Leijona Futsal teki kaksi jatkosopimusta

Julkaistu

  • Futsal

Mika Jussila ja Tuomas Kallioinen jatkavat Leijona Futsalissa myös ensi kaudella.

Yksi Suomen menestyksekkäimmistä maalivahdeista, Tuomas Kallioinen, jatkaa tulevallakin kaudella Leijona-perheessä. Tarkoitus on kuitenkin jättää pelihommia vähemmälle ja panostaa enemmän valmennuspuuhiin. 

Leijona Futsalin toiminnanjohtaja Jussi Nyström on tyytyväinen, että viiden SM-kullan Kallioisen, 34, tietotaito saadaan pidettyä organisaation sisällä.

- Meillä on tulevalla kaudella aivan loistava tilanne, kun saimme nuoren Kasper Kankaan haastamaan Laineen Juhoa maalivahtirintamalla. Toisaalta jos tulee esimerkiksi loukkaantumisia, meillä on varalla nyt myös aivan liigan huipputason kaveri. Todella mahtava juttu, että Tuoppi sitoutui organisaatioon ja uskon, että esimerkiksi Kasper uutena kaverina pääsee nyt huippuluokan valmennukseen ja paikkaan kehittymään, Nyström iloitsee leijonien maalivahtirintaman tilannetta.

Runkosarjassa 22 ottelussa 25 tehopistettä (15+10) iskenyt Mika Jussila on solminut Leijona Futsalin kanssa yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Aikanaan Kylmäkosken Veikkoja liigaan nostamassa ollut Jussila palasi seuraan viime kaudeksi. Mies lunastikin kauden aikana paikkansa pelaavassa kokoonpanossa, ja vastuu sekä pistetahti kasvoi tasaisesti kevättä kohden. Mieleen jäi esimerkiksi neljännessä välierässä historiallisen finaalipaikan ratkaisseet maalit Monarin keväthuumassa. Jatkosopimuksen myötä rooli tuskin tulee ainakaan pienenemään. Nettitoimitus tavoitti Leijona Futsalin kiireisen toiminnanjohtaja Jussi Nyströmin antamaan lyhyet kommentit tästäkin sopimuksesta.

- Jusis oli ehdottomasti yksi viime kauden huikeimmista kasvutarinoista. Hän tuli uutena joukkueeseen, mutta pystyi taistelemaan oman paikkansa kovan työn kautta, ja loppukaudesta olisi ollut jo vaikea kuvitella joukkuettamme ilmankaan. Erikoisosaamista löytyy aivan huipputasolle jo nyt, ja kokonaisvaltaisessa pelaamisessa Jusis menee myös koko ajan eteenpäin. Tosi tärkeä lenkki tässä ryhmässä ja mahtavaa, että monista vaihtoehdoistaan valitsi edelleen meidät, Nyström iloitsee.

  • Futsal-Liiga