maajoukkue teki historiaa tasan vuosi sitten voittamalla Liechtensteinin Helsingissä 3–0 ja etenemällä historiansa ensimmäisiin EM-kisoihin. Miltä kisapaikka tuntui Huuhkajia jo pitkään kannattaneesta Akista? Tutustutaan Akin #MeOlemmeSuomi -kannattajatarinaan.
’’Se loppuvihellys oli jotain ihan uskomatonta. Tuntui, että äänet katosivat ympäriltä. Ihan kuin olisi sukeltanut kylmään veteen. Kyllä siinä isollakin miehellä pieni onnen kyynel valui poskelle.’’
Keskivertoa Huuhkajien kannattajaa on vaikea määritellä, eikä sille ole tarvettakaan. Maajoukkue kiinnostaa ihmisiä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Helsinkiläinen Aki, 30, voisi kuitenkin hyvin edustaa keskivertoa Pohjoiskaarteessa kannustavaa kannattajaa.
– SUMUn (Suurmetsän Urheilijat) riveissä mun ’’futisura’’ alkoi. Pelasin siellä junnuna ja siitä lähtien futis on ollut tavalla tai toisella osa elämää. Jossain vaiheessa kiinnostus varsinaiseen pallonpotkimiseen katosi, mutta lajin seuraaminen ei jäänyt. Etenkin maajoukkueen osalta tulee seurattua futista paljon, Aki kertoo.
Vaikka maajoukkueen pelejä Aki oli katsonut nuorempana, niin todellinen sytyke matseissa käymiseen roihahti vasta myöhemmin.
– Gijonin ihmeen vaikutuksen muistan todella hyvin ja vaikka katsoin sen vain telkkarista, niin se oli jotain aivan uskomatonta. Silloin jokin muuttui ja tuli hirveä halu lähteä katsomoon. Ensimmäinen paikan päällä nähty ottelu oli seuraavana vuonna (2014). Siinä Suomi nousi (Jarkko) Hurmeen maalilla 1–1-tasapeliin Kreikkaa vastaan. Tasureihin ja tappioihin sai silloin totutella, mutta niistä huolimatta etenkin kotipeleihin hakeutui paikan päälle.
Nämä karsinnat vuoden 2016 EM-kisoihin jättivät monia muistoja ja antoivat Akille ystävineen myös uskoa paremmasta huomisesta.
– Silloin ostettiin kausikortit Pohjoiskaarteeseen ja hypättiin ns. suoraan syvään päähän, ja kyllä muuten kannatti! Ensimmäinen vieraspeli tuli myös koettua, kun käytiin katsomassa Unkarin ja Suomen ottelua. Lopputulos oli mitä oli (Unkari voitti 1–0), mutta kaunis Budapest kohteli suomalaisreissaajia hyvin.
Kaikki muistot karsintarupeamasta eivät olleet niin valoisia ja Suomi jäi lopulta kahdeksan pisteen päähän karsintalohkonsa toisesta sijasta.
– Karsintojen edetessä tunnelma laimeni. Mixu (Paatelainen) sai potkut seuraavan Unkari-tappion jälkeen ja väliaikaiseksi koutsiksi nousi tuntemattomampi Markku Kanerva. Kanervan alaisuudessa ei sitten loppuvuonna hävittykään pelejä ja Rive toi jo silloin esimakua paremmasta, vaikka pian edessä oli itselle, ja varmasti monelle muulle, raskaimmat vuodet.
Vuoden 2016 alussa maajoukkueen peräsimeen hyppäsi Hans Backe.
– Olin valinnasta hieman skeptinen ja mietin, mitäköhän tästäkin tulee. Ja eihän siitä tullut mitään. Tässä vaiheessa Huuhkajat oli vallanneet paikan sydämestäni ja ei se kannattaminen mihinkään hävinnyt, vaikka meni huonosti. Voitot ja tappiot, ja niiden aiheuttama tunteiden vuoristorata kuuluu tähän hommaan, Aki summaa.
Mitään varsinaista ottelupäivän rituaalia ei Akilla ole, mutta tietyt asiat toistuvat. Aki kokoontuu kavereidensa kanssa ja käy tuopillisella ennen matsia. Sen jälkeen vedetään huivi kaulaan ja edessä on kannattajien marssi, jos vain sellainen järjestetään. Eli aika perinteinen ja hyväksi todettu matsipäivän taktiikka monelle Suomen kannattajalle.
– Onhan se kavereiden näkeminen jo iso osa matsipäivää. Yhdessä koetaan ilot ja surut, eikä matsin aikana ole huolta huomisesta. Kaikki muu unohtuu ympäriltä. Onhan ne vuoden parhaita päiviä, juhlapäiviä kerta toisensa jälkeen, kun maajoukkue pelaa.
Siinä missä kannattaminen ottaa paljon, se myös antaa. Jotain mitä rahalla ei voi saada. Läpi elämän kestäviä, kuolemattomia muistoja. Mikä sitten on Akin paras muisto Huuhkajiin liittyen?
– Paras ja mieleenpainuvin muisto marraskuun viidennentoista lisäksi on vierasmatsi Tallinnassa vuonna 2018. Teemu Pukki teki voittomaalin lisäajalla ja huutaminen ja riehuminen jatkui vielä kauan sen jälkeenkin, kun ottelu vihellettiin päättyneeksi ja kun lopulta meidät häädettiin pois stadionilta, Aki naurahtaa.
Kaiken nähdyn ja koetun jälkeen: miten kannattaminen näkyy arjessa ja millainen rooli sillä on?
– Ainahan se on mielessä. Erityisesti kiinnostaa, jos uutisissa mainitaan jotain maajoukkueesta tai siitä, miten maajoukkueiden pelaajat ovat pärjänneet seurajoukkueissaan. Jalkapallosta löytyy loputtomasti keskustelunaiheita, etenkin kun jokaisella tuntuu olevan oma näkemys asiaan kuin asiaan. Nämä keskustelut seuraavat arjessa ja pitävät mielen virkeänä. Ei elämä kuitenkaan pyöri pelkästään (maajoukkueen) kannattamisen ympärillä, mutta kyllä se on yksi iso osa minua, siviilissä lukkoseppänä työskentelevä Aki päättää.