Länsi-Suomen piiri palkitsi Lina Lehtovaaran ja Lauttakylän Lujan

Julkaistu

  • Alueuutiset

SPL:n Länsi-Suomen piirin purkamiskokous järjestettiin torstaina Turussa. Kokouksen alussa palkittiin piirin Vuoden Erotuomarina Lina Lehtovaara ja Vuoden Seura – Heikki Grönlund -palkinnon sai Lauttakylän Luja.

Vuoden erotuomari Lina Lehtovaaran kausi oli jälleen hieno. Hän on tehnyt pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti töitä erotuomariuransa eteen ja vahvan työn tuloksena hän on noussut naisissa UEFA Elite -ryhmään.

Lehtovaara on jo usean kauden ajan tuominnut kotimaassa menestyksellisesti Naisten Liigan lisäksi miesten Kakkosta. Tänä syksynä hän tuomitsi ensimmäisen kerran urallaan myös miesten Ykkösen ottelun, kun sarjan päätöskierroksella TPS kohtasi Veritas Stadionilla MuSa:n.

Kansainvälisillä kentillä Lina Lehtovaara oli tälläkin kaudella tuttu näky. Paraislainen tuomitsi kolme naisten A-maaottelua ja lisäksi hän jakoi oikeutta kahdessa naisten Mestarien Liigan pelissä.

Lina Lehtovaara huomioitiin menestyksekkäästä toiminnastaan tällä kaudella jo viikko sitten, kun hänet palkittiin Captain’s Ball -gaalassa Katriina Elovirta -palkinnolla vuoden naiserotuomarina.

Lina Lehtovaara on tuttu näky erotuomarina myös miesten otteluissa.

Lauttakylän Luja on Vuoden seura Länsi-Suomessa

SPL Länsi-Suomen piirikokouksessa palkittiin tuttuun tapaan myös Vuoden seura – Heikki Grönlund -palkinnolla erityisen ansiokasta työtä toimintaympäristössään tehnyt piirin jäsenseura. Tällä kerralla palkinto myönnettiin Lauttakylän Lujalle.

Lujassa on tehty määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti seurakehitystyötä, joka näkyy nyt toimintaympäristön kehittymisenä sekä pelaaja- ja toimijamäärän kasvuna.

Seurassa on hienolla tavalla pohdittu uusia tapoja tehdä seuratoimintaa ja tässä on hyödynnetty laatujärjestelmää ja seurayhteistyötä.

Seuravetoisesti on saatu aikaan kaupunkiin uusi jalkapallonurmi, palkattu uusi päätoiminen junioripäällikkö johtamaan junioritoimintaa sekä rakennettu seuratoimintalinjaa, joka ohjaa ja tuo laatua koko seuran toimintaan.

Lauttakylän Luja on merkittävä toimija ja lasten ja nuorten liikuttaja Huittisissa.

Piirikokouksessa palkinnon seuran puolesta otti vastaan Teemu Virtanen.

Onnea!

Teemu Virtanen oli  mielissään Lauttakylän Lujan toiminnan huomioimisesta.
  • Länsi-Suomi