Kuopion alueen urheiluakatemia poikien UOT-mestariksi

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Vuoden 2019 poikien urheiluoppilaitosten lopputurnaus saatiin päätökseen perjantaina Eerikkilässä pelatun finaalipäivän myötä.

Mestariksi itsensä pelasi Kuopion alueen urheiluakatemia, joka kaatoi viime kauden mestarin Sotungin lukion loppuottelussa rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Kaikkiaan Eerikkilässä nähtiin tiukka kolmipäiväinen tapahtuma.

- Hyvä maku jäi kaikkineen. Turnauksen tulevaisuutta on pohdittu, mutta täällä nähtiin nyt hyvin tyytyväisiä valmentajia ja pelaajat viihtyivät. Ainakin heiltä tuli vahva vihreä valo turnauksen jatkamiselle ja jatkoa varmasti myös seuraa, poikien maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola kertoi.

- Tämä on pelaajillekin virkistävä turnaus, kun vaihteeksi ei olla pelaamassa oman seuran mukana.

Lehtola painotti myös turnauksen merkitystä maajoukkuetoiminnan kannalta.

- Pelaajatarkkailun näkökulmasta tämä on hyvä turnaus, jossa näemme kerralla useamman ikäluokan pelaajia. Pelitkin ovat riittävän laadukkaita tarkkailun kannalta.

Yksi toive Lehtolalla kuitenkin jatkoa ajatellen on.

- Toivoisin todella, että jo ensi vuonna useammat urheiluoppilaitokset lähtevät mukaan. Tämä on hyvä turnaus.

Turnauksen tulokset Palloliiton sivuilla >>

Joukkueitten parhaat pelaajat turnauksessa:
EYL/LELU YJ: Manu Hietanen
Jakobstads Gymnasium: Aron Bjonbäck
Keski-Pohjanmaan urheiluakatemia: Joonas Paananen
Järvenpään lukio: Justus Holopainen
Kuopion alueen urheiluakatemia: Tuukka Partanen
Pohjois-Haagan Yhteiskoulu: Ville Koski
Sotungin lukio: Onni Tiihonen (turnauksen paras pelaaja)
Vaasan Seudun urheiluakatemia: Paulus Mehtonen

  • pojat