Kuikasta ja Koivistosta Ruotsin mestareita

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Natalia Kuikan ja Emma Koiviston joukkue Kopparbergs/Göteborg FC varmisti Ruotsin mestaruuden viikonloppuna.

Ennen viikonlopun kierrosta KGFC johti sarjaa neljän pisteen erolla ennen FC Rosengårdia eikä jättänyt mitään sattuman varaan voittaessaan Linköpingin selvästi 7-0 (2-0). Sekä Kuikka että Koivisto saivat nimensä myös maalintekijätilastoon. Kuikka sai vastuuta koko ottelun verran ja Koivisto tuli kentälle 68. minuutilla. Linköpingin riveissä Olga Ahtinen pelasi koko pelin.

Jos Ruotsissa mestaruustaistelu on ohi, niin säilymisestä käydään vielä kovaa taistelua viimeiselle kierrokselle saakka. Eva Nyströmin Umeå IK otti tärkeän pisteen pelatessaan maalittoman tasapelin Djurgårdenin kanssa. Nyström pelasi koko pelin. Umeå on nyt toisen putoajan paikalla, mutta Djurgården on pisteen päässä ja Piteå kahden.

Emmi Alasen ja Ria Ölingin Växjö sen sijaan varmisti sarjapaikkansa voitettuaan Julia Tunturin ja Kaisa Collinin Eskilstuna Unitedin 2-0 (0-0). Växjön Helmari-kaksikko pelasi koko pelin. Tunturi ja Collin tulivat vaihtoon 77. minuutilla. Voitolla Växjö repäisi neljän pisteen eron putoajaviivaan. Eskilstunan sarjapaikka on myös käytännössä varma, vaikka Umeå on kolmen pisteen päässä ja joukkueet kohtaavat päätöskierroksella. Eskilstunan maaliero on kuitenkin selkeästi parempi.

Eveliina Summasen ja Jutta Rantalan Kristianstadin huima syksy sai jatkoa, kun joukkue nappasi viidennen peräkkäisen voittonsa kaadettuaan Uppsalan 4-1 (2-0). Samalla Kristianstad taistelee edelleen tiukasti hopeamitalista, kun se on kaksi pistettä Rosengårdia perässä. Summanen teki ottelussa maalin ja pelasi 65 minuuttia. Rantalalle kertyi peliaikaa minuutti enemmän.

Elli Pikkujämsä pelasi koko pelin, mutta Örebro hävisi Vittsjön vieraana 0-4 (0-2).

Elitettanissa AIK varmisti sarjan voiton voitettuaan Bollstanäsin 7-1 (4-0). Jenny Danielsson tuli vartti ennen loppua vaihtoon ja Emma Santamäki tuli tauon jälkeen kentälle. AIK uutisoi viikolla myös, että entinen Suomen maajoukkuepelaaja Maiju Ruotsalainen toimii ensi kaudella joukkueen uutena päävalmentajana.

Englannissa Tinja-Riikka Korpelan Everton koki kauden avaustappionsa Superliigassa, kun Chelsea voitti kärkikamppailun selvästi 4-0 (1-0). Korpela oli ottelussa penkillä.

Nora Heroum sen sijaan tuli kentälle 89. minuutilla, kun Brighton & Hove Albion taipui Aston Villalle 0-2 (0-0).

Italian Serie A:ssa Tuija Hyyrysen Juventus porskuttaa puhtaalla pelillä sen voitettua Sassuolon selvästi 4-0 (0-0). Hyyrynen pelasi tuttuun tapaan koko ottelun.

Anna Auvinen kirjautti niin ikään täydet minuutit, kun Inter voitti Paula Myllyojan Pink Barin 3-0 (2-0). Myllyoja ei ollut Barin kokoonpanossa.

Espanjan liigassa Iina Salmi avasi maalitilinsä, kun Valencia voitti Santa Teresan 5-0 (2-0). Salmi syötti myös yhden Valencian maaleista. Salmi pelasi koko pelin. Santa Teresan Sini Laaksonen seurasi ottelua penkiltä.

Sanni Franssi tuli tunnin jälkeen kentälle, mutta Real Sociedad hävisi kotonaan Teneriffalle 1-2 (0-0).

  • Helmarit
  • naisten A-maajoukkue