Liikunta yhdistää eri kulttuureista tulevat lapset

Julkaistu

    Lapsuudessa ja nuoruudessa porukassa liikkuminen tai urheileminen on tärkeää: se antaa tunteen, että kuuluu johonkin. Liikunnan avulla on helppo saada eri kulttuureista tulevat lapset ja nuoret kohtaamaan toisensa. "Liikunnan universaali kieli opettaa parhaimmillaan nuorille itsensä hillintää ja sosiaalisia taitoja, joita he tarvitsevat myöhemmin elämässään, sanoo brittiläinen konsultti Rosemary M. Campbell.

      Aina todellisuus ei ole näin ruusuinen, vaan urheilua voi käyttää myös syrjinnän välineenä. Pahimmillaan urheilu tukee myyttejä ja harhaluuloja, joita meillä on itsestämme ja toisista kansallisuuteen ja etniseen alkuperään liittyen. "Miltä meistä tuntuisi tai on tuntunut, jos haluaisimme vaikka pelata jalkapalloa jossain joukkueessa. Harjoittelemme, tunnemme olevamme hyviä tai vaikka emme sitä olisi, haluaisimme kehittyä muiden kanssa, olla mukana. Yrityksistä huolimatta istumme vain vaihtopenkillä, kukaan ei juttele kanssamme ja ehkä ihonväriä tai puhetta oudoksutaan", toteaa vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen työministeriöstä.Suvaitsevaisuuden edistämiseksi pelikentillä voidaan tehdä paljon. Hyvä esimerkki siitä on rasismin vastainen jalkapallokampanja "Kick It Out" Isossa Britanniassa. "Britanniassa monet nais- ja miesurheilijat ovat roolimalleja eri yhteiskuntaryhmistä tuleville nuorille ja aikuisille. Urheilijat tuovat esille tasavertaisen kilpailun periaatteen, jonka tulisi toimia esimerkkinä muillakin elämän alueilla", Campbell sanoi.

      Lähde: http://www.nuorisuomi.fi/Artikkeli perustuu SLUN:n vuonna 2002 järjestämään Suvaitsevaisuuttakentille seminaariin, jossa sekä Rosemary M. Campbell sekä Mikko Puumalainen esiintyivät.

      Kuva: Nina Kaverinen / SPL