Kokkola F10 haki pisteet TPS:lta (RAP)

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat
    Kokkola F10 kohenteli asemiaan ennen loppusarjojen alkamista hakemalla arvokkaan 2-1-voiton TPS:sta lauantaina.

    TPS:n liigakausi jatkuu ylemmässä loppusarjassa 

    Vaikka TPS hävisikin Kokkolan F10:lle 1-2, niin samaan aikaan Tepsin ainoa uhkaaja NIcefutis romahti kotonaan Åland Unitedille 0-6. Eipä tarvitse turkulaisten tänä vuonna jännittää enää sarjapaikan puolesta lokakuun puolella. 
     
    Itse F10-ottelu alkoi rehellisyyden nimissä vieraiden nimissä ja maalivahti Karoliina Lindstedt piti torjunnoillaan Palloseuraa pystyssä. Pallo kilahti kaksi kertaa myös Tepsin maalin yläputkeen. TPS:kin pääsi ensimmäisen puoliajan loppua kohden paremmin kentän palloralliin mukaan. Ottelun avausmaali syntyi kuitenkin vieraiden toimesta aivan ensimmäisen puoliajan lopulla, kun F10:n Megan Lindsey lakaisi pallon maalin edestä sisään.
     
    TPS teki muutoksia toiselle puoliajalle ja se tuntui tepsivän. 58. minuutin kohdalla pirteästi muutenkin pelannut Eveliina Mäkelä purjehti omalta oikealta laidaltaan läpi ja jysäytti pallon kauniisti verkkoon. TPS sai muutenkin hieman ailahtelevaan peliinsä enemmän varmuutta, mutta se maali jäi uupumaan.
     
    Ja kun ei itse, iskee yleensä vastustaja. Vaihdosta kentälle tullut ja mystisesti takaisin vaihtoon painunut Veera Vääräkoski kävi siinä välissä 70. minuutilla tinttaamalla pallon Tepsin verkkoon. Tuo maali oli myös ottelun voittomaali. TPS sai lopussa painetta Kokkolan päätyyn, mutta mitään kovin kummallisia paikkoja ei pystytty enää rakentamaan.