Kuulun joukkueeseen blogi - "Valmentajan ensimmäisiä tehtäviä on syttyä itse"

Julkaistu

  • Seuratoiminta

”Oppiminen syntyy syttymisestä.
Valmentaja on syttymisen käynnistäjä, avaaja ja mahdollistaja.
Mutta ihminen, joka ei itse syty, ei voi sytyttää toisiakaan.
Valmentajan ensimmäisiä tehtäviä on syttyä itse.”

Ajatus on lainattu ja sovellettu Esa Saarisen ja Kirsti Lonkan teoksesta muodonmuutos. Valmentamisen piirteet nykypäivänä muistuttavat monilta osin opettajuutta. Lapsi- ja nuorisovaiheessa valmentajan vastuuna on lajitaitojen opettamisen lisäksi toimia esikuvana, kasvattaa lapsia sekä opettaa lukuisia taitoja, jotka ovat sovellettavissa mihin tahansa elämänkenttään.

Saarisen ja Lonkan mainitsema syttyminen kuuluu yhtenä osana valmentajan esikuvana toimimiseen. Yksi valmentajan ensisijaisista rooleista esikuvana on näyttää pelaajille, että toiminta jalkapallon parissa on merkityksekästä. Rakkaus ja palava intohimo lajia kohtaan ovat tärkeimpiä arvoja, joita voimme pelaajillemme välittää. Nämä arvot mahdollistavat myöhemmän kasvatustyön, jota valmentamiseen sisältyy. Tärkeä tehtävämme valmentajina on myös opettaa pelaajillemme työnteon merkitystä. Vielä tarkemmin, yhdessä tehdyn työn, merkitystä. Yhteistyön merkitys korostuu jalkapallossa jatkuvasti kentällä ja kentän ulkopuolella. Yhdessä vietetty aika kentän ulkopuolella opettaa sosiaalisia taitoja ja kanssakäymistä. Kentällä yhteistyö on kriittistä, mikäli joukkue haluaa tuloksellisesti pärjätä.

Joukkueessamme vallitseva tilanne on haluttu nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena. Joukkueharjoitusten keskeytys on pelaajillemme ollut mahdollisuus oppia huolehtimaan itsenäisesti omasta harjoittelusta. Vastoinkäymiset on käännetty mahdollisuuksiksi myös taidon oppimisen kannalta. Yksi tärkeä päämäärämme oli, että jokainen pelaaja parantaisi omatoimijakson aikana kykyä toimia heikommalla jalallaan.

 Kasvukipuja on silti koettu sekä pelaajien, että myös valmennuksen kohdalla. Ikävä päivittäisiä kohtaamisia ja kentällä tapahtuvaa toimintaa kohtaan on ollut kova. Tunne välittyy myös pelaajista, heidän kanssaan jutellessa. Joukkueen sosiaalinen ympäristö ja ryhmässä toimiminen ovat monille nuorille tärkeitä asioita heidän elämässänsä ja niiden yhtäkkinen poistuminen voi olla kova paikka. Joukkueemme korona-arkea pyörittäessä olemme eri tavoin pyrkineet tukemaan pelaajien harjoittelua ja yhdessä tekemisen tuntua. Arkeemme on toistaiseksi sisältynyt muun muassa treeniohjelmien suunnittelua ja päivittämistä, videopalavereiden pitoa, ryhmätehtävien koordinointia sekä palautteen antoa pelaajien treenivideoista. Jokaiselle pelaajalle ja pelaajien vanhemmille on soiteltu ja vaihdettu kuulumisia nuorten arjesta. Ennen kaikkea joukkuetoiminta on haluttu pitää pyörimässä niin, että aikanaan tapahtuva siirtyminen takaisin joukkueharjoitteluun olisi mahdollisimman sujuvaa.

Nyt aamut tuntuvat jo hieman valoisemmilta kuin edellisten viikkojen aikana. Tiedossa on, että kentät pyritään avaamaan läpi Suomen toukokuun puolessavälissä. Pienryhmäharjoittelua päästään käynnistämään ja parhaimmassa tapauksessa kesäkuun alussa voitaisiin jo palata joukkueharjoitteluun. Uutiset herättävät joukkueen sisällä riemua. Odotus on monen pelaajan suusta kuultuna tuntunut todella pitkältä. Nyt viimein voitaisiin edes jollain tasolla palata joukkueen arkeen.

Kun arki askel askeleelta alkaa palata lähemmäs kohti normaalia, toivoisin että kaikki jalkapallotoimijat pitäisivät menneen ajanjakson kirkkaana mielessään. Toivoisin, ettei otettaisi asioita enää itsestäänselvyytenä, vaan nautittaisiin joka päivästä. Valmentajilta toivoisin, että tehtäisiin joka päivä parasta mahdollista työtä, jota voimme tehdä. Toivoisin myös valmentajilta, että muistaisimme arvostaa itse oman työmme merkitystä. Mikäli emme arvosta tehtyä työtämme itse, emme voi odottaa sitä muiltakaan. 

Ennen kaikkea kuitenkin toivoisin, että muistetaan syttyä itse, jotta voidaan jälleen sytyttää muita.

Severi Vielma
JJK 06 joukkueen valmentaja

Vielman kirjoitus on osa Kuulun joukkueeseen -kampanjaa. Siinä nostamme esiin tarinoita joukkueen merkityksestä – pelaajien, valmentajien, vapaaehtoisten ja seurajohdon näkökulmista.

 

  • Palloliitto