Kuulun joukkueeseen -kampanja tuo esiin joukkueen merkitystä arjessa

Julkaistu

  • Seuratoiminta

Jalkapallotoiminta on keskeytettynä jo seitsemättä viikkoa. Tänä aikana kaiken ikäiset jalkapalloilijat ovat viettäneet aikaansa omatoimitreeneissä, joukkueen virtuaalipuheluissa ja Tiktok-tanssihaasteiden parissa. Digitaaliset apuvälineet helpottavat ikävää, mutta kaipuu joukkueen luo on silti kova.

Kysyttäessä eri-ikäisiltä lapsilta, mitä he joukkueesta eniten kaipaavat, vastaus on selkeä: ”kaverit, treenit, pelit.” Pelikaverit sekä joukkuetta luotsaavat valmentajat ja muut taustahenkilöt muodostavat tiiviin ryhmän, jonka kautta pelaaja voi kokea kuuluvuuden tunnetta, onnistumisen kokemuksia ja saada turvallisen ympäristön kasvulleen.

Tällä hetkellä seurat ympäri Suomen pyrkivät turvaamaan olemassaolonsa myös epidemian jälkeisenä aikana. Seuran muodostavat joukkueet, jotka keräävät viikoittain yhteen yli 500 000 suomalaista – siis lähes 10 prosenttia koko väestöstämme. On selvää, että joukkueiden merkitys arjessamme on merkittävä niin yksilö-, yhteisö- kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Fyysisten kohtaamisten ollessa tauolla, myös joukkueiden luoma kuuluvuuden tunne ja turvallinen kasvuympäristö on uhattuna. 

Kuulun joukkueeseen -kampanjassa nostamme esiin tarinoita joukkueen merkityksestä – pelaajien, valmentajien, vapaaehtoisten ja seurajohdon näkökulmista. Haluatko mukaan? Lue lisää kampanjasivulta ja kerro meille, mitä joukkue sinulle merkitsee ja mitä asioita poikkeusaikana erityisesti kaipaat >>

”Me täällä joukkueessa ollaan myös kuin perhe. Voit tulla tänne aina sellaisena kuin olet”, kuvaa Kimmo Ohtonen kirjoituksessaan Lahden Reippaan viirupaitojen ja joukkuetoiminnan merkitystä. Kun kaikki on epävarmaa, tylsää, yksinäistä – joukkue odottaa ja luo merkitystä. Kun maailma on kiinni, kun arki koittaa.

Osallistumalla kampanjaan, pääset osallistumaan myös arvontaan, jossa on palkintoina 1 x 100 €:n ja 2 x 50 €:n lahjakortit Maajoukkueen verkkokauppaan. Kuulun joukkueeseen >>

  • korona