Kolme suomalaista Heerenveenin matkassa Turkkiin

Julkaistu

    Hollannin liigassa ennen talvitaukoa nousukuntoa osoittanut SC Heerenveen matkaa tiistaina Turkkiin viimeistelemään virettään ennen sarjan jatkumista kuun vaihteessa. Vakiomiesten Mika Nurmelan ja Mika Väyrysen lisäksi joukkueen mukana Turkkiin matkaa myös viime kaudella HJK:ta edustanut Hannu Haarala.
      Heerenveen kohtaa Turkissa perjantaina VVV Venlon ja päivää myöhemmin Kaiserlauternin. Leirin viimeinen ottelu pelataan ensi maanantaina paikallista pääsarjajoukkuetta Istanbulsporia vastaan. Nurmelan mukaan matka tulee valmistautumisen kannalta hyvään saumaan.”Täällä on ollut aika kylmä, joten olemme harjoitelleet vain hallissa tai hiekalla. Siinä mielessä reissu on ainakin hyvä, että pääsemme kunnon nurmikentälle harjoittelemaan”, totesi Nurmela.Paluunsa jälkeen Heerenveen kohtaa vielä 25. tammikuuta Heraclesin ennen Hollannin liigan jatkumista. Ensimmäinen sarjaottelu on edessä helmikuun 1. päivänä, jolloin Heerenveen kohtaa vieraskentällä NAC Bredan.”Tyyli täällä on sellainen, että tauolla mieluummin pelataan paljon kuin harjoitellaan. Tauko on tietysti aika lyhyt ja tuntuma pitää olla heti ensimmäisessä tosipelissä kohdallaan”, Väyrynen mietti sarjatauon ohjelmaa.MIKAEL ERÄVUORIA-maajoukkueviestintä