Maalivahtivalmentajien kouluttajat kokoontuivat viikonlopuksi Helsinkiin

Julkaistu

    Joukko maalivahtivalmentajien kouluttajia kokoontui viikonlopuksi Helsinkiin nuorisomaajoukkueiden maalivahtivalmentaja Eemeli Reposen johdolla.

    Kaksipäiväisessä tapahtumassa käytiin läpi muun muassa maalivahtivalmentajien uusien D- ja C-kurssien materiaaleja.

     

    - Hyppäsimme taas yhden askeleen eteenpäin. Oloni on luottavainen siitä, että saimme koko porukalla erinomaiset kurssit aikaiseksi. Vaatimustaso tulee nousemaan ja toivottavasti saamme vietyä suomalaisia valmentajia kohti Euroopan huippua, Eemeli Reponen totesi.

     

    - Kävimme lisäksi läpi (kenttä)valmentajille suunnattujen UEFA C- ja B-kurssien materiaalien sisältöjä. Jatkossa valmentajat tulevat olemaan huomattavasti enemmän tietoisia maalivahdin eri konsepteista, sekä millaisia eri hyötyjä ja mahdollisuuksia esimerkiksi pelin avaamisessa maalivahdin käytöllä voidaan saada aikaan. Unohtamatta puolustaessa maalivahdin ja muiden pelaajien yhteistyötä. 

     

    Reposen mukaan yksi tärkeä tavoite on, että koko valmentajayhteisö pystyy vastaisuudessa puhumaan samoista asioista käyttäen yhtenevää terminologiaa.

     

    - Luomme nyt polun tulevaisuuden huippumaalivahdeille. On erittäin mielenkiintoista nähdä, millaisia maalivahteja Suomesta tulee neljän tai viiden vuoden päästä. Meillä on selkeä näkemys siitä, mihin haluamme päätyä ja millainen valmentajien koulutuksen pitää olla, jotta saamme proaktiivisia maalivahteja tulevaisuudessa. 

     

    Reponen jakaa erityiskiitokset Huuhkajien maalivahtivalmentaja Antti Niemelle, joka on tehnyt merkittävän työn maalivahtien koulutusmateriaalien kanssa.

     

    - Antti teki huikean muutoksen aikaisemmin koulutuksessa, ja nyt tulemme jatkamaan sillä tiellä eteenpäin. Lisäksi olemme saaneet materiaaleihin paljon apuja ulkomailta, mikä oli ehdottoman tärkeää. Ricardo Duarten apu oli meille myös merkittävä asia. 

     

    - Olemme ensimmäisiä maalivahtipuolella, jotka käyttävät didaktista mallia, joka linkittyy hyvin kenttäpelaajien kanssa tulevaan koulutukseen.

     

    Jatkossa Palloliiton poika- ja tyttöpuolen maalivahdit tulevat tekemään samoja asioita ja heillä on yhteiset päämäärät. Kokonaisuudessaan Reponen piti viikonlopun tapahtumaa erittäin onnistuneena.

     

    - Keskustelimme paljon tulevaisuudesta. Miten pystymme esimerkiksi parantamaan pelaajatarkkailua tai tehostamaan aluejoukkue- sekä Huuhkaja- ja Helmaritapahtumia? Reponen päätti.

     

    Kuvassa vasemmalta: Jussi Riikonen, Eemeli Reponen, Janne Korhonen, Jani Luukkonen, Ville Anttonen, Tommy Nordenswan, Mikko Kaven ja Juho Luukkonen. Kuvasta puuttuu Marko Frantsi.

    • Huuhkajat
    • Helmarit
    • U21-maajoukkue