Lucas Lingmanin vaiherikas kausi huipentuu EM-karsintaotteluihin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Lucas Lingman on U21-maajoukkueen runkopelaaja, joka kantaa isoa vastuuta myös seurajoukkueessaan RoPS:ssa.

Lucas Lingman oli lähellä Pikkuhuuhkajia jo viime kaudella, mutta todellinen läpimurto tapahtui viime talvena. Nyt hän pelannut kaikissa maaotteluissa ja ollut päävalmentaja Juha Malisen valinta myös EM-karsintojen avausotteluihin Ukrainaa ja Pohjois-Irlantia vastaan.

 

Suomi voitti Ukrainan syyskuussa vieraissa 2-0 ja pelasi Pohjois-Irlannin kanssa 1-1-tasapelin Oulussa.

 

- Pelisuunnitelmamme toimi Ukrainaa vastaan lähes täydellisesti. Emme saaneet keskikentällä palloa niin paljon kuin olemme tottuneet, mutta kun sen saimme, niin teimme oikeita asioita. Ukraina on maailmanmestari, joten ei kukaan varmasti odottanutkaan, että olisimme koko ajan pallossa, Lingman tiivistää.

 

- Pohjois-Irlantia vastaan emme pystyneet parhaaseemme, mutta oli sekin ihan ok. Helppo vastus he eivät ole missään nimessä.

 

Parhaillaan joukkue valmistautuu seuraaviin koitoksiin Turussa. Malta kohdataan Veritas stadionilla torstaina klo 19 ja Tanska Porissa maanantaina klo 19.

 

- Leiri on lähtenyt oikein hyvin käyntiin. Malta on sellainen vastus, että ainut odotusarvo on voitto. Ei saa kuitenkaan rentoutua väärällä tavalla, eli luulla, että voitto tulisi helpolla. Haluamme pelata 90 minuuttia omaa peliämme ja ihan täysillä. Mitään muuta ei saa olla mielessä.

 

Lingman on pelannut viimeiset kaksi vuotta Veikkausliigaa RoPS:n paidassa ja kantanut isoa vastuuta. Viime kaudella tilille kertyi 32 ottelua 33:sta ja tänä vuonnakin väliin on jäänyt vain yksi kamppailu. Lisäksi rovaniemeläiset pelasivat Suomen Cupissa ja tänä vuonna myös Eurooppa-liigan karsinnoissa.

 

Maajoukkueeseen Lingman on noussut siis täksi kaudeksi, joten takana on lievästi sanottuna kiireinen vuosi.

 

- Nyt loppukaudesta on käynyt välillä mielessä, että loma tulee tarpeeseen. Viimeksi on tainnut olla muutama vapaa joulukuussa. Se on silti enemmän henkistä kuin fyysistä. Jaksan aina pelata, kun peli alkaa. Matkustaminen saattaa vaikuttaa jonkun verran, ei ole optimia nukkua ennen ottelua junassa tai reissata pitkään bussissa. Mutta syy se ei ole mihinkään, eli jos vaikka peli menisi heikommin.

 

- Ja en valita maajoukkuekomennuksista yhtään. Haluan ehdottomasti olla mukana, pelaaja naurahtaa.

 

Ensimmäinen kausi napapiirillä oli jättimenestys ja päättyi hopeajuhliin. Nyt Veikkausliigaa on jäljellä kierros, mutta mitalijahdin sijaan RoPS joutui taistella sarjapaikastaan.

 

- Kausi oli joukkueellemme todella vaikea. Kukaan meistä ei odottanut, että joutuisimme pelaamaan putoamista vastaan. Siinä mielessä vuosi oli iso pettymys. Tavoitteemme oli TOP6:ssa.

 

- Tietysti pinna on ollut välillä kireällä, kun olemme menettäneet voittoja. Joukkueemme olisi tarvinnut hieman lisää kokemusta. Seuran ajatus ei varmasti lähtökohtaisesti ollut, että nuoret kantaisivat noin isoa vastuuta. Loppujen lopuksi moni kuitenkin pärjäsi hyvin. Korkeammat sijoitukset olisivat vaatineet hitusen enemmän kokemusta. 

 

Henkilökohtaisen kauden arvioiminen on 21-vuotiaalle vaikeaa, mutta kokonaisuutena viimeiset kaksi vuotta pääsevät reilusti plussalle.

 

- Oma vuoteni on kaksijakoinen. Emme ole TOP6:ssa, joten on vaikea olla tyytyväinen. Olen saanut pelata todella isossa roolissa kaksi vuotta ja olen ollut koko tämän ajan kunnossa, se on upeaa. Liigasta olen ollut tänä aikana sivussa kaksi peliä ja toinen oli pelikiellon vuoksi. Enemmän maaleja olisi voinut tulla.

 

Lingman on tehnyt tänä vuonna kolme osumaa ja syöttänyt seitsemän. Viime vuonna lukemat olivat 5+4.

 

Mitä sitten seuraavaksi? Lupaavimmat nuoret tavoittelevat aina kansainvälisiä kenttiä, eikä Lingman ole poikkeus. Viekö tie Suomen rajojen ulkopuolelle tänä talvena vai myöhemmin?

 

- Tiedän mitä kauden jälkeen tapahtuu, mutta en paljasta sitä vielä. 

 

U21-maajoukkue kohtaa Maltan Turun Veritas Stadionilla torstaina 10.10. klo 19 ja Tanskan maanantaina 14.10. Porin Stadionilla klo 19. Molemmat kamppailut näkyvät suorina myös VeikkausTV:ssä.

  • U21-maajoukkue