Laura Hillberg lähtee vuoteen kovin tavoittein – mielessä arvokisat ja lopullinen läpimurto liigatasolla

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Hillberg ja monet maajoukkuepelaajat nähdään tositoimissa Naisten Suomen Cupissa, joka alkaa jo tänä viikonloppuna. Lohkojako sekä otteluohjelma löytyvät Palloliiton tulospalvelusta

Kun Linda Sällström debytoi A-maajoukkueessa, oli Laura Hillberg vielä päiväkoti-ikäinen. Helmareiden kaikkien aikojen maalintekijä toimi pitkään Hillbergin esikuvana, mutta viime kesänä kaksikosta tuli joukkuekavereita.

– Muistan, miltä tuntui ensimmäisenä päivänä, kun Linda saapui pukukoppiimme. Fiilis oli aika uskomaton, sillä olin pienestä asti katsonut hänen pelaamistaan Helmareissa. Linda on supermukava tyyppi, ja hän antoi nuorille pelaajille paljon hyviä ohjeita peleissä ja treeneissä. Hän tuki omaa kehitystäni paljon, 18-vuotias Hillberg kertoo.

Puolustajan tie vei HJK:hon VJS:n, GrIFK:n, FC Espoon ja FC Kasiysin kautta. Vuonna 2020 Hillberg juhli B-tyttöjen SM-kultaa, ja kauden päätteeksi hän teki viiden muun tyttömaajoukkuepelaajan tapaan sopimuksen HJK:hon. 

Viime kevään nilkkavamma hidasti murtautumista edustusjoukkueeseen, mutta lopulta Hillberg pelasi debyyttikaudellaan kymmenessä Kansallisen Liigan ottelussa. Yhdeksässä niistä nuorukainen pelasi avauskokoonpanossa.

– Olin tosi innoissani heti kauden alussa, kun pääsin edustuksen mukaan. Vauhti oli selvästi kovempi kuin junnupeleissä, mutta sopeuduin siihen mielestäni nopeasti. Loukkaantuminen ja parin kuukauden huili tulivat harmittavaan paikkaan, mutta kokonaisuutena kausi oli osaltani hyvä, Hillberg toteaa.

– Jos joku olisi sanonut minulle kauden alussa, että tulen saamaan niin paljon minuutteja, olisin epäillyt. Kauden mittaan huomasin kuitenkin pärjääväni hyvin, eikä vastuu enää siinä vaiheessa yllättänyt. Aina, kun minut nimettiin avaukseen, tiesin onnistuvani kentällä.

Hillbergin mukaan vallitseva koronatilanne ei ole pahemmin häirinnyt Klubin valmistautumista tulevaan kauteen. Helsinkiläisten harjoitukset ovat pyörineet normaaliin tapaan, ja joukkue aloittaa Suomen Cupin ensi viikonloppuna. HJK pelaa samassa lohkossa Pallo-Iirojen, EPS:n ja TPS:n kanssa.

– Odotan innolla, että kilpailulliset pelit alkavat taas. On tosi kiva päästä pelaamaan cuppia – uskon, että voimme tänä vuonna edetä pitkälle. 

Viime vuonna HJK:n cup-taival päättyi niukkaan välierätappioon PK-35 Vantaan vieraana. Neljäs sija Kansallisessa Liigassa oli vuoden 2019 mestarille pettymys, ja tulevalla kaudella joukkue pyrkii palamaan mitalikantaan. Hillberg on asettanut kaudelle myös henkilökohtaiset päämääränsä.

– Tavoitteenani on saada mahdollisimman paljon peliaikaa ja auttaa sitä kautta joukkuettamme menestymään. Haluan kehittyä pelaajana, ja on tosi tärkeää, että saan alle paljon kovia matseja.

Jalkapallovuoteen 2022 mahtuu lisäjännitystä, kun Helmarit nähdään pitkästä aikaa arvokisoissa. Hillberg toivoo, että EM-kisat vaikuttavat positiivisesti myös kotimaiseen sarjajalkapalloon.

– Kun Helmarit ja pelaajat saavat näkyvyyttä, tulee hyvää boostia varmasti koko lajin ympärille. Toivottavasti mahdollisimman moni kiinnostuu futiksesta, ja kisoista jää positiivinen vaikutus myös pitkällä tähtäimellä.

”Suomi-paidan pukeminen päälle antaa joka kerta huippufiiliksen”

Vaikka koronavirus on vaikuttanut merkittävästi juniorimaajoukkueiden pariin viime vuoteen, on Hillbergille kertynyt Suomi-paidassa mukavat 19 maaottelua. Viime vuonna U19-maajoukkueen puolustaja uurasti täydet minuutit viidessä maaottelussa, joista Pikkuhelmarit voitti neljä.

Kaksi voitoista tuli lokakuun EM-karsinnoissa, joissa Suomi sijoittui lohkokakkoseksi. Arttu Pitkäkankaan valmentama joukkue kaatoi Unkarin ja Turkin maalierolla 7–0, mutta päätöspelissä emäntämaa Tanskaa vastaan tuloksena oli 2–1-tappio.  

– Karsintaturnaus oli sellainen kokemus, jonka tulen varmasti muistamaan loppuelämäni ajan. Maajoukkuepelit ovat aina vuoden kohokohtia, ja etenkin Tanskaa vastaan oli siistiä päästä mittaamaan omaa osaamistaan ikäluokan huippupelaajia vastaan. Meillä on supertiivis ryhmä, ja oli mahtavaa viettää aikaa joukkueen kanssa myös kentän ulkopuolella.

Monet maajoukkuetoverit ovat Hillbergille tuttuja jo monen vuoden ajalta. Ei liene liioittelua kutsua joukkuetta perheeksi, sillä runkopelaajien joukosta löytyy myös kaksoissisko Sonja.

– Suomi-paidan pukeminen päälle antaa joka kerta huippufiiliksen, ja se on vielä hienompaa, kun sisko on siinä vierellä. Olemme pelanneet samassa joukkueessa aina, ja Laura tuo minulle tietynlaista turvaa kentällä.

Mikäli koronatilanne ei tuo kapuloita rattaisiin, U19-maajoukkue matkaa helmikuun puolivälissä Espanjaan. Kovatasoisessa turnauksessa vastaan asettuvat Sveitsi, Ranska sekä Italia – näiden maaotteluiden on tarkoituksena valmistaa Pikkuhelmareita huhtikuun EM-jatkokarsintaan, jossa Suomi taistelee kisapaikasta Venäjän, Valko-Venäjän sekä Saksan kanssa.

– Odotamme kaikki Espanjan turnausta innolla, sillä tarjolla on tosi kovia kansainvälisiä mittareita. Toivon, että reissu toteutuu. EM-karsinnoissa Saksa on varmasti lohkon ennakkosuosikki, mutta lähdemme ehdottomasti hakemaan lohkovoittoa. Se vaatii hyvää onnistumista jokaisessa pelissä, mutta uskon mahdollisuuksiimme.

Artikkeli on osa juttusarjaa nuorista maajoukkuepelaajista. Juttuja julkaistaan kerran kuukaudessa.

  • T2003