Liigakarsinnan avausosa päättyi RoPS:n 2–1-voittoon

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Veikkausliiga-paikan kohtalo ratkeaa Oulussa sunnuntaina 7. marraskuuta. Liput kello 16:00 alkavaan otteluun löydät täältä.

Ykkösessä toiseksi sijoittunut RoPS isännöi tänään keskiviikkona AC Oulua, joka jäi Veikkausliigan 11. sijalle. Liigakarsintojen avausosissa ei ole viime vuosina maaleilla juhlittu, mutta napapiirillä verkot heiluivat kolmeen otteeseen.

AC Oulun Dennis Salanovic aloitti maalinteon puolen tunnin kohdalla onnistuttuaan rangaistuspotkusta. RoPS ei lamaantunut vierasmaalista – Simo Roiha toi isännät tasoihin lähes välittömästi. Salanovic sai uuden mahdollisuuden rangaistuspotkusta 58. minuutilla, mutta Miikka Mujunen torjui rangaistuspotkun upeasti. Ottelu näytti jo päättyvän 1–1-tasapeliin, mutta lisäajan viidennellä minuutilla Nino Roffelsen pääsi huudattamaan runsaslukuista kotiyleisöä. 2–1-voitto antoi RoPS:lle mukavat lähtökohdat sunnuntain kamppailuun.

Liigakarsinnat pelataan vierasmaalisäännön mukaisesti – jos joukkueet tekevät yhtä paljon maaleja kahdessa osaottelussa, voittaja on se, joka on tehnyt enemmän vierasmaaleja. Mikäli vierasmaalitkin ovat samat, pelataan heti toisen osaottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Mikäli joukkueet tekevät jatko-ottelussa saman määrän maaleja, astuu vierasmaalisääntö voimaan ja vierasjoukkue voittaa. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.