Malinen jäi kaipaamaan johtomaalia

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Pikkuhuuhkajien pirteä esitys perjantaina Romaniaa vastaan jäi palkitsematta tuloksen muodossa.

Romania iski tehokkaasti ja oli ennen kaikkea vastaiskuissa vaarallinen. Päävalmentaja Juha Malista tämä ei yllättänyt, mutta avausjakson jälkeen tilanne olisi voinut olla Suomen kannalta parempikin kuin 1-1.

- Haastoimme vastustajan ja panimme heidät tosi tiukoille. Heidän maalivahtinsa pelasti heille ensimmäisen jaksonsa. Oli siinä pieniä pelinlukuongelmia ja vastustaja sai maalinsa vähän turhan helposti.

- Eivät Romanian maalit kyllä yllättäneet, Romanian hyökkääjät ovat ihan huippuluokkaa, mutta hiukan me avasimme vapaat portit heille.

Suomi ei tyytynyt 1-1-tilanteeseen, vaan haki toisella jaksolla lisäosumia ja voittoa jopa hiukan riskilläkin.

- Aktiivisella pelaamisella meidän on haettava voittoa. Ongelmana oli nyt se, että emme onnistuneet maalinteossa. Jos olisimme pystyneet tekemään johtomaalin, olisimme voineet pelata vähän vähemmän aktiivisemmin ja kuluttavasti. 

- Joka pelissä johtomaali auttaa pelin käsikirjoitusta todella paljon, Malinen luonnehti.

Toisen jakson loppupuolella Suomi teki kaikkiaan viisi vaihtoa.

- EI ole helppo tulla vaihdosta noin intensiiviseen peliin sisään, meidän piti vaihtojen suhteen ajatella vähän myös jo tiistain ottelua, se tulee nopeasti vastaan. Nyt pitää tutustua Ukrainaan ja valmistautua siihen, Malinen katsoi jo tulevaan.

  • Pikkuhuuhkajat