Kuukauden toimija Uusimaa - Kirsi Heikura, TuPS

Julkaistu

  • Seuratoiminta
  • Alueuutiset

Palkitsemme kuukausittain ansioituneen seuratoimijan suomalaisen jalkapallon ja seuratoiminnan eteen tehdystä työstä. Tavoitteena on nostaa esiin ihmisiä, joita ilman suomalainen jalkapalloseuratoiminta ei yksinkertaisesti toimisi ja samalla nostaa arvostusta kaikkia vapaaehtoistyötä tekeviä ihmisiä kohtaan. Joulukuun palkittu on Tuusulan Palloseuran Kirsi Heikura

Kirsi on toiminut pitkään ja aktiivisesti Tuusulan Palloseurassa. Viimeiset vuodet ovat menneet puheenjohtajan tehtävissä. Kirsin johdolla organisaatiota on kehitetty ja seuraa on viety systemaattisesti eteenpäin. Uusi tuore strategia tähtää seuran aseman vahvistamiseen entisestään. Kirsi jättäytyi pois puheenjohtajan paikalta vuoden vaihteessa, mutta jatkaa edelleen hallitustyössä.  

Palkintona Kirsille kahden hengen illallinen. Kiitos ja kumarrus samalla myös kaikille TuPS:n aktiiveille.

TuPS

Lue lisää vapaaehtoistyöstä ja aiemmin palkituista  

  • Uusimaa