Leo Väisäsen Elfsborg vielä Ruotsin mestaruustaistelussa – ”Pystymme vielä haaveilemaan”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Ruotsissa Allsvenskan vetelee viimeisiään ja länsinaapurissa kautta on jäljellä kahden kierroksen verran. Lähtökohdat loppuhuipennukseen ovat kutkuttavat, kun peräti neljällä joukkueella on vielä mahdollisuudet mestaruuteen.

Leo Väisäsen Elfsborg on sarjassa tällä hetkellä neljäntenä kolme pistettä kärkijoukkue Malmö FF:ää perässä. Joukkueiden väliin kiilaavat vielä pisteen Malmön perässä oleva Djurgården sekä AIK. Elfsborg kohtaa maanantaina juuri AIK:n.

- Mestaruus vaatisi vähän muilta apuja. Toivottavasti saamme seuraavasta ottelusta hyvän tuloksen, että viimeiseen peliin jää vielä panosta. On hienoa, että pystymme vielä haaveilemaan mestaruudesta. Seuraava peli on kuuden pisteen ottelu ja siinä aika lailla ratkeaa jatkammeko mestaruustaistelussa vai jäämmekö europelien ulkopuolelle, Väisänen miettii.

Elfsborg nousi muutama kierros aiemmin kärkeen, mutta sen jälkeen se hävisi Norrköpingille ja pelasi Varbergin kanssa tasan. Muutkin kärkijoukkueet ovat kompastelleet omissa peleissään, ja kun Elfsborg palasi edellisottelussa voittojen tielle kaatamalla Halmstadin, niin Elfsborgin mahdollisuudet mestaruuteen pysyivät elossa.

- Jengimme vahvuus olisi ollut, ettei oltaisi katseltu sarjataulukkoa. Taisi jätkille tulla vähän paineita. Meillä oli siinä hyvä draivi päällä ja neljä peräkkäistä voittoa. Johdimme Norrköpingiäkin vastaan, mutta sitten saimme punaisen kortin ja hävisimme. Seuraavassa pelissä pelasimme sitten tasan, mutta jotenkin olemme vielä mestaruustaistelussa mukana.

Vaikka mestaruus jäisi saavuttamatta, niin Elfsborgin kausi on ollut hyvä. Sillä on jo nyt enemmän pisteitä kuin viime kaudella, jolloin joukkue sijoittui hopealle.

- Tuntuu, että kesätauon jälkeen joukkuepelaaminen on näyttänyt paremmalta. Alkukaudesta minullakin tökki vähän peli, mutta samalla tavalla kuin joukkue, niin olen pelannut hyvällä tasolla EM-kisojen jälkeen. Se näkyy myös joukkueen pisteissä, Ihan hyvä kausi Elfsborgille tähän mennessä, Väisänen analysoi joukkueen kautta.

Väisäsellä on sopimus Elfsborgin kanssa myös ensi kaudeksi, mutta vahvat esitykset sekä seura- että maajoukkueessa ovat nostaneet topparin osakkeita siirtomarkkinoilla. Väisänen ei kuitenkaan lähde spekuloimaan siirrolla.

- En osaa niistä sanoa eikä minulla ole siitä tietoa. Pelataan nyt nämä pari peliä pois alta, jonka jälkeen vedetään hetki happea ja katsotaan sitten tuleeko talvella mitään. Minulla on kuitenkin Elfsborgin kanssa sopimusta vielä jäljellä 1,5 kautta.

Väisänen noussut Huuhkajien avauskokoonpanoon

Väisänen debytoi Huuhkajissa vuonna 2019 ja oli mukana myös Huuhkajien EM-joukkueessa. Vasta tämän syksyn maaotteluissa Väisänen vakiinnutti paikkansa joukkueen avauskokoonpanossa. Mitä enemmän vastuuta tuli, sitä vankemmin Väisänen tukevoitti asemaansa Huuhkajien topparilinjassa.

- Jotkut pelit olivat alussa vaikeita. Vaikka olen ollut pitkään mukana, niin nyt on tullut kunnolla vastuuta monessa pelissä peräkkäinen. Olen päässyt koko ajan paremmin mukaan mitä pidemmälle mentiin. Siitä sai paremman fiiliksen ja lisää itseluottamusta. Käyrä näytti ylöspäin ja on hienoa, että vastuuta tuli. On erilainen fiilis pelata maajoukkueessa kuin seurajoukkueessa, kun tiedät koko Suomen olevan takanasi. Siinä on erilainen paine, mutta samalla se on tosi hienoa.

Huuhkajien alakerrassa johtajien soihtu vaihtoi omistajaa, kun Joona Toivio ja Paulus Arajuuri lopettivat maajoukkueuransa ja soihdun ottivat vastaan syksyn karsintapeleissä Väisäsen lisäksi Daniel O’Shaughnessy ja Robert Ivanov. Kolmikon yhteispeli löysi nopeasti yhteisen sävelen.

- Mitä nyt pelasimme pari peliä tässä yhdessä, niin saimme mielestäni aika nopeasti homman toimimaan. Heidän rinnallaan oli helppo pelata ja kommunikoimme hyvin. Mielestäni näemme futiksen myös samalla tavalla, joten pelaaminen tuntui heti luontevalta. On nastaa pelata heidän kanssaan, Väisänen kehuu topparikollegoitaan.

MM-karsinnat jäivät kaivelemaan – kunniaa legendoille

Suomi taisteli loppuun saakka MM-jatkokarsintapaikasta, mutta jäi lohkossa lopulta kolmanneksi. Väisänen myöntää jatkokarsintapaikan karkaamisen harmittaneen.

- Vähän jäi hampaankoloon, sillä käyrämme oli loppukarsinnoissa ylöspäin. Viimeiset matsit Kazakstania, Bosniaa ja Ranskaa vastaan olivat ihan hyviä, ja ne antavat hyvät lähtökohdat tulevaa ajatellen. Vähän jäi kaivelemaan, ettemme päässeet jatkokarsintoihin.

24-vuotias Väisänen edustaa vahvasti Huuhkajien tulevaisuutta ja hän näkee muutenkin tulevat vuodet valoisina.

- Meillä on hyviä nuoria jätkiä tulossa – ihan sellaisiakin, jotka eivät ole vielä A-maajoukkueen mukana. Täytyy antaa valmentajille respectiä, että nuorille pelaajille annetaan mahdollisuus ja vastuuta. Joona ja Paukku jättivät tosi isot saappaat ja niitä pyritään täyttämään. Minulla on iso luotto meidän nuorempiin pelaajiin.

Lopuksi Väisänen kiittää vielä maajoukkueen jättäneitä Arajuurta ja Toiviota.

- Täytyy antaa Joonalle ja Paukulle erityiskiitokset. He olivat pitkään mukana ja sain heiltä paljon oppia. He ovat hienoja ihmisiä sekä kentällä että sen ulkopuolella. Paljonhan heistä on tietysti sanottu. Itse opin heiltä erityisesti mitä merkitsee laittaa Suomi-paita päälle. Kun katsoi heitä, niin sen käsitti kuinka paljon se merkkasi heille, ja siinä oppi itsekin kuinka kova juttu se on. He olivat aina ihan innoissaan siitä. Kiitos siitä heille, ja kaikesta muustakin, niin kentällä kuin sen ulkopuolella, Väisänen kiittelee kahta Huuhkaja-legendaa.

  • Huuhkajat
  • miesten A-maajoukkue