Kolmosen viikkoraportti; neljä joukkuetta kahdesti tulessa

Julkaistu

  • Alueuutiset

Länsi-Suomen Kolmosen viime viikko oli vauhdikas, kun sarjassa pelattiin pois myös muutama cup-pelien vuoksi rästiin jäänyt ottelu. FC Inter2, PIF, TPK ja SoVo pääsivät yrittämään pisteiden metsästystä viikolla kaksi kertaa ja SoVo oli näistä ainoa, jolla oli kuuden pisteen viikko.

FC Inter2 – PIF 1-1
Viimeiset kaksi ottelua voitokkaasti pelannut FC Inter2 tasasi rästiottelussa pisteet Pargas IF:n kanssa. Piffenillä puolestaan viimeisessä viidessä pelissä tasapelit ja voitot ovat vuorotelleet ja tasaisen vauhdin taulukolla seuraavassa pelissä olisi vuorossa voitto. Sitä PIF saikin kokeilla jo heti lauantaina kotonaan ÅIFK:a vastaan, mutta tuloksena oli toinen peräkkäinen tasapeli. Tuosta pelistä raportti löytyy alempaa. Tiistaina Inter2 ja PIF pelasivat Kupittaa 6-nurmella ja ottelun maalit nähtiin jo avausjaksolla. Hanson Boakai teki ensin rangaistusalueen rajan tuntumasta 1-0, kun pelikellossa oli vartti pelattuna. Gezim Voca toi puolen tunnin kohdalla PIF:n tasoihin päästessään läpiajosta viimeistelemään.

TPK – Peimari United 0-5
TPK:n hurja syöksykierre jatkui torstaina. Sarjakärki Peimari ei antanut poikkeuksellisesti Pansion Kisapuistossa pelatussa ottelussa isännille mitään mahdollisuutta. Kentille vihdoin pikkuhiljaa palannut Kolmosen viime vuoden paras pelaaja Bruno Rodrigues aloitti maalitalkoot 36. minuutilla. Samuli Vihervirta teki avausjakson lisäajalla taukolukemiksi 0-2. Toisella jaksolla heti alkuun Nico Salmiosalo teki vieraiden kolmannen maalin ja loppupelissä Samuli Vihervirta ja Bruno Rodrigues tekivät molemmat illan toisen osumansa. Ensin, vajaan tunnin kohdalla, Vihervirta tälläsi 0-4 ja kymmenkunta minuuttia ennen helteisen illan päätösvihellystä Rodrigues viimeisteli loppuluvut. Peimari pysyi tuloksella tukevasti kärkipaikalla ja TPK puolestaan uhkaa jumittua putoamistaisteluun.

Bruno Rodrigues oli kahden maalin mies TPK:a vastaan 0-5 voitossa. Arkistokuva.

SoVo – RaiFu 8-3
Someron torstai-illassa nähtiin hämmästyttävästi yhteensä 11 maalia ja samalla SoVo katkaisi kuuden voitottoman ottelun putkensa. Maalijuhlat aloitti RaiFu Mikko Ason viimeistellessä kulman jälkitilanteesta 0-1. Vartin jälkeen oli kuitenkin kotijoukkue jo johdossa. Kim Louhisto teki 1-1 ja minuuttia myöhemmin John Digha teki ensimmäisen illan neljästä maalistaan. Illan toinen tehomies, Louhisto, viimeisteli 22. minuutin kohdalla jo 3-1 ja Dighan toinen maali nähtiin 25. minuutilla. Siinä välissä, 24. minuutilla, ehti kuitenkin Martin Nilsson kaventamaan jälleen RaiFu:n kulmapotkun jälkitilanteesta. John Digha lopetti kuitenkin RaiFu:n toiveet taas vain minuutin päästä. Toivoa sopii, että yleisöstä kukaan ei käynyt toiletissa pelin 22.-26. minuuteilla, sillä siinä välissä nähtiin neljä maalia. Valtteri Wirkkala kavensi vielä 38. minuutilla ja maali tuli, yllätys, yllätys, kulman jälkitilanteesta. Kim Louhisto tinttasi hattutempun ja taukolukemiksi 6-3 avauspuolikkaan lisäajalla. Päätösjaksolla John Digha teki neljännen reppunsa ja erikoisen ottelun viimeisen maalin sai kunnian tehdä Dijbril Lakh vartti ennen päätöstä.

Masku – Wilpas 2-2
Taponkedolla perjantaina pelattu matsi oli samalla Kolmosen Kuukauden ottelu ja siitä löytyy oma, vähän laajempi raportti täältä: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/masku-nousi-tasapeliin-kuukauden-ottelussa

FC Inter2 – TOVE 6-0
Interin kakkosnippu ryöpytti porilaisvieraita armottomasti lauantaina Urheilupuiston Yläkentällä. Liigamiehistöstäkin tuttu Joona Järvistö avasi maalitalkoot kuudennella minuutilla. Kasperi Nevä jatkoi siitä seitsemää minuuttia myöhemmin. Inter2 ratkaisi pelin jo ensimmäisellä puoliajalla, sillä jakson puolivälissä Jan Heinonen teki kotijoukkueen kolmannen maalin ja Joona Järvistön iltapäivän toinen osuma sinetöi taukolukemat. TOVE:n jo tuossa vaiheessa valmiiksi hankala puhde muuttui vielä astetta hankalammaksi toisen jakson 10. minuutilla, jolloin Toni Kuusela joutui katsomaan punaista korttia. Tuo kortti oli siistin ottelun ainut ”laputus.” Mika Scoarnec viimeisteli sinimustien viidennen maalin vain hetki TOVE:n punakortin jälkeen ja viimeinen, 6-0, maali oli Kasperi Nevän käsialaa toistamiseen. Inter2:lla on menossa sarjassa vahva jakso ja se on noussut jo viidenneksi taulukossa.

PIF – ÅIFK 1-1
Pargas IF pelasi viikon toisen 1-1 tasapelin lauantaina kotonaan. Näilläkin tuloksilla se nousi sarjassa kakkoseksi ja hengittää kärki-Peimarin niskaan kolme pinnaa perässä. Vierasjoukkue ÅIFK oli kuitenkin lauantaina avausosuman 51. minuutilla tehnyt ryhmä, kun ensimmäinen jakso pelattiin maalittomana. IFK riisti pallon keskialueella ja riisto lipui onnekkaasti ja osin PIF-puolustuksen avustuksella Viktor Djibalenelle. Tämä laukoi ensimmäisellä kosketuksella pallon rangaistusalueen rajalta komeasti yläkulmaan. Kotijoukkue tasoitti pelin 67. minuutilla pilkulta ja asialla oli kukapas muukaan kuin jo yhdeksännen maalinsa tehnyt Gezim Voca. Pilkku PIF:lle vihellettiin, kun ÅIFK-puolustus kaatoi vahvasti alueelle ajaneen Behar Cimilin.

Viktor Djibalenen maali toi ÅIFK:lle vieraspisteen Paraisilta. Arkistokuva.

JIK – JyTy 1-1
Jomalaan matkustanut Jyrkkälän Tykit toi saarelta mukanaan yhden pisteen. Filip Svahnström vei isännät läheltä johtoon 37. minuutilla, kun pallo jäi pyörimään JyTy: maalin edustalle. Viimeisessä viidessä pelissä JyTy on kärsinyt vain yhden tappion ja nollan pisteen reissuun se ei nytkään suostunut. Tauolla JIK vielä johti, mutta tasoitusmaalin JyTy:lle teki Tuure Oldendorff 55. peliminuutin kohdalla. Esityön maaliin tekivät Risto Monnonen ja Henri Lehtonen. Toisella jaksolla maalimerkintöjä enemmän erotuomaria kirjallisissa töissä työllistivät varoitukset, kun vieraiden kaikki neljä keltaista ja kotijoukkueen yksi kortti tulivat päätösjaksolla.

FC Åland – PaiHa 0-1
Paimion Haka otti varmasti monen yllätykseksi täydet pisteet Ålandin vierailultaan. Yllätys tämä lienee sen vuoksi, että PaiHa on voittanut viimeksi 18.4. ja FC Åland puolestaan oli ennen lauantain peliä hävinnyt vain avausottelunsa huhtikuussa. Ottelun ainoan maalin viimeisteli Alec Engblom juuri ennen taukovihellystä. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat samassa sarjassa vuonna 2017 ja tuolloin FC Åland oli molemmissa peleissä parempi. Senkin vuoksi voitto maistui varmasti paimiolaisille. Tuskin haittaa on siitäkään, että kolme pinnaa pitää PaiHa:n mukavasti ”hengissä” sarjapaikkataistelussa. Myös Ålandin ottelussa, samoin kuin JIK – JyTy pelissä lauantaina, varoitusten merkkaaminen oli erotuomarille kirjoitushommista työläintä. FC Åland – PaiHa -pelissä varoitukset menivät sattumoisin samalla tavalla kuin toisessa saarella pelatussa Kolmosen pelissä eli kotijoukkueelle yksi varoitus ja vieraille neljä keltakorttia.

TPK – SoVo 2-3
Kolmosen kierros päättyi sunnuntai-iltana Kupittaa 5:lla ja tauolla näytti vielä siltä, että TPK katkaisee karmean tappioputkensa. SoVo ja erityisesti John Digha olivat kuitenkin toista mieltä. SoVo siirtyi pelissä johtoon kymmenen minuutin kohdalla, kun Samuel Woodward asteli ampumaan pilkkua. Tuomas Leino torjui Woodwardin rankkarin jalallaan, mutta Mikko Halonen oli ahnaimmin paluupallossa ja tälläsi reboundin alakulmaan. TPK tuli kuitenkin nopeasti tasoihin. Robert Nygård riisti SoVo-topparin huonosta kosketuksesta pallon ja syötti Jyri Sundinin läpi. Tämä viimeisteli huolellisesti alanurkkaan. Kerhon johtomaali syntyi hetki ennen puolen tunnin täyttymistä. Aleksi Pekonen pääsi vetämään läheltä SoVo:n maalia vartioineen Niklas Sundbergin epäonnistuttua kulmapotkun purkamisessa nyrkeillään. Toisella puoliskolla John Digha otti kapellimestarin puikon ja siirtyi maalipörssin kärkeen PIF:n Gezim Vocan rinnalle. Ensimmäinen Dighan maaleista syntyi 53. minuutilla ja jälkimmäinen, voiton vieraille taannut maali näki päivänvalon 61. minuutilla. John Digha teki viikon kahdessa pelissä yhteensä kuusi maalia!

SoVo:n John Dighalle (oik.) mennyt viikko oli kuuden maalin viikko.

Seuraavat ottelut

12.6.

18:00

Yläkenttä KHT

ÅIFK

Masku

13.6.

19:15

Yläkenttä KHT

JyTy

SoVo

14.6.

19:00

Raisio Kerttula KHT

RaiFu

FC Inter 2

14.6.

19:00

Salo Keskuskenttä nurmi

Wilpas

TPK

15.6.

13:00

Pori Urheilukeskus TN

TOVE

PIF

15.6.

19:00

Markusböle

FC Åland

Peimari UTD

16.6.

13:00

Paimio KHT

PaiHa

JIK

Sarjatilanne

Peimari UTD

10

6

4

0

23-3

22

PIF

10

5

4

1

16-9

19

Masku

10

4

6

0

23-10

18

Wilpas

10

5

2

3

24-15

17

FC Inter 2

10

4

3

3

24-17

15

FC Åland

9

4

3

2

17-11

15

SoVo

10

4

2

4

19-23

14

JIK

10

3

3

4

17-19

12

ÅIFK

10

2

6

2

5-8

12

TOVE

9

3

2

4

14-18

11

PaiHa

10

2

3

5

5-10

9

JyTy

10

2

3

5

11-24

9

TPK

10

2

0

8

13-25

6

RaiFu

10

1

3

6

8-27

6

Maalipörssi

Voca Gezim

PIF

9

Digha John George

SoVo

9

Amani Rezgar

FC Åland

7

Forss Niclas

Masku

6

Parko Verneri

Masku

5

Järvistö Joona

FC Inter 2

4

Mastianica Edgar

Peimari UTD

4

Aftab Hushyar

FC Inter 2

4

Al-Asadi Mohammed Ali Abdulkarim Hossein

Wilpas

4

Kreen Kevin

Wilpas

4

Mikkonen Samuli

Masku

4

Vainionpää Niko

TOVE

4

Vihervirta Samuli

Peimari UTD

4

Ibrahimi Egzon

Peimari UTD

4

Sundin Jyri

TPK

4

 

 

  • Länsi-Suomi