Kuudes kierros edessä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Ykkösessä pelataan viikonloppuna täysi kierros. Perjantaina pelataan yksi ottelu ja lauantaina ohjelmassa neljä peliä.

Perjantaina 1.6. kello 18.30 JJK-HIFK
Perjantain kiistakumppanit kohtasivat viime kaudella Veikkausliigassa. Lopulta molemmat joukkueet tipahtivat toistaiseksi sarjaporrasta alemmaksi, mutta niin suuria muutoksia joukkueet eivät ole kokeneet, etteikö kokoonpanoista löytyisi toisilleen erityisen tuttuja taistelupareja. Viime kaudella JJK ja HIFK iskivät yhteen siis kolmessa Veikkausliigan ottelussa; kahdessa Helsingissä pelatussa ottelussa pisteet tasattiin ja Harjulla JJK koki tappion.

Kuluva Ykkösen kausi on alkanut JJK:lta tulosten valossa kehnosti. Kaikissa otteluissa, oikeastaan Klubi 04 -vierastappiota lukuun ottamatta, on kettupaidoilta kuitenkin nähty otteita, jotka paremmalla tuurilla olisivat tarjonneet JJK-faneille kauden avausvoiton. Tuuri on kuitenkin ansaittava sekä selittely turhaa, ja fakta on, että tällä hetkellä JJK majailee sarjataulukon hännillä.

HIFK on osoittanut kauden alussa kentän puolella tahtotilansa nousta takaisin pääsarjaan. Se johtaa sarjaa kolmen voiton, yhden tasapelin ja yhden tappion myötä.

JJK koki maanantaina KTP:n vieraana pari uutta loukkaantumista, kun Samu Suoraniemi ja Ykkösen debyytin tehnyt Vertti Lepo joutuivat jättämään kentän. Onneksi nuoret pelimiehet, kuten niin ikään viime ottelussa Ykkösen tasolla debytoineet laitapakki Jarkko Heimonen ja toppari Väinö Vehkonen, ovat osoittaneet, että JJK:n vähemmän kokeneelta osastolta materiaalin leveyttä löytyy. FF Jaroa vastaan loukkaantunut Tomi Petrescu lienee pelikuntoinen jo HIFK-ottelussa.

HIFK:ta vastaan on odotettavissa fyysinen ottelu, jossa kaksinkamppailujen voittaminen ja pään kylmänä pysyminen nousee arvoonsa. Viime kotiottelussa FF Jaroa vastaan JJK oli lepsu muutamissa erikoistilanteissa. Vastaavaan ei helsinkiläisiä vastaan varaa ole. Toisaalta varmaa on, että kettupaitojen laittaessa pallon ja jalat liikkeelle parhaalla tasollaan, tulee vierailijoille kiire.

HIFK saapuu Harjun Stadionille varmasti edellisviikon EIF–matsista sisuuntuneena, sillä 0-0 pistejakoon päättyneessä ottelussa voitto ja täysi pistepotti oli lähellä vielä ottelun viimeisillä hetkillä. Tammisaaressa joukkueen puolustuspelaaminen oli varmaa, eikä Tomi Maanojan vartioimalla maalilla nähty suuremmin vaarallisia tilanteita. Vastaavasti hyökkäyspäässä maalinteko on levännyt alkukaudesta vahvasti Pekka Sihvolan harteilla, tosin kolmessa kauden ensimmäisessä ottelussa neljä maalia tehnyt Sihvola jäi ilman osumaa jo Klubi 04 -matsissa (21.5.) mutta myös EIF -puolustus piti ”Peksin” pimennossa.

Kuluneen viikon aikana HIFK:n harjoittelussa on pyritty keskittymään peliasentoihin ja oikea-aikaisiin syöttöihin.

- Pelinrakentelussa meidän on saatava miehiä vastustajan kahden alimman linjan väliin ja sellaisessa peliasennossa, että sieltä kyetään murtaviin syöttöihin, Kankkunen kommentoi.

- JJK kykenee hyökkäämään terävästi, joten kenttätasapainoon on jatkuvasti kiinnitettävä huomiota.

Edellisen ottelun jälkeen Jyväskylään lähtevään kokoonpanoon on luvassa muutoksia ainakin Pekka Sihvolan osalta, joka harmittavasti missaa tämän pelin ja myös Daniel Rantanen on edelleen sivussa.

Lauantaina 2.6. kello 17.00 KPV-AC Oulu
KPV pääsee vihdoin omalle kotikentälleen, kun lauantaina Keskuskentälle saapuu vieraaksi AC Oulu.

Vihreällä on sarjan viidestä avauspelistä plakkarissa 8 pistettä ja sarjataulukossa se oikeuttaa näin kauden alussa kolmanteen paikkaan, kaksi pistettä piikkipaikkaa perässä. Voittoja on kaksi, kuten myös tasapelejä, tappiota on kertynyt yksi.

Viime otteluissaan Pallo-Veikkojen kone on yskinyt eikä peli ole silmää hivellyt. Tähän on luvassa muutosta kotinurmella, siihen viittaa kaikki merkit joukkueesta ja harjoituskentältä.

Kokoonpanopuolella sivussa ovat pitkäaikaispotilaat Joonas Myllymäki ja Brayan Bermudez. Milos Josimov sen sijaan on jo harjoitellut joukkueen mukana ja miehen pelaaminen ratkeaa ottelupäivänä.

Vierasjoukkue AC Oulu on aloittanut kautensa ailahtelevasti. Saldona kaksi voittoa ja kolme tappiota. ACO mm. onnistui kaatamaan HIFK:n kotikentällään, mutta joutui vieraissa taipumaan Klubi04:lle edellisellä kierroksella.

Vihreän leirissä sävelet otteiden terävöittämiseen ovat selvät.

- Yksinkertaisesti emme ole pelanneet riittävän hyvin viimeisimmissä peleissämme. Olemme hapuilleet ennen kaikkea kenttätasapainon kanssa, joka on näkynyt suoraan syöttö- ja hyökkäyspelin laadussa. Emme ole saaneet tarpeeksi voimaa ja aloitteellisuutta ylöspäin. Tähän haemme lauantaina korjausliikkeitä, analysoi KPV:n valmentaja Jarmo Korhonen seuran sivuilla.

- Ja on todella hienoa päästä avaamaan kausi kotistadionilla. Keli näyttäisi suosivan ja vastassa yksi sarjan huippujoukkueista. Tulee vauhdikas ottelu, Korhonen jatkaa.

Sarjan tasaisuudesta kertoo se, että AC Oulu on kerännyt kaksi pistettä vähemmän ja löytyy puolestaan kolmanneksi viimeiseltä paikalta. Laivastonsinisten kausi on ollut kotiotteluissa pelkkiä voittoja ja vieraissa pelkkiä tappioita - on siis selvää, että Mika Lähderinteen suojatit janoavat lauantaina avauspisteitä myös vieraskentältä.

- Pitkän reissun ja tappion jälkeen haavat on nuoltu ja on mahtava päästä haastamaan sarjan ennakkosuosikki heidän kotikentällä. Meidän peli on ailahdellut liikaa - Klubia vastaan avausjakso oli hyvä ja paikkoja oli siirtyä johtoon. Tappioasemassa meidän maltti on karannut ja peli on mennyt kipsiin. Pienistä asioista tulee isoja ja lauantaina on hyvä sauma lähteä kääntämään kurssia vieraspelien osalta. Odotan taistelupeliä ja meiltä kolmea pinnaa, AC Oulun kapteeni Lassi Nurmos kertoo seuran sivuilla.

AC Oulun kokoonpanosta puuttuu harjoituksissa jalkansa uudestaan loukannut Josue Soto. Alberto Alvarado Morin puolestaan palaa kahden ottelun huilin jälkeen takaisin kentälle.

KPV:n riveissä katseet kääntyvät hyökkääjä Kalle Multaseen, joka on heilutellut verkkoja Ykkösessä ennätystahtiin kausi toisensa jälkeen. Tällä sesongilla maaleja on syntynyt neljä kappaletta.

Lauantaina 2.6. kello 17.00 FF Jaro-EIF
Vahvavireinen Jaro kohtaa Ekenäs IF:n Pietarsaaren Keskuskentällä. Jaro on voittanut kaksi edellistä otteluaan ja mättänyt maaleja vastustajien verkkoon. Yhteensä 14 maalia viidessä ottelussaan. Tämä on jopa kaksi kertaa enemmän kuin HIFK, joka on tehnyt Ykkösessä toiseksi eniten maaleja.

Taulukossa Jaro on toisena pisteen sarjakärkeä HIFK:a perässä. Ekenäs IF on taulukossa puolestaan viidentenä. Tasaisessa taulukossa Ekenäs on vain kaksi pistettä Jarosta ja kakkospaikasta. Ekenäs on viiden kierroksen jälkeen sarjan ainoa tappioton joukkue. Yhden voiton ja neljän peräkkäisen tasapelin myötä pistetili ei ole kasvanut toivotusti.

EIF:ssä pelaa myös tällä kaudella Felix de Bona, joka viime kaudella osoitti vaarallisuutensa ja jakoi maalikuninkuuden voiton Kalle Multasen kanssa. Tällä kaudella de Bona ei kuitenkaan ole vielä löytänyt viime kauden virettä ja on tehnyt yhden EIF:n kolmesta maalista. Espanjalaisvalmentaja Gabriel Garcia Xatart on kuitenkin saanut puolustuspelin toimimaan, sillä joukkue on päästänyt sarjassa vain kaksi maalia tähän mennessä.

Jaro on sitä vastoin löytänyt hyvän maalivireen ja tehnyt 10 maalia kahdessa edellisessä ottelussaan. Viime viikon ottelussa AC Kajaania vastaan sekä Seth Paintsil että Sasa Jovovic tekivät kaksi maalia mieheen ja Johan Brunell teki maalin jo kahdessa ottelussa peräkkäin. Joukkue onnistui myös pitämään oman maalin puhtaana.

Valmentaja Tomi Kärkkäisellä on aika ehjä ryhmä käytettävissään lauantaina. Varmuudella puuttuu Jonas Emet, joka kärsii harjoituksissa saadusta lievästä aivotärähdyksestä. Myös Jusa Ihalainen ja Toni Sjöstedt ovat poissa ottelusta. Muutoin ryhmä on ehjä ja pelikuntoinen.

Lauantaina 2.6. kello 17.00 Klubi 04-AC Kajaani
Klubi 04 on kerännyt tähän mennessä seitsemän pistettä viidestä ottelusta ja AC Kajaanilla on pinna vähemmän plakkarissaan. Klubi 04 lähtee otteluun voitto alla, kun se kukisti kotonaan AC Oulun. AC Kajaanilla on sen sijaan 0-5-tappio alla FF Jarosta. Klubi 04:llä maalinteko on ollut joukkueen kompastuskivi, sillä se on onnistunut heiluttamaan vastustajan maalia ainoastaan kolmasti. AC Kajaanin ongelma on sen sijaan ollut puolustuksessa, sillä omissa on soinut 11 kertaa. 

Lauantaina 2.6. kello 17.00 FC KTP-FC Haka
Kauden kahdella voitolla, tasapelillä ja kahdella tappiolla korkannut Haka saapuu päävalmentajansa Keith Armstrongin johdolla testaamaan kotkalaisjoukkueen nykykunnon.

– Henkilökohtaisesti tämä ottelu on minulle äärimmäisen rakas. Valkeakoski on vanhempieni kotikaupunki ja Haka on se joukkue, jonka otteluita kävin lapsuudessani katsomassa, kun tulimme ulkomailta Suomeen kesiä viettämään. Hakan Valeri Popovits oli suurin idolini ja nyt joukkueessa pelaa hänen poikansa Anton, KTP:n Aleksi Pahkasalo kertoo kotkalaisten sivuilla.

Pahkasalo sanoo tuntevansa Hakan metkut kohtuullisen hyvin. Henkilökohtaisesti hän tuntee valkeakoskelaisten päävalmentaja Armstrongin sekä toimitusjohtaja Olli Huttusen. Lisäksi osa pelaajistakin on tuttuja.

– ”Keke” vaatii joukkueeltaan äärimmäisen paljon, joten luvassa on haasteellinen ottelu. Haka juoksee varmasti paljon, joten emme taatusti saa mitään ilmaiseksi.

– Meidän pitää olla hereillä heidän hyökkääjänsä Samuel Chidin kanssa. Pelasin hänen kanssaan viime kaudella FC Legiruksessa ja tiedän, että hän on äärimmäisen vaarallinen hyökkääjä, Pahkasalo varoittelee.

Armstrong odottelee kovaa iltapuhdetta.

– Kotkassa on aina paljon yleisöä paikalla. Mikään helppo peli ei tästä ole luvassa, Armstrong toteaa Hakan sivuilla.

Haka on voittanut Ykkösessä viimeksi vierasottelun elokuun lopulla, kun AC Oulu kaatui Oulun Raatissa 1-0. Sen jälkeen valkopaitojen viisi reissupeliä ovat tuoneet kolme tappiota ja kaksi tasapeliä. Tänä keväänä Haka on pelannut matkaotteluissaan 0-0 -tasapelin EIF:n kanssa ja hävinnyt AC Kajaanille 0-2.

– Meillä on hyvä kotivoitto alla. Nyt on pidettävä huoli ettei käy samalla tavalla kuin Kajaania vastaan viimeksi, Armstrong sanoo.

Hakan kokoonpanosta ovat tästä pelissä sivussa Jean Fridolin Nganbe Nganbe, jonka kausi on näillä näkymin ohi sekä Ville Starck.

– Mikäli takapakkeja ei tule, niin Ville on ensi viikolla taas joukkueen mukana, Armstrong kertoo.

KTP ja Haka ovat ottaneet yhteen Ykkösessä viimeksi kaudella 2016. Tuolloin joukkueet kohtasivat Kotkassa kahdesti ja molemmilla kerroilla vietettiin todellisia maalijuhlia. Kumpikin kamppailu päättyi tasatulokseen 3-3.

  • HIFK
  • FC Haka
  • FC KTP
  • JJK
  • Ilves Miehet
  • FF Jaro
  • AC Oulu
  • AC Kajaani
  • EIF
  • Klubi 04