Urheilu on puhuttanut viime päivät. Lähinnä keskustelu on kohdistunut siihen, kannattaako television antaa urheilulle aikaa tai sanomalehtien palstatilaa koronaviruspandemian keskellä. Samalla on puhuttu harrastustoiminnan arvostuksesta. On nostettu esiin, miten tärkeää työtä seurat tekevät – ja miten tämä ikävä kyllä usein unohtuu.
Aloitin jalkapallovalmennuksen vuosituhannen vaihteessa. En muista parinkymmenen vuoden aikana vastaavaa keskustelua. Urheiluväki on noussut takajaloilleen.
Urheilu on totta kai tällä hetkellä toissijaista. Meidän on odotettava. Palattava pelikentille, kun on sen aika. Urheilu ei silti pysähdy koskaan täysin, vaikka pelejä ei pelata tai treenejä pidetä. Jalkapalloilija on edelleen jalkapalloilija. Valmentaja on edelleen valmentaja. Prosessi elää koko ajan.
Tämä parin kuukauden tauko on tarjonnut harvinaisen mahdollisuuden ottaa etäisyyttä, katsoa asioita eri kulmista. Seuraan mielenkiinnolla, miten laji muuttuu, kun toiminta jatkuu. Uusia tuulia voi odottaa kaikilla pelin osa-alueilla – jos lajiväki on vain onnistunut käyttämään aikaa hyväksi. Vaatii ammattitaitoa toimia, kun toiminta on seis.
Tauko on tarjonnut mahdollisuuden nostaa esiin usein piiloon jääviä tarinoita. Juttuja, joita ei tavallisesti ehdi kirjoittaa.
Olemme julkaisseet Espoon Palloseuran nettisivuilla artikkelisarjan. Esille on päässyt seuran nykyisiä ja entisiä hahmoja.
Kakkosessa pelaavan edustusjoukkueen päävalmentaja Kalle Tallqvist kertoi joukkueen kuulumiset. Edustusjoukkueen entinen päävalmentaja Jussi Leppälahti avasi, miten joukkueen kulttuuri aikoinaan muutettiin: Nelosen harrastejoukkue alkoi kilpailla tosissaan.
Edustusjoukkueen nykyinen kapteeni Arttu Aho muisteli haastattelussamme aikoja, jolloin Huuhkajiin myöhemmin harpannut Glen Kamara heilutteli verkkoja EPS-juniorina Espoonlahdessa.
Esille on päässyt seuran vuoden huoltaja Aake Kanervakin ja EPS-metodin kehittänyt José Riveiro. Seuran nykyinen toiminnanjohtaja Janne Kangasniemi kertoi neljällä eri vuosikymmenellä jatkuneesta matkastaan Espoon punaisissa.
B-tyttöjemme valmentaja Árpád Mester puhui ikimuistoisesta taipaleestaan unkarilaisesta pikkukylästä Espoonlahteen. Mester muutti 10-vuotiaana huippuakatemiaan ja päätyi mielenkiintoisten käänteiden jälkeen Joensuun kautta pääkaupunkiseudulle.
Huuhkajiin niin ikään ponnahtanut Lassi Lappalainen teki 430 maalia Espoon Palloseuran paidassa pikkukentällä. Lassi pelaa nykyisin Montréal Impactissa Thierry Henryn alaisuudessa. Hän antoi haastattelussamme seuran junnuille arvokkaita vinkkejä.
Nämä tarinat elävät ikuisesti, jos ne vain nostetaan esiin. Meillä on vielä Suomessa paljon matkaa siihen, että jalkapallo puhuttaa kaduilla ja kujilla. Tilanne ei muutu, jos urheilu nähdään tuloksina.
Kun asuin Englannissa viisi vuotta, opin ymmärtämään, miten kylät ja kaupungit rakentuivat jalkapalloseurojen ympärille. Peleihin saavutaan tapaamaan, viettämään aikaa yhdessä.
Jalkapallo on kasvattanut suosiotaan Suomessakin. Pelaajia on aiempaa enemmän. Olosuhteet kehittyvät. Huuhkajatkin pääsi viimein kisoihin, Helmarit meni niihin jo miehiä ennen.
Jalkapallo on meille lajitoimijoille varmasti lähes korvaamaton palanen elämässä. Toivon, että jokainen suomalainen jalkapallotyöntekijä on ehtinyt pohtia, miten voi palata kentille ja konttoreille vieläkin parempana, ja jopa ylpeänäkin.
Teemme tärkeää työtä. Emme vain tuo tätä riittävän hyvin esille. Pelaajien kanssa käydyt Teams-tapaamiset herkistivät. Ainakin Espoon Palloseuran 11-vuotiailla on valtava polte kirmata takaisin kentille. Heidän elämästään on puuttunut jotain hyvin oleellista. Se näkyy katseissa, vaikka vain ruudun välityksellä.
Yksi seuran sieluista Jani Lehmuskoski on ripustanut käytävälle Espoonlahdessa kasvaneiden maajoukkuepelaajien kuvat. Kun seuran juniorit jälleen palaavat tositoimiin, näkevät he harjoituskeskuksen seinällä Lassi Lappalaisen kasvot.
Jalkapallokulttuurimme kehittyy, kun esittelemme esikuvat ja heidän takanaan piilevät tarinat. Ne merkitsevät korvaamattoman paljon. Jopa enemmän kuin vain yhden ottelun tulos tai sijoitus sarjataulukossa. Urheilu on lopulta niin paljon enemmän, niin paljon muutakin.
Eero Laurila
Espoon Palloseuran edustusjoukkueen apuvalmentaja ja 09-syntyneiden ikäluokkavastaava
Laurilan kirjoitus on osa Kuulun joukkueeseen -kampanjaa. Siinä nostamme esiin tarinoita joukkueen merkityksestä – pelaajien, valmentajien, vapaaehtoisten ja seurajohdon näkökulmista.
Muut sarjassa julkaistut kirjoitukset:
Kun peli on viety pois, Santeri Piirainen IPA junioripäällikkö >>
Valmentajan ensimmäisiä tehtäviä on syttyä itse, Severi Vielma JJK juniorivalmentaja >>
Aito ilo, innostus ja kohtaaminen ovat seuratoiminnan sydän, Siiri Lilja MuSa juniorivalmentaja >>