KPV:n joukkueen rakennus hyvällä mallilla

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Kokkolalaisryhmä etsii kykyjä sekä ulkomailta että lähialueilta.

Vuosi 2020 ei jää KPV:n historiaan kaikkein ikimuistoisimpana, sillä ennakkosuosikkien joukossa Ykköseen lähtenyt edustusjoukkue sijoittui vasta kahdeksanneksi. Kauteen mahtui myös kahdet valmentajapotkut, kun Jani Uotinen sekä Miika Juntunen joutuivat väistymään päävalmentajan pallilta.

Elokuun puolivälissä ruoriin tarttui Niko Kalliokoski, joka jatkaa tehtävässä myös tulevalla kaudella. Komean pelaajauran Veikoissa luonut Kalliokoski, 38, valmistautuu kauteen ensi kertaa päävalmentajana, mutta lähtökohdat ovat miehen mukaan melko samanlaiset kuin viime vuonna.

– Teimme Janin kanssa paljon juttuja tiiminä ja jaoimme vastuuta esimerkiksi suunnittelusta sekä pelaajahankinnoista. Hommat ovat siis tuttuja, mutta nyt olen vahvemmin tekemässä lopullisia päätöksiä. Tammikuut ovat aina hektisiä, ja vallitseva tilanne tekee tästä tammikuusta erityisen, Kalliokoski toteaa.

KPV on tammikuun aikana vahvistanut etenkin maalivahtiosastoaan. Miika Töyräs teki jatkosopimuksen ja lupaava Hemmo Riihimäki saapui lainalle KuPS:sta, minkä lisäksi Heikki Koski kiinnitettiin maalivahtivalmentajaksi. Riihimäen lainasopimus oli tärkeä, sillä venäläisvahti Sergey Lazarevin työlupa-asiat ovat vielä täysin auki.

Maalivahtien lisäksi kenttäpelaajat ovat tehneet tärkeitä jatkolappuja, ja Stanley Amuzie sekä Jusa Ihalainen saapuvat Kokkolaan FF Jarosta. Lähtijöiden joukossa ovat muun muassa Aleksi Pahkasalo (VPS), Aleksi Tarvonen (KTP), Simo Roiha (RoPS) sekä Jarkko Hurme (AC Oulu), joten vaihtuvuutta on luvassa jonkin verran.

– Joukkue on tällä hetkellä hyvässä tilanteessa. Meillä on kasassa 16 sopimusta. Viime vuonna meillä tuli paljon pelaajia muualta Suomessa, mutta nyt haluamme talven aikana katsastaa oman alueemme pelaajia rauhassa, Kalliokoski kertoo.

– Aikaisempina vuosina askel Akatemiasta tai B-junioreista edustukseen on ollut aika iso, mutta olemme seurassamme saaneet sitä paremmalle tasolle. Yritämme löytää lisäksi täsmähankintoja, jotka tukisivat nuoria pelaajiamme.

Tällä hetkellä KPV:ssa näytillä ovat Nikola Lazovic, Leon Augusto sekä Aleksandar Mutic, ja viikonloppuna miehet pääsevät esittelemään taitojaan joukkueen sisäisessä harjoituspelissä. Veikkojen sopimuspelaajista Aboubacar Junior Doumbia on ollut erään unkarilaisseuran testattavana, mutta Kalliokosken mukaan norsunluurannikkolainen palannee Kokkolaan.

Lumitilanne ei vaikuta KPV:n tilanteeseen, sillä joukkue pääsee harjoittelemaan Kippari-hallissa. Maaliskuun alussa edustuksen on tarkoitus siirtyä Keskuskentän uudelle lämmitettävälle tekonurmelle.

Pohjanmaan derbyt värittävät kevättä

Vuoden 2020 Suomen Cupissa KPV eteni aina neljännesvälieriin asti, mutta kilpailun lopulta voittanut HJK osoittautui liian kovaksi vastukseksi. Tänä vuonna KPV kohtaa alkulohkossa FF Jaron, RoPS:n sekä VPS:n, joten helmikuussa alkava cup on pohjanmaalaisittain erittäin kiinnostava.

Ykkösen kauden Pohjanmaan paikalliset jättivät KPV:lle paljon hampaankoloon, sillä se hävisi viisi kuudesta derbystään. Cup tarjoaa tilaisuudet revansseihin, mutta ennen kaikkea Kalliokoski näkee ottelut pelaajien sekä joukkueen sisäänajona.

– Vallitsevan tilanteen takia suurin osa joukkueista saanee joukkueen valmiiksi vasta keväällä, ja meilläkin siinä menee aikansa. Joka peliä lähdetään luonnollisesti voittamaan, muttemme ole asettaneet cupin osalta tiettyä tavoitetta. Haluamme kehittää peliämme sekä saada joukkuettamme yhtenäisemmäksi.

KPV:n kausikortit kaudelle 2021 löydät täältä

Kuva: Tommy Lågland / KPV Yhtiöt Oy