Koronan toinen aalto luo varjoja pelaajakehitystapahtumiin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Koronatilanne on edelleen ajankohtainen ja vaikuttaa vahvasti loppuvuoden poikien ja tyttöjen suunniteltuihin tapahtumiin, joita on jouduttu peruuttamaan runsaasti.

Epidemian kiihtymisvaihe luo haasteita eri jalkapallotapahtumien organisoimiselle normaalin sarjatoiminnan toteuttamisen lisäksi. 

- Terveys ja epidemian leviämisen hillitseminen ovat pohja kaikelle, kun arvioimme toimintaamme ja pelaajakehitystapahtumien järjestämistä, kuvailee Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen tämänhetkistä tilannetta.

- Arvioimme tapahtumien järjestämistä päivittäin. Päätökset niiden toteuttamisesta tehdään perustuen epidemiatilanteeseen ja sen kiihtymiseen sekä eri alueilta tulevaan henkilömäärään. Tästä syystä olemme joutuneet tekemään päätöksiä nopeallakin aikataululla, mikä aiheuttaa haasteita eri osapuolille, jatkaa Tihinen.

Joulukuulle suunnitellun ja suuren henkilömäärän keräävän valtakunnallisten Taitokilpailujen peruuttamisesta tehtiin päätös jo aiemmin. 13-15-vuotiaiden SPL-lopputurnaukset poikien ja tyttöjen osalta kuten myös poikien urheiluoppilaitosturnaus on myös epidemiatilanteen pohjalta jouduttu nyt jättämään pois kalenterista. 

Henkilömäärältään pienempiä alue- ja maajoukkueleirejä pyritään järjestämään alueiden epidemiatilanne huomioiden ja vastuullisesti turvallisuudesta huolehtien. Muun muassa ruokailu-, palaveri- ja majoituskäytäntöjä muokataan tilanteen vaatimalla tavalla.

Epidemiatilanteesta johtuen vuonna 2006 syntyneiden Tähtitarhaa (2.11.-5.11.) ei tänä vuonna järjestetä alkuperäisen suunnitelman mukaan valtakunnallisena tapahtumana.

- Tähtitarhan sijaan järjestämme Eerikkilän urheiluopistolla turvallisuus vahvasti huomioiden kaksi pelaajamäärältään rajatumpaa ja lyhyempää yhteisalueleiriä. Näin saamme mukaan suunnilleen alkuperäisen määrän tulevia maajoukkue-ehdokkaita, mutta niin etteivät kaikki ole samaan aikaan mukana tapahtumassa, kuvailee tilannetta poikien huippujalkapallopäällikkö Juho Rantala.

Tyttöjen Tinni Korpela -leiri siirretään ensi vuoden maaliskuulle. 

- Rakennamme kyseiselle maajoukkuetoiminnan aloittavalle ikäluokalle progressiivisen kalenterin vuodelle 2021. Keväällä järjestetään Tinni Korpela -leirin lisäksi alueleirejä, jossa pelaajat pääsevät mittaamaan tasoaan, sekä näillä ns. alueellisilla minimaajoukkueleireillä oppimaan nuorten maajoukkueiden pelitapaa. Ensimmäiset maaottelunsa tämä ikäluokka pelaa näillä näkymin syksyllä 2021, kertoo tyttöjen huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettinen.

- Kokonaisuus on haastava, mutta yhdessä pääsemme näistäkin ylämäistä eteenpäin. On tärkeää, että pystymme varmistamaan sarjatoiminnan ja seurojen toimintaedellytysten toteutumisen. Tärkeää on myös meille kaikille koko Suomessa, että pidämme lapset ja nuoret liikkeessä, vastuullisesti ja turvallisesti, painottaa Hannu Tihinen. 

Loppuvuodelta peruutetut SPL-lopputurnaukset:

P15 Kai Pahlman SM- lopputurnaus, 11v11, 8 joukkuetta – 20.-22.11.2020, Jyväskylä
P14 I taso, 11v11, 8 joukkuetta – 27.-29.11.2020, Eerikkilä
P13 I taso, 11v11, 8 joukkuetta - 18.-20.12.2020, Rovaniemi

T15 Laura Kalmari SM -lopputurnaus, 11v11, 8 joukkuetta – 13.-15.11.2020, Vaasa
T14 I taso, 11v11, 8 joukkuetta – 26.-28.10.2020, Eerikkilä
T13 I taso, 8v8, 8 joukkuetta – 27.-29.11.2020, Kuopio

Kai Pahlman-turnauksen ja Laura Kalmari-turnauksen peruutusten vaikutukset P17- ja T18-SM-karsintapaikkoihin päätetään myöhemmin erikseen.

  • pojat
  • tytöt