KPV ja Oskari Rounaja sopimukseen

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

KPV on solminut pelaajasopimuksen laitapelaaja Oskari Rounajan kanssa.

Oululaislähtöinen Rounaja pelasi viime kaudella OPS:ssa, jonka riveissä mies pelasi 27 ottelua ja onnistui maalinteossa kolmesti. 20-vuotias keskikenttämies viihtyy parhaiten laidalla ja on paikannut myös laitapakin paikalla. Aikaisemmin Rounaja on edustanut myös KuPS:aa.

- Hienoa päästä pelaamaan perinteiseen futiskaupunkiin, seuran vahvat perinteet ja taustat loistavassa kunnossa joten pelaamiseen pääsee keskittymään täydellä sydämellä, Rounaja kertoo KPV:n sivuilla.

- Joukkueen tavoitteena ainoastaan nousu liigaan, jokainen tulee varmasti antaman kaikkensa tämän eteen! Henkilökohtaisesti haluan vakiinnuttaa paikan avauksessa, kentällä tulette näkemään periksi antamattoman kropan likoon laittavan pohjosen pojan!, Rounaja päättää.

- Dekhteryukin sopimusasioiden kariuduttua, meille tuli tarvetta monipuoliselle hyökkäävälle keskikenttämiehelle uudelleen. Haluamme ensisijaisesti kotimaisia pelaajia ja nyt löytyi tavoitteisiimme sopiva vaihtoehto, Vihreän valmentaja Jarmo Korhonen taustoittaa.

Sopimus kattaa tulevan kauden.

  • KPV