Matias Vainionpää: ”Meillä on mahdollisuus haastaa kaikki maat”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

19-vuotias puolustaja nautti ensimmäisistä otteluistaan Pikkuhuuhkajissa.

Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon otteluohjelma julkaistiin tänään keskiviikkona. Suomi avaa karsinnat syyskuussa Viron vieraana ja päättää ne kesäkuussa 2022 Norjan isäntänä. Näiden maiden lisäksi A-lohkossa pelaavat Azerbaidžan, Itävalta sekä Kroatia. SJK:n keskuspuolustaja Matias Vainionpää uskoo Pikkuhuuhkajien menestysmahdollisuuksiin.

– Vaikea sanoa arpaonnesta tarkkaan, mutta Saksan ja Espanjan kaltaisten maiden välttäminen oli hyvä juttu. Kroatia on silti tosi kova vastus ykköskorista. Kaikki vastustajat ovat hyviä, mutta meillä on mahdollisuus haastaa kaikki maat. Helppoa se ei tule olemaan, Vainionpää pohtii.

Vainionpää pelasi Pikkuhuuhkajien edellisissä EM-karsinnoissa neljä viimeistä ottelua. Pikkuhuuhkajat kärsi tappiot Ukrainalle sekä Tanskalle, mutta haki vierasvoitot Pohjois-Irlannista ja Maltalta. Kutsu Pikkuhuuhkajiin pääasiassa kaksi tai kolme vuotta vanhempien joukkuetovereiden kanssa tuli Vainionpäälle puun takaa.

– Ensimmäinen kutsu tuli aika yllättäen. Uskoin, että olen tehnyt joitain oikein, kun minut mukaan valittiin, ja minun tulisi tehdä maajoukkueessa samoja juttuja SJK:ssa. Nautin tosi paljon syksyn kovista matseista, täydet 90 minuuttia kussakin ottelussa pelannut Vainionpää sanoo.

– Oli mahtavaa päästä pelaamaan EM-karsintoja. Etenkin Ukraina ja Tanska olivat tosi kovia vastustajia. Niissä tapahtuu samoja asioita kuin muissakin peleissä, mutta niiden pitää tapahtua nopeammin. Koko ajan tulee olla hereillä, kun jokainen vastustaja on todella taitava.

Vainionpään lisäksi karsinnat päättäneen Malta-ottelun avauksen pelaajista Naatan Skyttä (2002), Robin Tihi (2002) ja Viljami Sinisalo (2001) voivat ikänsä puolesta edustaa Pikkuhuuhkajia myös tulevissa karsinnoissa. Vuonna 2000 syntyneistä Juho Hyvärinen, Jaakko Oksanen, Enoch Banza sekä Tobias Fagerström saivat vastuuta karsintojen varrella.

Läpimurtokausi takana

Vuosi 2020 oli Vainionpäälle hieno, sillä Pikkuhuuhkajien lisäksi nuorukainen nousi suureen rooliin SJK:ssa. Joukkueen kausi lähti käyntiin yskähdellen, mutta tulokset paranivat loppua kohden. SJK:n seitsemäs sija ei vastannut odotuksia, mutta 15 liigaottelua pelanneen Vainionpään henkilökohtainen kausi ylitti monen odotukset.

– Kaikki tapahtui aika yllättäen. Treenasin edustuksen kanssa talvella sekä pahimman koronajakson jälkeen, eikä tempo yllättänyt. Pääsin nopeasti sisään liigakentille ja sain pelata omilla vahvuuksillani. Meillä lähti kone vähän liian myöhään käyntiin, emmekä olleet tyytyväisiä sijoitukseemme.

Vainionpää operoi puolustuksessa muun muassa kokeneiden Tero Mäntylän sekä Nikko Boxallin kanssa. Kummallakin on vyöllään otteluita sekä A-maajoukkuetasolta että ulkomaan kentiltä, ja Vainionpää kertoo oppineensa heiltä paljon.

– Teron ja Nikkon lisäksi olen pyrkinyt oppimaan paljon Wadelta (Walter Viitala) ja Jesseltä (Öst). He antavat minulle palautetta ja vaativat. Heistä on ollut tosi iso apu.

SJK avaa Suomen Cupin lauantaina 6. helmikuuta Oulussa. Sarjanousija AC Oulun lisäksi vastaan asettuvat KuPS sekä Ilves. Viime vuonna Vainionpää seurasi edustusjoukkueen cup-otteluita penkiltä sekä katsomosta, ja hän janoaa vastuuta tämän vuoden cupissa.

– Toivottavasti pääsen pelaamaan cupin matseja. Cup alkaa nopeasti, mutta on kiva, että kilpailullisia pelejä tulee heti helmikuussa. Haluamme mennä cupissa mahdollisimman pitkälle, ja heti avauskierroksella on kova matsi AC Oulua vastaan. Lähdemme hakemaan heti kolmea pistettä.

Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen pääsee suoraan lohkovoittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syksyllä 2022. Isäntämaiden lisäksi lopputurnaukseen pääsee 14 maata. Suomen otteluohjelma EM-karsinnoissa:

3.9.2021 Viro – Suomi
7.9.2021 Suomi – Kroatia
8.10.2021 Azerbaidžan – Suomi
12.10.2021 Suomi – Itävalta
12.11.2021 Norja – Suomi
15.11.2021 Suomi – Viro
29.3.2022 Kroatia – Suomi
3.6.2022 Itävalta – Suomi
7.6.2022 Suomi – Azerbaidžan
10.6.2022 Suomi – Norja

Muut lohkot sekä otteluohjelmat löydät UEFA:n kotisivuilta

  • Pikkuhuuhkajat