Lasten valmennuksen laatu -vierasblogi: Millaista tulevaisuuden lasten jalkapallotoiminta parhaimmillaan olisi?

Julkaistu

    "Millaista tulevaisuuden lasten jalkapallotoiminta parhaimmillaan olisi?" on osio, jossa eri vieraat pohtivat lasten jalkapallotoiminnan tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan. Kysymystä käsittelee tällä viikolla luokanopettaja ja valmentaja Jesse Saarinen. Osallistu keskusteluun lasten valmennuksesta nopean pelin kautta ja kerro, mitkä ovat vahvuuksia lapsellesi järjestettävässä jalkapallon joukkuetoiminnassa.

    Kun pohdin kysymystä, ”mitä laadukkaan lasten jalkapallotoiminnan pitäisi tulevaisuudessa olla”, huomaan kysymyksen painottuvan mielessäni muotoon mitä laadukkaan lasten jalkapallotoiminnan pitäisi olla. Alan välittömästi pohtia treenimääriä, kenttäkokoja, pelimuotoja ja opetettavien taitojen hierarkkista järjestystä. Voiko minä-keskeisesti ajattelevalle 7-vuotiaalle opettaa syöttämistä? Minkä ikäisten lasten kanssa on tarkoituksenmukaista pelata erilaisia höyniä? Pitääkö lapsilla olla 5v5-peleissä pelipaikat?

    En syyllistä itseäni, juniorivalmennukseen houkutteleva tekijä on juuri rakkaus ja intohimo jalkapalloa kohtaan – niin itselläni kuin monella muullakin kollegalla. Esittämäni kysymykset ovat lisäksi sekä tärkeitä että olennaisia. On välttämätöntä pohtia, miten kohtelemme lajia sen ansaitsemalla arvostuksella, miten saamme siitä parhaat puolet esiin heti ensitapaamisella. Tästä huolimatta haluan kääntää kysymyksen toisin. Mitä laadukkaan lasten jalkapallotoiminnan pitäisi tulevaisuudessa olla?

    Tästä näkökulmasta asetan tulevaisuuden laadukkaalle jalkapallotoiminnalle kolme tavoitetta. Tavoitteet eivät ole tärkeysjärjestyksessä. 

    1. sytyttää elinikäinen rakkaus lajiin, yhteisöön kuulumiseen ja parhaassa tapauksessa juuri toimintaa järjestävään seurayhteisöön
    2. ruokkia liikunnan ja liikkumisen riemua
    3. kehittää ja kasvattaa sellaisia psykologisia taitoja, joiden avulla oman huipun tavoittelu on mahdollista 

    Koska säännöt ja tavoitteet kuuluvat jalkapalloon, on perusteltua, että myös harjoituksissa ja muissa joukkueen yhteisissä tapahtumissa on säännöt ja tavoitteet.

    Ensimmäinen tavoite kättelee näppärästi lapsilähtöisen toiminnan kanssa. Laadukas lapsilähtöinen toiminta on leikinomaista, ja jalkapallo ihmisten kehittämänä pelinä on lapsille yksi leikin muoto. Kentän reunalla seisovia aikuisia olisi toki helppo johtaa harhaan sillä, että harjoitukset sisältäisivät paljon organisoitua liikkumista tötsältä toiselle, joka loisi mielikuvan laadukkaasta toiminnasta, mutta laadukas toiminta onkin lapsilähtöistä. Pelissä on selkeät säännöt ja tavoite, jonka eteen ponnistella yhdessä oman ryhmän eli joukkueen kanssa. Koska säännöt ja tavoitteet kuuluvat jalkapalloon, on perusteltua, että myös harjoituksissa ja muissa joukkueen yhteisissä tapahtumissa on säännöt ja tavoitteet. Nämä säännöt ja tavoitteet ohjaavat toimintaa ja kasvattavat toiminnassa mukana olevia ihmisiä. Hyvin toteutettuna pyrkimys kohti yhteistä tavoitetta yhteisiin sääntöihin sitoutuen tekee esimerkiksi erilaiseen epäasialliseen käytökseen, kuten kiusaamisen johdonmukaisesti puuttumisesta jopa helpompaa, kuin esimerkiksi kouluympäristössä. Laadukas lasten jalkapallotoiminta tavoitteesta 1 peilaten voisi siis näyttää esimerkiksi tältä:

    Pelaajat saapuvat treeneihin ja heittävät läpyt valmentajien ja joukkuekaverien kanssa. Tapahtuma aloitetaan yhdessä. Aloitus sisältää vapaampaa keskustelua, esimerkiksi eilisestä edustusjoukkueen matsin pelistä, tai on ihan kuulumisten kyselyä. Lisäksi käydään läpi päivän treenin sisältö ja tavoitteet. Epäasialliseen käyttäytymiseen puuttuminen on helppoa, koska seuran arvoista johdetut säännöt on tehty yhdessä ja käyty läpi aikaisessa vaiheessa toimintaa. Treeneissä pelataan paljon erilaisia pelejä, tuuletetaan maaleja ja iloitaan onnistumisista yhdessä pelaajien kanssa. Harjoitus on organisoitu tarkkaan siirtymineen ja alueiden rakentamisineen niin, että kenttävuorosta vähintään 80 prosenttia on aktiivista liikkumista. Tapahtuma päättyy yhdessä tavoitteiden kertaamisella, hienojen suoritusten hehkuttamisella ja seuran tai joukkueen huudolla ringissä.

    Jalkapallo ja oma joukkue on turvallinen ympäristö oppia sietämään myös epäonnistumisen ja pettymyksen tunteita. Melko selvää on kuitenkin, että jos harrastaja lähtee toistuvasti tapahtumasta kotiin päällimmäisenä tunteena harmitus, ei harrastukselle voi ennustaa kovin pitkää ikää.

    Toisen tavoitteen saavuttamiseksi tärkeintä on, että toiminta on mielekästä ja hauskaa. Se ei tarkoita, että treeneissä ei saa hävitä tai tulla paha mieli. Päinvastoin jalkapallo ja oma joukkue on turvallinen ympäristö oppia sietämään myös epäonnistumisen ja pettymyksen tunteita. Melko selvää on kuitenkin, että jos harrastaja lähtee toistuvasti tapahtumasta kotiin päällimmäisenä tunteena harmitus, ei harrastukselle voi ennustaa kovin pitkää ikää. Valmentajalla on keinoja vaikuttaa siihen, millä mielellä lapset lähtevät harjoituksesta. Päättyykö harjoitus peliin, josta osa lähtee suoraan kotiin hävinneinä ja osa voittajina? Tavoitteen 2 kannalta laadukas toiminta voisi olla vaikka tätä:

    Jokaisen pelaajan nimi mainitaan ainakin kerran harjoitustapahtuman aikana. Nimeä ei käytetä negatiivisen palautteen korvaajana, virheen jälkeen ei esimerkiksi huudeta pelaajan nimeä. Jokainen pelaaja saa joltain harjoituksissa olevalta aikuiselta ainakin yhden kehun harjoituksen aikana. Pelaajalle osoitetaan hänen henkilökohtaista kehitystään eri asioissa säännöllisesti. Harjoituksen aiheuttamien tunteiden käsittely ja sen opettelu kuuluu harjoitustapahtumaan. Joskus käsittely tapahtuu keskustelemalla harjoituksen jälkeen, joskus harjoitus organisoidaan eri tavalla, niin ettei kaikkein tunnerikkain osio ole viimeisenä ja harjoitusten päättymiseen mennessä voimakkaimmat tunteet ovat jo laantuneet. 

    Mielestä ei saisi kertaakaan unohtua se, että valmentaja on tekemisissä lasten kanssa, jotka vasta muodostavat minäkuvaansa ja käsitystä siitä, mihin pystyvät tai eivät pysty. 

    Kolmas tavoite vaatii valmentajalta ehkä eniten. Mielestä ei saisi kertaakaan unohtua se, että valmentaja on tekemisissä lasten kanssa, jotka vasta muodostavat minäkuvaansa ja käsitystä siitä, mihin pystyvät tai eivät pysty. Pelkkä rakkaus lajiin ja intohimoinen Football Managerin pelaaminen ei tässä riitä. Valmentajan pitää miettiä, mihin palaute kohdistuu, mitä nostetaan esille? Luonteeseen vai käyttäytymiseen? Pysyviin ominaisuuksiin vai harjoitteluun? Jäävuoren huippuna näkyviin onnistumisiin ja saavutuksiin, vai veden alle jäävään valtavaan työmäärään, jonka huippu on vaatinut? Näihin keskittymällä kehittyy myös valmentajan oma ymmärrys pelaajista, ja sitä kautta on mahdollista vähentää esimerkiksi suhteellisen iän ilmiön vaikutusta pelaajakehitykseen. Tavoitteen 3 läpi laadukas toiminta voisi näyttää esim. tältä: 

    Valmentaja välttää puhumasta pysyvistä ominaisuuksista (sinulla on hyvä laukaus) vaan nostaa esille harjoittelun merkitystä (olet varmasti harjoitellut paljon, kun veto lähtee noin hyvin). Näin pyritään systemaattisesti luomaan pelaajille kasvun asenne, käsitys siitä, että he voivat itse toiminnallaan vaikuttaa kykyihinsä ja sitä kautta peleissä ja treeneissä pärjäämiseen. Myös muita tutkimusten esiin nostamia psykologisia taitoja, kuten esimerkiksi sinnikkyyttä pyritään kehittämään. Harjoituksissa tämä voi tapahtua esimerkiksi erilaisilla kisoilla ja haasteilla, joissa onnistunut suoritus on vaikea mutta saavutettavissa riittävän monella yrityksellä. Onnistumisen hetkellä kehutaan sinnikkyydestä yrittää. Palautetta ei kohdisteta pelaajan pysyviin ominaisuuksiin (olet ujo / hiljainen) tai vaadita niihin muutosta, vaan tuodaan esiin, kuinka joukkueessa on jokaiselle tilaa olla oma itsensä, ja on erilaisia tapoja olla yhteisön jäsen. 

    Näistä tavoitteista saattaa jäädä kuva, että tulevaisuuden jalkapallotoiminnan pitäisi olla pehmeäarvoista harrastustoimintaa. ”Vatkuli suussa pelailua” tai ”kerhomaista puuhastelua”, kuten heikkolaatuista lasten liikuntaharrastustoimintaa on aiemmin erinomaisen osuvasti kuvattu. Tätä en suinkaan ehdota.

    Suomalaisen pelaajakehityksen iso kuva ei voi olla se Batman-elokuvastakin tuttu kuoppa, johon kaikki rotat heitetään, kunnes jäljellä on vain vahvin rotta, joka on syönyt kaikki muut. 

    Kun suuntaa tulevaisuuteen, on kuitenkin hyvä aloittaa tarkastelemalla mitä toiminta nyt on, pohtimalla mitkä asiat siitä kannattaa säilyttää ja mitkä jättää menneisyyteen. Tulevaisuuden tavoitteita eivät ainakaan täytä täyttä kurkkua huutavat lastenvalmentajat, joita suuri osa lapsista suorastaan pelkää. He saattavat saavuttaa tuloksia ja ”sytyttää joukkueen”, mutta 2020-luvun lasten toimintana se on kestämätöntä. Toiseksi menneisyyteen tulisi lasten harrastustoiminnan yhteydestä jättää se raadollinen kuva urheilusta, jossa vain vahvin selviää ja muiden tehtävänä on tulla uhratuksi vahvimman menestyksen alttarilla. Suomalaisen pelaajakehityksen iso kuva ei voi olla se Batman-elokuvastakin tuttu kuoppa, johon kaikki rotat heitetään, kunnes jäljellä on vain vahvin rotta, joka on syönyt kaikki muut. Tämän aika saattaa olla myöhemmin ammattilaisuutta tavoittelevien edessä esimerkiksi Valioliiga-seuran akatemiassa. Lasten jalkapallotoimintaa ei tältä pohjalta voi kuitenkaan rakentaa. Lasten toiminnassa jokaisen sitä järjestävän tahon tulee pitää mahdollisimman hyvää huolta omista harrastajistaan, ja sitä kautta kasvattaa pitkäjänteisesti urheiluun ja urheilun avulla. Ei istu moraalisesti ja eettisesti myöskään suomalaiseen yhteiskuntaan, että lasten harrastustoiminnan vertauskuvana on kuoppa, ja sieltä ylös selvinnyt on muut lajitoverinsa syönyt rotta. 

    Siksi lähestyin kysymystä nimenomaan lasten toiminnan määrittelyn kautta, ja jätän jalkapallosisällön täsmentämisen tällä kertaa muille keskustelijoille. Sillä jos perustana on kolme esittämääni kunnianhimoista ja laajaa tavoitetta, niin mitä niiden päälle voikaan rakentaa?

    ***

    Jesse Saarinen on 32-vuotias luokanopettaja Turusta, joka päivätöidensä ohella valmentaa TPS:n 2008-syntyneiden poikien joukkuetta. Jesse omaa pelaajakokemusta niin Veikkausliigan, Ykkösen kuin kakkosen tasolta. Pelaajaurallaan hän on edustanut myös nuorten maajoukkueita useissa eri ikäluokissa. Valmentamisen ja opettajuuden lisäksi Jesse on kirjoittanut omaa Takavasara -blogiaan sekä aiemmin ilmestyneeseen Jalkapallolehteen. Kirjoituksissa hän on paneutunut sekä jalkapallon taktisiin hienouksiin, että jalkapallon ja sen harrastamisen yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten lasten liikunnan määrän vähentymiseen.

    Twitterissä bongaat Jessen @jessesaarine merkin takaa, jossa hän kaiken muun ohella vaalii vankkumattomasti puolustavien keskikenttäpelaajien oikeuksia.

    Osallistu keskusteluun lasten valmennuksesta nopean pelin kautta ja kerro mitkä ovat vahvuuksia lapsellesi järjestettävässä jalkapallon joukkuetoiminnassa!

    Lasten valmennuksen laatu -blogit:

    Santeri Suvala: "Se mistä puhutaan vahvistuu, puhutaan siis lasten valmennuksen laadusta"
    Teemu Eskola: Voisiko jokainen seura olla lasten huippuseura?