KuPS aloitti joulukuun harjoitusjakson

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Kuopion Palloseura lähtee uudistuvalla ilmeellä uuteen sarjakauteen. Joukkue aloitti joulukuun harjoitusjaksonsa, joka ulottuu lauantaihin 14.12. saakka.

Pelaajisto kokoontui iltapäivällä Savon Sanomat Areenan pukukoppitiloihin ja lähti harjoittelemaan Lippumäen uuden hallin erinomaisiin olosuhteisiin.

Ollipekka Ojala jatkaa uudistuvan joukkueen päävalmentajana. Juho Heikkinen ja Tuomas Rannankari liittyvät uusina jäseninä liigajoukkueen valmennustiimiin, Jori Särkkä jatkaa joukkueen maalivahtivalmentajana ja Joonas Ojantie jatkaa joukkueen fysioterapeuttina. Talven harjoituskausi päästiin aloittamaan erinomaisesta tilanteesta.

- Lähtötilanne on suorastaan poikkeuksellisen hyvä. Valmennustiimi on nyt isompi kuin aiemmin ja joukkue on aika pitkälti jo kasassa. Myös harjoitusolot ovat nyt paremmat. Tilanne on paljon parempi kuin vuosi sitten. Joukkueessa on pientä vaihtuvuutta jonkin verran, ruotsalaispelaaja Maja Göthberg ja amerikkalainen Mckenzie Grossman tulevat mukaan tammikuussa. Muut pelaajat ovat paikalla, päävalmentaja Ojala iloitsee kuopiolaisten sivuilla.

  • KuPS Naiset